Emme ole tänäkään jouluna muistaneet ketään joulukorteilla, vaan niihin tarkoitettu raha on tilitetty Kattilan kissoille. Yritykseni lahjoitti 150€ kodittomille ja ihmisten kaltoin kohtelemille kissoille. Tunnen aina syvää kiitollisuutta Kattilaa kohtaan, koska minun perheeni tärkeimmistä valopilkuista on kaksi tullut Kattilan kautta. Jösse ja Valtsu tulivat meille jouluksi 2007 ja Hertta on tuttava perheen pentueesta ja hän muutti meille juhannuksena 2007. Koen, että nuo rakkaat karvakorvat parantaa elämän laatua huomattavasti. Yrittäjästressi laskee puoleen, jos kotona on kissa.
Kissakoti Kattila muuttaa vuoden alussa ja he tarvitsevat huonekaluja. Jos teillä on ylimääräisiä sänkyjä, hyllyjä, sohvia tai kiipeilypuita lahjoittakaa ne Kattilaan. Asiasta voi sopia suoraan Kattilan väen kanssa ja numero on 050-4322179. Parhaiten siellä ollaan paikalla arkisin klo 12-15.
Olen yrittänyt olla mukana Kattilan toiminnassa omalla vähäisellä panoksellani ja sitä jatkan myös ensivuonna. Yleensä annan heidän myyjäisiinsä arpavoittoja ja jotain yhteistä kampanjaakin voisi kehitellä. Tuossa meidän kassapöydällä on pankki mihin voi antaa rahalahjoituksen Kattilaa varten. Viime lauantain Avoimien ovien tapahtumassa todella moni muisti pudottaa pankkiin avustuksen. Siitä kiitos mukaville asiakkailleni, jotka kaikki ovat myös eläinten ystäviä. Lahjoituksen ei tarvitse olla montaa euroa, mutta "pienillä puroilla" saadaan paljon aikaiseksi.
Jos haluatte vielä muistaa Kissakoti Kattilaa rahalahjoituksella tässä on tilinumero. Lahjoitus voi olla, vaikka pari euroa koska kaikki on hyödyksi kodittomille kateille.
FI12 5680 0020 2544 35

Hei!
VastaaPoistaOsaisitteko vastata mieltäni askarruttavaan kysymykseen?
Haluaisin teetättää itselleni kauneuspilkun lähelle silmää. Saako kauneuspilkun värin valita itse? Haluaisin väriksi jotain vaalean- ja keskiruskean väliltä, mahdollisimman luonnollisen sävyn. Onko se mahdollista? Kauneuspilkuista löytyy netistä erittäin vähän tietoa, joten päätin kysyä nyt teiltä alan ammattilaisilta.
Kiitos!
Tämä asia menee nyt tatuointipuolelle ja siitä en juurikaan tiedä. Kokeneelta tatuoijalta kannattaa tiedustella miten värit sopivat kasvojen iholle. Perehdy myös kauneuspilkkujen historiaan ja merkitykseen. Renesanssihoveissa kauneuspilkkujen paikoilla viestitettiin eri asioita, koska silloin ne olivat sametista tehtyjä lappuja. Huomio myös se, että silmänympärys rypistyy kaikista nopeammin ja parinkymmenenvuoden kuluttua kauneuspilkku saattaa juuri korostaa silmänympärysryppyjä. Ihon veltostumisen myötä se myös valuu sentinkin verran alemmaksi.
VastaaPoistaInkeri
Tuli vielä mieleeni yksi huomioitava asia "kauneuspilkussa". Ihmisillä kenelle on tehty sädehoitoa on tatuoitu piste merkkinä siitä mihin sädetys tähdätään. Jos minulle tulee hoitoon asiakas, jolla on tatuoitu piste kasvoissa en osaisi pitää sitä kauneuspilkkuna, vaan tekisin heti johtopäätöksen, että kyse on ollut sädehoidosta. Ehkä juuri tuon takia ei tällaisia tatuointeja juuri tehdäkkään muuten, kuin tarpeenvaatiessa. Kannattaa pohtia hyvin tarkkaan mitä muita merkityksiä asioilla voi ollaennen, kuin lähdetään tekemään pysyviä tatuointeja.
VastaaPoistaVoi tehdä hiukan hölmön vaikutuksen, jos asioilla on sellainen merkitys, jota ei itse tiedä.
Yksi tämän tyyppinen kaksinaismerkityksellinen asia pomppaa nykyään silmiin usein. Erään kauneushoitolan nimi on Valkyria ja minulle nousee siitä heti mieleen mielikuva Hitleristä. Tunnetuin Hitleriin kohdistuva salamurha heinäkuussa 1944 oli nimltään Operaatio Valkyria. Siitä tehtiin myös saman niminen elokuva kymmenisen vuotta sitten ja pääosassa oli Tom Cruise. Ilmeisesti kauneushoitolan väellä ei ole mitään käsitystä tästä asiasta, mutta ainakin suurin osa miehistä tunnistaa Valkyrian tästä Hitlerjutusta. Tällä nyt ei ole tatuoinnin kanssa mitään tekemistä, mutta asioita siinäkin on hyvä miettiä useampaan kertaan.
Inkeri
Se jäi mainitsematta, että Valkyria on alun perin Pohjoismainen mytologinen hahmo, joka on kuolemanhaltiatar. Valkyria tarinan mukaan liikkuu taistelutantereilla keräämässä haavoittuneita sotilaita Valhallaan eli mytologian helvettiin. Valkyria nimitystä käytetään myös vahvasta, juonikkaasta ja taistelun haluisesta naisesta. Minun mielestän, jos naista nimitettäisiin Valkyriaksi se olisi hyvin negatiivinen nimitys.
VastaaPoistaInkeri