Talvisodan rauha tehtiin 13.3.1940

Nykyisin sotahistoriaa tutkii nuoret sukupolvet jotka ovat veteraanien lapsenlapsia. He uskaltavat nostaa esiin tunne-elämän ja sodan vaikutukset ihmisen mieleen. Nyt on jo aika paljon kirjallisuutta siitä mitä sota vaikutti veteraanien lapsiin.

Vaikea kotiin paluu

Katsoin dokumentin eräästä ranskalaisesta kirjailijasta joka oli syntynyt 1941 eli samana vuonna, kun äitini. Tämä kirjailija oli ollut pitään 1990-luvun Suomessa suurlähettiläänä ja hän vertaili ranskalaisten ja suomalaisten sodasta toipumista. Hän oli kirjoittanut kirjan omien vanhempiensa tarinasta ja sen tarinan tapahtumat varmaankin toistui miljoonissa perheissä läpi Euroopan. Ranskan tapahtumat toisessa maailmansodassa olivat aivan erilaisia kuin meillä Suomessa. Ranskahan antautui muutaman viikon sotimisen jälkeen ja alkoi viisi vuotta kestänyt saksalaisten miehitys. Tämä toi sodan lähemmäksi siviilejä kuin Suomessa oli. Ranskalaiset joutuivat tottelemaan Hitlerin mielivaltaisia käskyjä ja suuri määrä väkeä vietiin pakkotyöhön Saksaan niin kuin muistakin miehitetyistä maista. Ranskalaiset sotilaat joutuivat heti vangeiksi ja sotamiehet laitettiin pakkotyöhön ja upseereja näännytettiin muuten. Naisten oli pakko ottaa kotirintamalla vastuu kaikesta ja he oppivat päättämään asioista yksin ja heillä oli enemmän vapauksia kuin ennen. Tämä kirjailija kertoi, että suurimmalle osalle vankeudesta palaneille sotilaille paluu oli järkyttävämpää kuin itse sota-aika. Ranskalaiset syyllistivät armeijaansa häviöstä ja kokivat miehityksen kärsimysten johtuvan näistä sotilaista. Sankareiksi Ranska nosti vastarintaliikkeen jäsenet ja sodasta palaneet sotilaat sivuutettiin täysin. Heidän vankeuttaan kohtaan ei riittänyt myötätuntoa, koska samoihin aikoihin palasti keskitysleireiltä suuri joukko ranskalaisia ja ihmisten mielenkiinto kohdistui heihin. Myös heidän vaimoissaan ja kodeissaan oli tapahtunut muutos. Nuo aiemmin kiltit ja myöntyväiset kotirouvat oli kasvaneet vahvoiksi itsellisiksi naisiksi ja miehet kokivat itsensä tarpeettomiksi. Moni nainen masentui, kun paluu entiseen kotirouvan rooliin tuli ajankohtaiseksi. Naisten tasa-arvo parantui pitkin harppauksin sodan aikana ja sen jälkeen ja sekin vaikeutti sotilaiden kotiinpaluuta. Tässä suhteessa Suomessa oli helpompaa, koska naisten asema oli vahva jo ennen sotaakin.

Isä oli lapsilleen tuntematon

Miljoonat lapset ja perheet kokivat, että sodan jälkeen kotiin palasi aivan vieras mies. Näin kävi myös omalle äidilleni ja hänen isälleen. Pappani kertoi lukuisia kertoja miten kauhealta tuntui, kun kolmen vanha äitini alkoi ajamaan häntä pois. Äitini taas kertoi miten outoa oli, kun kotiin tuli ihan vieras iso möreä ääninen mies. Siihen asti äitini maailmassa ei juurikaan ollut miehiä, koska hän asui äitinsä, mummunsa ja tätinsä kanssa. Kotona oli vain vanhoja pappoja ja nuoria poikia. Äitini kertoi, että mummu joutui useampaan kertaan selvittämään, että tuo mies kuuluu tähän perheeseen eikä lähde pois. Pappani oli hyvin perhekeskeinen ja lapsirakas ja ilmeisesti isän ja pikkutyttären välille tuli aika pian yhteisymmärrys. Voin kuitenkin hyvin kuvitella, että monet isät jäivät vieraiksi lopuksi ikää. Isät ja äidit oli kriisissä ja etsivät omaa tilaansa perheessä ja yleensä yhteiskunnassa. Työtä oli valtavat määrät ja varmaan haavoittuneet kokivat huononmuuttaan, kun eivät pystyneet auttamaan tarpeeksi. Henki oli säilynyt, mutta koko entinen elämä oli rikottu. Viisi vuotta armeijan rutiineja ja täysin epänormaalissa olotilassa jätti kaikkiin jälkensä. Kukaan ei saanut mitään apua rikkonaiseen mieleensä vaan kaikkien oli selvittävä yksin. Sodan jälkeen naiset teki valtavan työn, kun he auttoivat puolisoitaan eheytymään. Mummuni välillä viittasi tähän miten vaikeaa papalla oli ensimmäiset vuodet siviilissä ja miten paljon hän tuki miestään. Kaikkien kohdalla ei käynyt näin hyvin, vaan moni pariskunta erosi tai asui vaan yhdessä ilman mitään tunnesidettä. 

Tänään tulee talvisodan loppumisesta 79-vuotta. Se on pitkä aika, mutta edelleen kannamme sodan vaikutuksia mukanamme.