maanantai 2. maaliskuuta 2020

Käteismaksu alkaa olla harvinaisuus

Yrittäjän elämä on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana maksutapahtumien osalta täysin. Käteinen raha on melkeinpä poistunut ja meillekin sitä tulee ehkä kerran viikossa. Pankit ovat tehneet rahan huollon niin kalliiksi ettei pienen yrittäjän kannata siitä enää maksaa.



Käteiskassat ovat pieniä

Nyt, jos joku roisto lukee tätä blogia ja luulee saavansa hyvääkin tietoa niin kerron heti ettei meillä ole hoitolassa koskaan rahaa öisin. Pohjakassamme on tosi pieni, mutta otan senkin aina työstä lähtiessäni mukaan ja kassa jää tyhjäksi. Meillä murtauduttiin hoitolaan kaksi kertaa peräjälkeen muutama vuosi sitten ja siitä opin etten ikinä säilytä siellä mitään arvokasta. 
Nyt kerron tavallisille lukijoille pienyrityksen rahan huollosta:). Vielä kymmenisen vuotta sitten pienyrittäjilläkin oli sopimus pankin kanssa, että käteinen vietiin yösäilöön. Yleensä kesti kolme päivää, että tuo raha näkyi yrityksen tilillä. Käteisen rahan vähetessä on harvalla enää tätä sopimusta pankin yösäilöstä, koska se maksaa yli 1000€ vuodessa. Sen lisäksi maksetaan jokaisesta vientikerrasta vielä oma maksu joka perustuu tuodun rahan määrään. Yrittäjät käyttää tuon vähäisen käteisrahan yrityksen muihin ostoihin ettei tarvitse maksaa pankkien törkeän suuria palvelumaksuja. Tiedän, että jotkut isotkin firmat ovat lakanneet ottamasta käteistä rahaa vastaan ja esimerkiksi eräs iso lääkäriasema ei enää vuoden vaihteen jälkeen ota vastaan käteismaksua. Pidän tätä todella huonona palveluna ja asiakkaiden väheksymisenä. Yleensä vanhempi väki käyttää vielä käteistä ja kaikilla ei edes ole pankkikorttia. Miten lääkäriasema voi kohdella asiakkaitaan näin, koska suurin osa heidän asiakkaistaan on juuri vanhuksia. 


Meillä käteismaksu ei ole ongelma

Missään tapauksessa meillä ei mennä siihen ettemme ottaisi enää käteistä rahaa, jos sitä on vielä liikkeellä. Nykyisin jo useasti asiakkaat kysyy saako meillä maksaa käteisellä ja saahan meillä. Erikoinen tilanne tuli eteen yhtenä aamuna, kun lähes kaikkien pankkien korttipalvelut oli pois käytöstä yhtäaikaa. Kuulemma Goodmanin ja muiden kauppojen ovilla oli laput etteivät ne ota korttimaksuja. Sitten suurin osa ihmisistä jonotti pankkiautomaatilla ja nosti käteistä. Sen jälkeen saimme useamman päivän harvinaisen paljon käteismaksuja, koska asiakkaamme olivat nostaneet rahaa pankkien ongelmien vuoksi. Minä en ainakaan yrittäjänä voi luopua käteismaksuista, jos tällaisiakin poikkeustilanteita tulee. Haluan myös palvella meillä käyvät ikäihmiset niin hyvin kuin pystyn ja siihen kuuluu myös käteismaksun hyväksyminen.
Ainoa ongelma on isot setelit. Hämmästelen miten paljon vanhuksilla on viidensadan ja kahdensadan seteleitä eikö pankki voisi antaa pienempiä rahoja. Meillä maksetaan aika usein viidensadan euron setelillä joku alle sadan euron ostos. Siinä tilanteessa olemme aivan pulassa, että mistä kaivamme vaihtorahat, koska sadan euron pohjakassa ei siihen riitä. Saattaa olla ettei koko viikkona ole kukaan maksanut käteisellä. Onneksi viimeisimmissä tapauksissa on ihan sattumalta itseltäni tai Marilta löytynyt omasta pussista vaihtorahaa. Sekin on todella sattuma, että meillä olisi pussissa rahaa ja harvoin onkaan parikymppiä enempää. Toivoisinkin, että asiakkaat huomioisivat ettemme välttämättä pysty rikkomaan viidansadan euron seteliä. 
Itse yritin rikkoa tuon kassaan tulleen viisisatasen kaupoissa, mutta sain monesta kysyä ennen kuin onnistuin. Lidl kieltäytyi, samoin S-Market ja apteekkikaan ei sitä hyväksynyt ja lopulta Citymarket suostui ottamaan maksuksi niin suuren rahan. Ymmärrän näiden kauppojen käytöksen hyvin, koska ei heilläkään käteistä tule niin paljoa kuin ennen. Pyytäisinkin, että jos tiedätte läheistenne käyttävän käteistä rahaa neuvoisitte heitä ottamaan vain kaksikymppisiä ja viisikymppisiä. Nuo isot setelit on riski siinäkin, että ne on helppoja ryöstäjille ja hukkuakin ne voivat. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti