Siirry pääsisältöön

Sinun silmiesi tähden!

Nyt meillä on täydellinen valikoima menetelmiä silmien ja ripsien hoitamiseen ja kaunistamiseen. Syyskuun alussa alamme tekemään Yumi Lashes Ripsien Kestotaivutushoitoa ja olen siitä todella innoissani.

Kestotaivutus kaunistaa

Nyt, kun pääsemme tekemään Ripsien Kestotaivutushoitoa niin voimme tarjota kaiken mahdollisen silmien ja ripsien hyväksi. Ripsiä kasvattava ja hoitava ripsiseerumi Eyenvy (108€) meillä onkin ollut myynnissä jo pitkään. Valikoimassamme on myös parhaaksi valittu iS Clinicalin Youth Eye Complex (119€) silmänympärysvoide ja useampia muitakin hoitotuotteita silmien kaunistukseksi. Kaikki varmaan muistavat, että olen aina kauhistellut ripsien pidennyksiä ja vanhan aikaisia ripsipermanetteja. Oma ohjenuorani on, että meillä ei koskaan tehdä mitään sellasta mikä koituu asiakkaan vahingoksi nyt tai myöhemmin. Tästä syystä emme ole ikinä tehneet näitä ripsipidennyksiä,  koska ne rasittavat omia ripsiä ja samoin silmänympärystää. Samoin oli laita vielä muutama vuosi sitten ripsipermanentin kanssa. Nyt on kehitetty hellävarainen menetelmä ripsien kestotaivutukseen josta puhutaan ripsientavutushoitona. Se ei haurastuta tai katkaise ripsiä ja sen voi uusia kuuden viikon välein. Saamme koulutukseemme loppusilauksen pe 30.8 ja silloin pystyn tarkkaan laskemaan tuon hoidon hinnan. Uskoisin sen olevan 80-100€ ja aikaa siihen menee noin tunnin verran. Pääsääntöisesti tämä menetelmä tulee Marin tehtäväksi, koska omat hoitoaikani ovat
sen verran täynnä. Kuitenkin haluan ehdottomasti itsekin tätä tehdä, koska olen siitä niin innoissani.
Supertehokkaat tuotteet saa silmät säihkymään! EyEnvy ripsiseerumi 108€ ja
Youth Eye Complex silmänympärysvoide 119€.


Ripsien juhlaa

Viime vuosina on ulkonäön pääpaino ollut ripsissä ja kulmakarvoissa ja jossain vaiheessa nuo ripsipidennykset meni ihan överiksi. Nyt ripsipidennykset alkaa olla menneisyyttä ja ihanteena on luonnollinen ulkonäkö. Tähän trendiin sopii Ripsien Kestotaivutushoito erinomaisesti, koska se kaunistaa silmät, mutta näyttää ihan luonnolliselta. Innostuin tästä, kun olen seurannut ammattilehdistä miten paljon nuo kestotaivutukseen käytetyt aineet ovat keventyneet ja parantuneet kaikin tavoin. Moni tuttu kosmetologi on tehnyt jo parikin vuotta tätä uutta Yumi Lashes kestotaivutushoitoa ja he kertovat tyytyväisistä asiakkaista. Lopullisesti asiaan hurahdin, kun näin jo keväällä useammalla uudella asiakkaalla tällaiset ripset. Tuohon Dermatude-kasvohoitoonhan meille on tullut paljon uusia asiakkaita kauempaakin ja muutama heistä hehkutti ripsien helppoutta. Kaikki heistä oli ihan aikuisia ihmisiä ja vanhin yli seitsemän kymmentä eli kyse ei ole mistään nuorisotrendistä. Kestotaivutuksen yhteydessä ripset värjätään ja käytössä on Yumi Lashes menetelmän erittäin hyvin pysyvä kestoväri. Kestotaivutus tuo todella paljon muutosta ja nostaa koko silmää eli se on loistava silmänympäryskohotus pikkujutulla. Kauniisti kaarevat tummat ripset tekevät jo yksinään hyvän silmämeikin, mutta niihin voi laittaa vielä ripsiväriä halutessaan. Kaikkia silmämeikkejä ja hoitotuotteita voi käyttää entiseen tapaan eikä ripsiä tarvitse mitenkään varoa. Kestotaivutus vähenee hiljalleen kuuden viikon kuluessa eikä se herätä mitenkään huomiota niin kuin ripsipidennykset näyttävät risukolta ellei niitä jatkuvasti hoida. Juhliin ja matkoille kestotaivutus on hyvä kaunistaja ja suosittelen jokaista itse kokeilemaan miltä katse näyttää tummien kaarevien ripsien kanssa. 

Kommentit

  1. Anonyymi11:19

    Dermalogicalta tulossa nyt kuun lopulla myyntiin aivan mullistavan kuuloinen tehotippa, otatko sen myyntiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nyt kokeilussa meillä ja mietimme vielä mitä sen kanssa teemme. Testaamme nyt ensin onko se erilainen kuin muut meillä myynnissä olevat tehotipat. iS Clinicalin seerumien tehoon se ei yllä, mutta siinä ehkä on muita hyötyjä kiinteytystä tarvitsevalle iholle. Lähinnä talvea ajatellen tarvitaan monipuolisesti vaikuttavia tehotippoja. Toinen kriteeri on hinta, jos se on asiakkaille hyvässä hinta/laatu suhteessa otamme sen myyntiin.
      Olemme erittäin kriittisiä kaikkien uutuuksien suhteen. Yleensä kokeilemme ja harkitsemme pitkään mikä olisi asiakkaille tarpeellista. Mietimme Marin kanssa läpi tutut vakioasiakkaat, että kuka heistä hyötyisi uudesta tuotteesta ja olisiko se edullisempi hänelle kuin nykyinen valikoima.
      Viime viikolla otimme myyntiin iS Clinicalin uutuuden Lip Duon 99€ joka on tarkoitettu suunympärysjuonteisiin ja huulille. Saimme tiedot ja koulutuksen uutuuksiin jo keväällä joten osasimme niitä odottaa ja jo nuo teoriatiedot olivat vakuuttavia. Kesän aikana tutut iS Clinicalin työntekijät hehkutti tuotteiden tehoa joten odotimme niitä jo innolla. Jo ensi kokeilu vakuutti meidät ja otimme ne heti myyntiin.
      Dermalogican kanssa prosessi on toisenlainen, koska he pitävät uudet tuotteet salaisuutena viime hetkiin saakka. Yleensä saamme koulutuksen ja tuotteet noin viikkoa ennen lanseerausta.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi22:39

    Kiva, että alat tekemään kestotaivutuksia ja siitä tulee takuulla menestys. En olisi ikinä uskonut miten paljon tuo pieni muutos ripsien taipumisessa voi vaikuttaa koko kasvoihin. Olen aina kärsinyt turvotuksesta ja ripset ei näy edes kunnolla aamuisin, kun yläluomi pullottaa. Kestotaivutus auttoi ihan ihmeesti ja silmät jotenkin avartui.

    Kokeilin pari kertaa ripsipidennyksiäkin, mutta se oli niin työlästä hypätä muutaman viikon välein niitä korjaamassa. Nyt nämä kestotaivukset ei vaadi mitään hoitoa ja saa elää ihan kuin ennenkin. Iltamenoissa käytän vielä tuuhentavaa ripsiväriä ja se vasta upeat silmät tekee. Nyt olen ihan innostunut meikkaamisestakin, kun kaikki näyttää paljon paremmalta. Jaana

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...