Meiltä on muutaman kerran kyselty mikä tämä Pimeän Kaupan ilta oikein on. Varsinkin verkkokauppa-asiakkaita se hämmästyttää, kun eivät tunne Hämeenlinnaa. Pimeän Kaupan ilta on Hämeenlinnan keskustan kauppiaiden yhdessä järjestämä kauppatapahtuma. Sitä vetää Hämeenlinnan Kaupunkikeskusta yhdistys ja se järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Tapahtuma on järjestetty jo toistakymmentäkertaa ja se on saanut hämeenlinnalaisia liikkeelle erittäin hyvin. Näin pyrimme vilkastuttamaan kaupungin keskusta liiketoimintaa ettei kaikki ostoseurot mene Tiiriön kauppoihin.
Silmänympärystuotteet suosikkeja
Tällä kertaa tapahtumassa oli suosikkiostoksena silmänympärysvoiteet. Moni kertoi silmäluomien olevan kutisevat ja punoittavat. Tämä pakkanen oli heille viimeinen pisara ja silmäluomet kuivui hilseelle. Suosituin silmänympärystuote oli Multivitamin Power Firm (79€-20%), koska se suojaa myös kyynelnesteeltä jota lämmönvaihteluissa valuu silmänympärille. Myös Stress Positive Eye Lift (87€-20%) oli suosittu, koska monet jotka ostivat sitä alkukeväästä ehtivät käyttää sen jo loppuun. Suoraan sanottuna meille jäi yksi ainoa silmänympärysvoide hyllyyn eli niin suuri suosio niillä oli. Onneksi kaikki riitti ja jokainen sai itselleen parhaan voiteen. Lisää tavaraa meille tulee taas maanantaina joten mitään ongelmaa ei ehdi tulla.
Kosteutta, kosteutta ja kosteutta
Niin kuin arvata saattaakin niin jokainen asiakas valitteli ihonsa kuivuutta. Intensive Moisture Balance (100 ml 96€-20%, 50 ml 67€-20%) oli tietysti se eniten ostettu tuote niin kuin joka kerta ennenkin ja sen suureen menekkiin olemme osanneet nykyisin varautua. Seuraavaksi suosituin oli Super Rich Repair joka oli Tähtitarjouksena 99€ (141€) pitkiin aikoihin sitä ei ole mennyt näin paljoa kuin tänä talvena, mutta tämä pakkasaalto selittää sen. Super Rich Repair on Dermalogican täyteläisin hoitovoide jota voi käyttää myös päivävoiteena ihoa suojaamaan. Samoin Barrier Repair (69€-20%) teki kauppaansa myös tämän kylmyyden takia ja sekin myytiin loppuun. Tässä näkee hyvin miten säätila vaikuttaa meidän myynteihin. On turha yrittää ottaa oppia edellisten kertojen tapahtuman ostokäyttäytymisestä, koska säätila voi heittää ne aivan sekaisin. Vesisateisena talvena menee aivan eri tuotteet, kun paukkupakkasilla.
P.S voitte vielä täydentää varastojanne verkkokaupassa sunnuntai-iltaan klo 24.00 asti. Jos haluatte tulla tuotteet noutamaan hoitolasta, niin laittakaa sähköpostia mitä haluatte ja koska tulette niitä hakemaan. Mitään kellon aikaa ei tarvitse sopia, kunhan kerrotte tuletteko alkuviikosta, vai loppuviikosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti