Siirry pääsisältöön

Äidin paras lahja on lahjakortti

Kerroinkin jo, että tällä viikolla meidän aikataulu on hiukan risainen ja kauneushoitola on kiinni tunnin verran keskiviikkona 10.5 ja reilu parituntia torstaina 11.5. Toivottavasti tämä ei aiheuta haittaa kenellekään, kun tämä osuu juuri äitienpäiväviikolle jolloin käydään lahjakorttiostoksilla. Illalla olen loppuviikon paikalla noin kello 19 saakka.

Meillä kuvataan tv-ohjelmaa

Tämä blogi ja muu nettinäkyvyys herättää myös toimittajien kiinnostusta ja sehän on tosi hyvä juttu. Pienelle yritykselle on kullanarvoinen asia, että pääsemme näkymään eri medioissa. Tämän tv-ohjelman kuvauksen takia liike on kiinni keskiviikkona kello 12.30-14.00 ja torstaina kello 12.30-15.00. Kyseessä on Ylen uusi asiaohjelma josta en saa vielä paljoakaan kertoa. Ohjelman aiheena on pienyrittäjyys ja kauneushoitola-alan yrittäjyys. Eräs aika tunnettu toimittaja haastattelee minua ja Maria ja tätä ohjelmasarjaa tehdään kymmenen osaa joista vain yksi osa tehdään meillä. Tuosta usean tunnin kuvauksesta tuloksena on ehkä 5-10 minuutin pätkä. Tämän tiedän jo entuudestaan, koska Tuukka Temonenhan teki meillä yhden tv-ohjelman osan parivuotta sitten. Silloin kuvaus kesti 4-5 tuntia ja ulos tuli alle viisiminuuttia. Tämä tv-ohjelma tulee ulos syksyllä ja kerron siitä lisää myöhemmin. 

Äitienpäivän paras lahja on lahjakortti

Monen äidin toive on kasvohoito joka on rentouttava hetki ainoastaan itselle. Lahjakortin voi ostaa joko rahasummalle, tai määrätylle hoidolle. Kumpaakin tapaa käytetään yhtä paljon ja tuo lahjakortti on voimassa puolivuotta. Siitä ei ole pelkoa, että valitsee väärän hoidon, koska kaikki hoitomme tehdään yksilöllisesti ihotyypin mukaan. Nanolift kasvohoito (118€) on yleisin lahja ja se sopii kaikille yli kolmekymppisille. Jokaisessa kasvohoidossamme sekoitetaan hoitoaineet juuri sitä asiakasta varten ja esimerkiksi Rentouttavan kasvohoidon  (66€) voi yhtä hyvin ostaa seitsemän kymppiselle kuin parikymppisellekin. 

Osta lahjakortti verkkokaupasta

Lahjakortin voi käydä ostamassa suoraan meiltä, tai sitten verkkokaupastamme. Verkkokaupassa osoitteessa www.kauneushoitolainkeri.fi on hyvät ohjeet toimintaa varten. Netistä voi tulostaa kukilla koristellun A4 kokoisen lahjakortin johon voi itse kirjoittaa hoidon nimen, tai rahasumman. Lahjakortti maksetaan verkkokaupan maksupainikkeilla joko luottokortilla, tai pankkikortilla. Sen jälkeen laitetaan meille sähköposti lahjakortin saajan nimestä ja mikä hoito on kyseessä. Se on helppo tapa toimia ja sen kerkiää tehdä, vaikka vielä sunnuntaiaamunakin. Tervetuloa lahjakorttiostoksille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...