sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Nanolift hoito auttaa atooppista ihoa

Olen siinä onnellisessa asemassa, että voin koko ajan oppia uutta työstäni, vaikka olen sitä kauan tehnytkin. Iho, anatomia ja ihminen ylipäänsä on niin monimutkainen otus, että koskaan siitä ei voi kaikkea tietää ja oppimisen mahdollisuuksia on rajattomasti. Kosmetiikka ja ihonhoito kehittyy lääketieteen rinnalla ja uudet keksinnöt lääketieteessä hyödynnetään kosmetologien työssä.

Atooppisen ihon hoitotavat ovat lääketieteen puolella kääntyneet täysin päälaelleen viimeisen kolmenkymmenenvuoden aikana. Ennen kiellettiin atoopikkoja peseytymästä ja ihoa ei saanut kastella piti vaan rasvata jatkuvasti. Nykyisin suositellaan parinkymmenenminuutin suihkutusta lähes päivittäin. Asiakkaan kannalta nykymenetelmä on paljon inhimillisempi ja suihkutus tuottaa mielihyvää. Omissa vakioasiakkaissani on monta atoopikkoa joiden erilaisia hoitomenetelmiä ole sivusta seurannut. Oikeastaan voisin sanoa, että vakavista iho-ongelmista atopiaa on meidän asiakkailla eniten. Atooppiset vakioasiakkaat ovat 12-80-vuotiaita eli kaiken ikäisiä löytyy. Tosin iän mukana ja oikeastaan eläkkeelle päästyä atooppinen ihottuma vähenee. Voi olla, että stressin vaikutus vähenee, tai sitten hormoonitoiminnan vaikutukset jää pois ja iho pysyy terveenpänä. Tutkimuksia ei ilmeisesti asiasta ole ja tämä perustuu ihan omiin kokemuksiini.

Säännölliset kasvohoidot ja nykyisin Nanolift hoito pitää atooppisen ihottuman pois kasvoilta. Yksi kiusallisista puolista onkin se, että atooppinen ihottuma iskee helposti kasvoihin ja on kaikkien nähtävissä. Asiakkailleni on suuri helpotus, kun ihottumaa ei ole kasvoissa ja he voivat normaalisti meikata. Työelämässä on aika ikävää, jos kasvot ovat kirjavat, iho kutisee ja meikkiä ei voi käyttää. Atoopikot ovat myös usein herkkäihoisia ja helposti allergisoituvia. Dermalogica ja Youngblood ovat olleet erinomaiset tuotteet atoopikoille ja moni joka ei ole juuri meikkiä voinut käyttää pystyy käyttämään Youngbloodia. Säännöllisellä Nanolift hoidolla 4-8 viikon välein ja tehokkaalla kotihoidolla ihottuma on monilta ollut kasvoilta poissa vuosikausia. Kasvohoitovälejä lyhennetään talvella noin 3-4 viikon väleihin ja pidennetään kesällä aurinkoiseen aikaan jolloin iho on muutenkin parhaimmillaan.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan kosmetologin tekemien hoitojen mahdollisuuksia atooppiselle iholle. Kosmetiikka ja kasvohoidot ovat myös muuttuneet vuosikymmenten myötä ja hoitomahdollisuudet parantuneet. Nanolift hoito kannattaa aloittaa syksyllä, kun voi vielä ennalta ehkäistä ihottumaa. Tänä vuonna voi vielä tässä vaiheessa tehdä ennalta ehkäisevää hoitoa, koska lämmin ja kostea syksy on ollut hyväksi atooppiselle ja kuivalle iholle. Muutaman pakkasviikon jälkeen tilanne on jo toinen, joten hoitoaika kannattaa varata pian.

3 kommenttia:

  1. Anonyymi18:44

    Hei! Löysin eilen tämän blogisi toisen blogin kautta. Ja olen nyt pikkuhiljaa lukenut kirjoituksiasi. Harmi, etten asu lähelläkään hoitolaitoksia..muuten olisin jo varannut ajan hoitoon. Nyt joudun kyselemään mitä tuotteita suosittelisit hankkimaan tälläisen 40-vuotiaan atoopikon. Iho ei ole tällä hetkellä rikki, mutta erittäin ohuen ja kireän tuntuinen. Lisäksi couperosaa löytyy ja myös pigmenttimuutoksia. Tietenkin joudun hankkimaan tuotteet vähitellen, mutta kirjoitit jossain postauksessa, että se on ok..
    Suunnittelen nyt että kesälomalla kyllä poikkean teillä päin ja varaan hoidon. Kiitos siis hyvästä blogista ja vastauksista etukäteen.
    T. Mari Pohjanmaalta

    VastaaPoista
  2. Kiva, että tykkäät jutuistani. Annan myös mielelläni tässä blogissa hoitosuosituksia, koska niistä hyötyy samalla kaikki lukijat.

    On ihan ymmärrettävää, että hoitotuotteita hankitaan pikkuhiljaa, kun vanhat loppuu. Kyllä Dermalogican hyödyt alkaa näkymään jo yhdelläkin tuotteella.

    Suosittelen puhdistusaineiksi Precleanse (55€) alkupuhdistusöljyä ja Ultra Calming Cleanser (500ml 74€, 250ml 51€) puhdistusmaitoa. Tuon Precleansen sisältämät hoitavat öljyt ovat erinomaisia näin pakkasella. Hoitosuihkeeksi sopii Ultra Calming Mist (55€).
    Tehotipoiksi kannattaa ottaa Ultra Calming Serum Concentrate (76€) ja se kannattaa ostaa ensimmäisenä. Kosteusvoiteeksi sopii Intensive Moisture Balance (100ml 85€, 50 ml 59€) ja näitä kahta käytetään aamuin illoin. Punoitusta ja couperosaa rauhoittaa Redness Relief Primer sk 20 (74€)ja sitä käytetään, vaan päivisin. Silmänympärille suosittelen yöksi ja päiväksi Intensive Eye Repairin (67€). Näillä tuotteilla pärjää jo tosi hyvin ja lisätehoa tulee Multivitamin Power Recovery Masquesta (69€), joka auttaa vielä siinäkin vaiheessa, kun iho on jo rikki ja ihottumainen. Tätä naamiota suosittelen 2-3 kertaa viikossa.
    Ostojärjestys voisi olla ensin tuo tehotippa ja sitten Intensive Moisture Balance kosteusvoide, sitten Precleanse ja naamio. Tietysti ostojärjestykseen vaikuttaa se mitä tuotteita kotona on jo ennestään. Verkkokauppatilausten yhteydessä laitamme mukaan näytteitä, että pääsee kokeilemaan muitakin tuotteita.
    Kannattaa myös hyödyntää Tähtitarjoukset joita on kahden viikon välein.
    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi23:22

    Kiitos ihan huikean paljon. Ja mahtavaa, että laitoit tuon ostojärjestyksenkin.
    Tällä hetkellä kaikki kaapit täynnä puteleita, mutta ainuttakaan seerumia ei löydy. Joten siitä on hyvä aloittaa. Ja hyvä vinkki tuo tähtitarjous ja näytteet. T. Mari

    VastaaPoista