Ilmeisesti suomalaisten matkat Puolaan ja Krakovaan ovat lisääntyneet, koska kuulen niin usein ihmisten niistä puhuvan. Natsien pahin keskitysleiri Auschwiz on parikymmentä kilometriä Krakovasta ja yleensä turistit vierailevat siellä.
Auschwiz on pahuuden pesä
Olen ollut lähiaikoina useammissa keskusteluissa missä ihmiset kertovat Auschwitzissä käynnistään. Ihmettelen kovasti miten kepeästi he suhtautuvat tuohon valtavaan keskitysleiriin ja kuvailevat sitä sanalla hieno tai jännä. Kysyn yleensä eikö kävijä ole järkyttynyt näkemästään ja aika usein vastaus on ettei se erityisesti koskettanut. Kysellessäni lisää heidän kokemuksistaan selviää, että he eivät ole oikeastaan tienneet mikä paikka keskitysleiri on ja mitä siellä näkyvät asiat merkitsee. Siitä on jo useampi vuosi, kun kävin itse Auschwizissä ja minua se kyllä järkytti siitäkin huolimatta, että osa turisteista käyttäytyi todella huonosti. Auschwitzistä on tullut valtava turistinähtävyys missä käy yli miljoona turistia vuodessa. Joka paikkaan saa jonottaa ja ihmisten kunnioitus aluetta kohtaan on kadonnut. Ryhmä jossa me olimme mukana fiilis oli kuin Linnanmäellä. Lapset leikki hippaa parakeissa ja aikuiset kikattivat ja ottivat selfieitä krematoriossa. En edes ymmärrä miksi lapsia tuodaan paikkaan joka konkreettinen pahuuden ilmentymä. Siellä on kidutettu kuoliaaksi ja murhattu yli miljoona täysin viatonta ihmistä. Kaikki Saksan valloittamat alueet toisen maailmansodan aikana olivat täynnä keskitysleirejä. Pääleirejä tunnetaan noin kuusikymmentä ja niissä on yleensä 3-6 sivuleiriä ja alaleirejä useita kymmeniä. Ei ihme, että viidessä vuodessa ehdittiin murhata miljoonia ihmisiä.
Natsien hirmuteot on unohdettu
Pidän erittäin huolestuttavana sitä, että toisen maailmansodan kauhut alkavat unohtua. Uskon vakaasti siihen, että niin kauan, kun se pahuus muistetaan ihmiskunta ei lähde sitä toistamaan. Kauhistuttavaa on, että jotkut 1920-luvulla syntyneet saksalaiset sanovat nykytilanteen muistuttavan kolmekymmentälukua ja Hitlerin valtaan nousua. Luin erään viime vuonna tehdyn tutkimuksen mitä eri maalaiset tiesivät juutalaisten kansanmurhasta. Ranskalaiset saivat huonoimmat pisteet, koska alle kolmekymppisistä joka viides ei tiennyt mitä tarkoittaa holokausti. Saksalaisista 12% ei tiennyt mitään tästä kansanmurhasta ja mitä nuorempiin ikäluokkiin mentiin sitä suuremmaksi prosentti nousi. Wieniläisistä nuorista lähes 30% ei tiennyt, että Itävallassakin on ollut keskitysleirejä, vaikka pahin niistä eli Mauthausen on vain 180 km Wienistä. Siellä murhattiin satoja tuhansia juutalaisia ja romaneja. Nyt Euroopassa käydään keskustelua siitä miten israelilaiset saavat juhlistaa sitä, että Auschwizin vapautumisesta tulee 27.1.2020 seitsemänkymmentäviisivuotta. Muistaakseni 2005, kun vapautumisesta tuli kuusikymmentävuotta Israelin ilmavoimat tekivät yli lennon Auschwitzin päältä. Lentokoneissa oli mukana ihmisiä jotka olivat selvinneet hengissä keskitysleiriltä. Tällä yli lennolla oli hyvin tärkeä symbolinen merkitys, koska Auschwizin vangit rukoilivat, että liittoutuneet pommittaisivat sitä leiriä. Jostain syystä näin ei tapahtunut ja tappaminen sai jatkua ihan Hitlerin viime hetkiin asti. Silloin, kun leiri vapautui ei ollut vielä Israelin valtiota ja juutalaisilla ei ollut oikein paikkaa missään. Israelin alue oli brittien mandaatti ja he pistivät kymmeniä tuhansia Israeliin pyrkiviä ihmisiä pakolaisleireihin Kyprokselle. Se kuulostaa ihan järkyttävältä, että selvittyään keskitysleiristä he joutavat uuteen leiriin jotkut jopa pariksi vuodeksi. Nykyisin Israel on itsenäinen ja sillä on hyvin tehokas armeija ja myös ilmavoimat. Voin kuvitella mikä tunne on ollut näillä entisillä vangeilla, kun he voivat omilla koneillaan lentää yli koko keskitysleirin. Minusta he saavat tehdä sen vaikka joka vuosi.
Kuulutko johonkin yhdistykseen mikä harrastaa sotahistoriaa? Miten sinä saat näin monipuolisesti tietoa historian tapahtumista? Ihailen suurta tietämystäsi ja kiva, kun sitä jaat tässä blogissa.
VastaaPoistaTykkäisin itsekin historiasta, mutta en tiedä oikein miten aloittaa. Pelkään myös etten pysty muistamaan tapahtumia, nimiä ja vuosilukuja ja kaikki menee vaan sekavaksi. Riina
Kuulun Suomen sotahistorialliseen seuraan mikä on perustettu jo 1944. Hämmästelin hiljattain ettei siinä ole jäseniä kuin hiukan yli tuhat, vaikka se on koko Suomen laajuinen. Tämän yhdistyksen jäsenmaksu on muutama kymppi, mutta heidän ohjelmansa on todella laadukasta. He järjestävät luentoja, seminaaripäiviä ja matkoja sotaan liittyen.
PoistaKuulun myös Suomen Historian Ystäviin, mutta heillä on huomattavasti vähäisempi ohjelma. Netti on avannut minulle ihan ihmeellisen aarre-arkun, koska kaikki haluamani tieto löytyy sieltä. Sitä en osaa selittää miten aina siirryn uusiin aiheisiin, mutta uusia tutkimuksia ja väitöskirjoja tulee yhtenään ja niiden kautta innostun tutkimaan jotain aihetta perusteellisemmin. Lähden mielelläni lomamatkalle vähän kauemmaksi ja yleensä paikka valikoituu sen mukaan miten paljon siellä on sotahistoriaan liittyviä paikkoja ja museoita. Näitähän maailmassa riittää ja Euroopassa on todella suuri määrä ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan liittyviä nähtävyyksiä.
Suosittelen, että lukeminen on hyvä tapa aloittaa harrastus. Samoin eri tv-kanavilta löytyy lukemattomia dokumentteja historiasta ja ne ovat todella hyvin tehtyjä ja mielenkiintoisia. Jokainen harrastaa historiaa omalla tavallaan eikä siinä tarvitse muistaa mitään vuosilukuja tms. Sitten, kun pitempään tutkinut jotain aihetta alkaa tapahtuman ajat selkeytymään ja siitä tulee automaattinen jatkumo. Itse pystyn muistamaan vuosiluvut ja päivämäärät, kun tiedän mitkä tapahtumat seuraa toisiaan. Monet tärkeät päivämäärät jäävät hyvin mieleen, koska monet maat järjestää omina tärkeinä päivinä juhlallisuuksia. Olen yrittänyt päästä katsomaan näitä juhlallisuuksia, mutta paljon on vielä käymättä. Suosittelen lämpimästi tarttumaan historian harrastamiseen. Se on harrastus mikä vie mennessään ja nollaa työstressit.
Inkeri
Olen käynyt Auschwitzissa ja olen samaa mieltä...ei ole pienten lasten paikka tai ei tulisi pieneen mieleen kuvata siellä selfietä.
VastaaPoistaJo historia kertoo paikan olevan niin synkkä, että lapsia en sinne veisi. Selfie kaasukammiossa, kamalaa. Ei ikinä.
VastaaPoistaOlin itsekin ihan järkyttynyt, kun näin tätä selfien ottamista. Tuolla krematoriossa lukee seinillä, että toivotaan kunnioitusta ja hiljaisuutta. Meidän ryhmässä oli myös kaksi juutalaismiestä joilla oli kipa päässä. Ehkä heidän sukuaan oli menehtynyt juuri tuossa paikassa. Ryhmässä oli myös kolme keski-ikäistä naista ja ilmeisesti saksalaisia. Heillä oli tosi hauskaa koko kierroksen ajan ja naurun remakkaa kuului usein. Sitten, kun päästiin krematorioon niin ilo oli ylimmillään, kun piti saada itsestä kuva polttouunin edessä. En voi käsittää mitä heidän päässään liikkui. Sen ehkä jotenkin olisi ymmärtänyt, jos he olisivat olleet teinejä, mutta he olivat varmaan yli nelikymppisiä.
PoistaInkeri