Siirry pääsisältöön

Kirja-aarteita

Saatte varautua tulevaisuudessa siihen, että kirjoitan innostuneesti jostain kummallisesta historian henkilöstä ja asiasta, joka ei oikeastaan kiinnosta ketään. Olen taas ihan intoa piukassa, kun varastossa on niin paljon ihania kirja-aarteita.

Tein ison tilauksen Antika.fi kirjakauppaan, joka on antikvariaattien yhteinen verkkokauppa. Sieltä saa muutamalla kympillä pinon todellisia aarteita, jos hyvä tuuri sattuu. Yleensä luen niin erilaisia kirjoja, että niitä aika hyvinkin löytyy tuosta verkkokaupasta. Aika vähän sieltä löytyy mitään uudehkoja ja ajankohtaisia kirjoja, mutta vanhempia elämäkertoja ja muistelmia on todella paljon. Harvoin lähden hakemaan jotain määrättyä kirjaa, vaan käyn läpi kaikki elämäkerta, tai sotahistoria sivuilta ja sieltä löytyy niin paljon mielenkiintoista luettavaa etten kaikkia voi edes tilata. Alkuviikosta tulleessa paketissa oli kirjoja joita en kuvitellut löytäväni ja siksi olen niistä niin innoissani.

Heti tartuin Hannu Rautkallion kirjaan Raoul Wallenbergistä, koska hänen tarinansa ja katoamisensa on niin mielikuvitusta kutkuttavan mystinen. Eniten kirjojen joukossa oli ihan puhdasta historiaa esimerkiksi Latvian kulttuuri ja historia sekä Venäjän ja Neuvostoliiton historia. Aika moni kirja olikin aiheeltaan meidän itäisiä naapurimaita koskettavia, ihan sattumalta nyt niin. Romanoveista oli kaksikin kirjaa ja Viron ensimmäisestä pääministeristä Juri Vilmsistä oli muistelma. Sitten tästä sotahistoriasta tietysti tuli monta kirjaa ja mielenkiitoisin oli suomalaisen tekemä väitöskirja holocaustista. Yhden kirjan nimi oli Pahan viettelys-Natsismin ja terrorin lähteillä eli varmaan samaa asiaa, kuin tuo holocaustikin. Muutama ammattikirjakin mahtui ostoksiini ja ne oli ihotautilääkäri Matti Hannukselan kirjat auringosta ja kutisevista ihottumista. Niiden kirjojen opeista tulen kirjoittamaan heti lukemisen jälkeen.

Näiden antikvariaattilöytöjen lisäksi ehdin piipahtamaan Suomalaisessa Kirjakaupassa ja ostin tuon TietoFinlandia ehdokkaana olevan Ville Kivimäen Murtuneet mielet. Se kiinnostaa todella paljon, koska sen aiheena on psyykkiset vammat talvisodassa ja jatkosodassa. Siinä onkin aihe josta on hyvin vähän tutkimusta ja kirjallisuutta. Fyysisesti haavoittuneita on haastateltu moneen kirjaan, mutta mieleltään vammautuneet ovat unohdettu. Kirjakaupassa oli myös juuri ilmestynyt Tove Janssonin elämäkerta ja sekin piti ostaa. Nyt siis kirjavarasto on hyvällä mallilla. Noin viisitoistatuhatta sivua odottaa lukemista ja niistä suurin osa on tietokirjoja, joista löytyy lähdeviitteitä noin satasivua yhteensä. Uskoisin, että tämä saalis riittää jouluun saakka ja sitten pitää tehdä uudet hankinnat.

Kommentit

  1. Anonyymi13:03

    Lukuintoni jähmettysi täysin, jos pitäisi kahlat 15,000 sivua tuollaisia kirjoja. Se onkin tässä blogissa kivaa, että kirjoitat sellaisista asioista mistä en ikinä muuten lukisi. Tuollaisen blogipostauksena nuo jutut ovat ihan mielenkiintoisia ja hyvin sivistävääkin luettavaa, mutta itse en niitä kirjoina lukisi. Eläköön ihmisten erilaisuus.

    Pirkko

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...