Siirry pääsisältöön

Muistathan aurinkovoidetarjouksen

Nyt kannattaa hankkia kesän tärkeimmät tuotteet Tähtitarjouksesta. Yleensä aurinkosuojatuotteet ovat tarjouksessa vasta loppukesästä, mutta minä haluan antaa hintaedun nyt, kun asiakkaat siitä eniten hyötyvät.

Kesän aurinkokausi on vielä edessä

Elämme nyt ihanaa vuoden aikaa, kun kesä on vielä kokonaan edessä. Nyt pitäisi osata nauttia täysillä tästä hetkestä eikä surra kesän loppumista. Vaikka kesä olisi viileä ja sateinen, niin onhan se kuitenkin valoisa ja lämpimämpi kuin talvi. Itse suren säätiloja edelleenkin, vaikka nyt on ensimmäinen vuosi, kun peltoni on vuokrattu pois ja ne eivät ole minun vastuullani. Kuitenkin kasvukausi ja luonnon seuraaminen maanviljelyn kannalta on iskostunut minuun niin syvälle, että tuskin se unohtuu koskaan. Varsinkin, kun ajan joka päivä koko kylän peltojen ohitse ja näen missä vaiheessa viljat ovat. 
Ihonhoidon kannalta pitää aina muistaa, että pilvisenäkin päivänä on uv-säteilyä. Viime kesänä eräs asiakkaani ihmetteli, kun oli palanut ihan punaiseksi istuessaan sadekelissä veneessä ongella. Näin voi hyvin käydä, koska säteily heijastuu myös vedestä ja polttava vaikutus on monin kertainen. Enkä suosittele aurinkosuojavoiteen käyttöä pelkästään estämään palamista, vaan sillä on suuri merkitys ihon vanhenemisen ja ohentumisen kannalta. PROTECTION SPORT sk 50 NYT 46€ (58€) on erinomainen koko perheen suojavoide joka käy kasvoille ja vartalolle. 

Amerikkalaiset aurinkosuojavoiteet ovat parhaita

Dermalogica on melkeimpä ainoita amerikkalaisia sarjoja jota Suomessa myydään ja heidän aurinkovoiteisiinsa voi luottaa. Amerikassa aurinkosuojalliset tuotteet katsotaan lääkeaineiksi ja niiden pitää läpäistä samat testit ja vaatimukset kuin lääkkeidenkin. Euroopassa sitä vastoin ei ole kunnollisia yhteisiä standardeja ja suojakertoimia on vaikea verrata toisiinsa. Amerikassa ihosyöpä on niin suuri kansanterveydellinen riski ja tulee niin kalliiksi vakuutusyhtiöille, että aurinkosuojavoiteiden vaatimukset ovat kovia. Protection Sport sk 50 on paras aurinkovoide vartalolle mitä olen koskaan kokeillut. Se on ihanan ohut, ei tuoksu voimakkaasti ja imeytyy nopeasti. Se kestää myös lyhyen pulahduksen veteen, mutta yleensä kunnon uimisen jälkeen on hyvä lisätä aurinkosuojavoidetta. AFTER SUN REPAIR NYT 46€ (58€) sisältää mitä parhaimmat raaka-aineet ja sen vaikutus on tehokas. Hyaluronihapon ja aloen yhdistelmä syväkosteuttaa kuivaa vartalon ihoa ja parantaa rusketuksen väriä ja kestävyyttä. After Sun Repair on geelimäinen ja se tuntuu ihanan viileältä ja rauhoittaa nopeasti kuumotuksen ja punoituksen. After Sun Repair on erinomainen vartalovoide muulloinkin kuin aurinkoaikaan. Eikä ihon tarvitse olla palanut, vaan vartaloakin on syytä kosteuttaa jatkuvasti, koska aurinko kuivattaa aina.

Kaupanpääliset riittää pitkälle

Nuo kaupanpäälisiksi tulevat matkakoot riittävät pitkälle ja ne ovat todella rahan arvoisia lahjoja. Special Cleansing Gel ja Multi-Active Toner ovat sen kokoisia, että ne riittää 3-4 viikkoa käytössä. Kumpikin pullo on kierrekorkilla joten sinne voi laittaa isommista pulloista lisää. Skin Resurfacing Cleanseria käytetään parin päivän välein ja tuo matkakoko riittää 2-3 viikon käyttöön. Tämä kuoriva puhdistusaine on todella tärkeä kesäaikaan, koska se poistaa auringon aiheuttamaa hilseilyä ja kuivuutta ja muut hoitotuotteet imeytyvät paremmin. Matkakoko Skin Dynamic Recovery sk 50 riittää reilun viikon verran ja se on meidän suosituin päivävoide kesällä. Sitä voi laittaa kasvoille ensimmäiseksi aamulla ja aurinkolomalla sen päälle voi päivän mittaan lisäillä Protection Sport sk 50 voidetta. Tarjous on voimassa 4.5 saakka joten toimi nopeasti. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...