Nyt on kosmetologillakin vapaa-aikaa, kun pyhät osuu näin keskelle viikkoa. Tietysti tämä kosmetologi käyttää vapaansa harrastuksiinsa ja uppoaa sotahistoriaan totaalisesti. Sohvan vieressä on pino erilaisia tutkimuksia ja väitöskirjoja ja netti on käden ulottuvilla. Karvakorvat stemmaa itsensä mahan päälle ja siinä sitten ollaankin pitkään kissojen makuualustana kirja kädessä.
Läheiseni tietää mikä on ollut jo pitkään lahjatoiveeni, vaikka tiedän etten sitä koskaan tule saamaan. Haluaisin TK-34 panssarivaunun eli Sotkan, mielellään mallia 1941. Jos olisin ollut viisas 90-luvun alussa, kun Neuvostoliitto hajosi niitä olisi varmaan saanut romuraudan hinnalla. Nyt niiden arvo nousee jatkuvasti, koska se on kerätyin panssarivaunu koko maailmassa. Hinta saattaa olla useita kymppitonneja kunnosta riippuen. Tosin se on käytössä vielä ainakin Pohjois-Koreassa, niin ehkä niitä tulee myyntiin lisää, kun Pohjois-Korea kaatuu.
Joku voi ihmetellä miksi suomalainen haluaa neuvostoliittolaisen sotakoneen, joka oli erittäin paha vastus Suomen armeijalle jatkosodassa. Siihen on monta syytä ja osa on vain omaa mielikuvaani. Oikeastaan tuossa Sotkassa konkretisoituu koko sodan pahuus ja mielettömyys. Se edustaa minulle myös sisua, sitkeyttä ja tahdonvoimaa. Aina, kun olen elämäni varrella ollut vastoinkäymisissä minua lohduttaa, kun ajattelen etten sentään ole talvisodassa. Minun ei ole koskaan tarvinnut taistella hengestäni 45-asteen pakkasessa ilman asetta panssarivaunua vastaan. Sotkaa alettiin tekemään vasta 1940 sarjatuotantona, mutta minulle se edustaa kaikkia maailman panssarivaunuja. Se ei siis ollut suomalaisia vastassa vielä talvisodassa, mutta jatkosodassa se edusti tehokkaina mahdollista konetta ihmistä vastaan. Suomalaiset ei lamaantuneet panssarivaunuista, vaikka ei sopivia aseita niitä vastaan heti ollutkaan. Suomalaiset kehitti Molotovin coctailit ja kasapanokset, niillä pysäytettiin pahinkin panssarivaunu. Kekseliäisyys on siis tarpeen silloin, kun elämässä on vakea tilanne.
Toisaalta lempinimi Sotka kuvaa myös asennetta tuota pahuutta vastaan. Sotka oli pilkkanimi, joka teki tankista inhimillisemmän ja vähemmän pelottavan. Lempinimen synnystä on monta tarinaa, mutta minä olen kuullut useimmin tämän. Eräässä joukko-osastossa oli suurisuinen sotilas, joka kehui olleensa rauhanaikana laivalla töissä ja laivan nimi oli Sotka. Sotka oli kuulemma sisävesien hienoin laiva ja sen savupiiputkin oli korkeimmat ja hienommat, kuin missään muussa laivassa. Sitten tuo joukko-osasto törmäsi ensi kertaa TK-34 panssarivaunuun. Panssarivaunuosasto oli tulossa joen yli kapeaa siltaa pitkin. Joku rohkea kävi miinoittamassa sillan ja se romahti juuri, kun panssarit olivat sillalla. Ne putosivat jokeen ja upposivat perä edellä ja tykkin piippu jäi viimeiseksi vedenpinnalle. Joku irvileuka keksi huuta, että sehän ui, kuin Sotka. Siitä lähtien se on tunnettu sillä nimellä Suomessa. Sodan edetessä Suomi sai niitä parikymmentä sotasaaliiksi ja saatiinhan me myöhemmin Saksalta myös panssarinyrkkejä niitä vastaan.
Ehkä sijoittaisin tuon panssarivaunun, jos sen saisin, niin kissojen ulkoiluhäkkiin eli huvilaan. Sinne sisälle voisi laittaa lampaantaljoja ja pojat pääsisivät sinne suojaan nukkumaan. Se olisi myös mukava kiipeilypuu ja leikkikalu kissoille. Siinä olisi myös hyvä vertaus sille miten sotakin voi olla elämän käytössä.
Läheiseni tietää mikä on ollut jo pitkään lahjatoiveeni, vaikka tiedän etten sitä koskaan tule saamaan. Haluaisin TK-34 panssarivaunun eli Sotkan, mielellään mallia 1941. Jos olisin ollut viisas 90-luvun alussa, kun Neuvostoliitto hajosi niitä olisi varmaan saanut romuraudan hinnalla. Nyt niiden arvo nousee jatkuvasti, koska se on kerätyin panssarivaunu koko maailmassa. Hinta saattaa olla useita kymppitonneja kunnosta riippuen. Tosin se on käytössä vielä ainakin Pohjois-Koreassa, niin ehkä niitä tulee myyntiin lisää, kun Pohjois-Korea kaatuu.
Joku voi ihmetellä miksi suomalainen haluaa neuvostoliittolaisen sotakoneen, joka oli erittäin paha vastus Suomen armeijalle jatkosodassa. Siihen on monta syytä ja osa on vain omaa mielikuvaani. Oikeastaan tuossa Sotkassa konkretisoituu koko sodan pahuus ja mielettömyys. Se edustaa minulle myös sisua, sitkeyttä ja tahdonvoimaa. Aina, kun olen elämäni varrella ollut vastoinkäymisissä minua lohduttaa, kun ajattelen etten sentään ole talvisodassa. Minun ei ole koskaan tarvinnut taistella hengestäni 45-asteen pakkasessa ilman asetta panssarivaunua vastaan. Sotkaa alettiin tekemään vasta 1940 sarjatuotantona, mutta minulle se edustaa kaikkia maailman panssarivaunuja. Se ei siis ollut suomalaisia vastassa vielä talvisodassa, mutta jatkosodassa se edusti tehokkaina mahdollista konetta ihmistä vastaan. Suomalaiset ei lamaantuneet panssarivaunuista, vaikka ei sopivia aseita niitä vastaan heti ollutkaan. Suomalaiset kehitti Molotovin coctailit ja kasapanokset, niillä pysäytettiin pahinkin panssarivaunu. Kekseliäisyys on siis tarpeen silloin, kun elämässä on vakea tilanne.
Toisaalta lempinimi Sotka kuvaa myös asennetta tuota pahuutta vastaan. Sotka oli pilkkanimi, joka teki tankista inhimillisemmän ja vähemmän pelottavan. Lempinimen synnystä on monta tarinaa, mutta minä olen kuullut useimmin tämän. Eräässä joukko-osastossa oli suurisuinen sotilas, joka kehui olleensa rauhanaikana laivalla töissä ja laivan nimi oli Sotka. Sotka oli kuulemma sisävesien hienoin laiva ja sen savupiiputkin oli korkeimmat ja hienommat, kuin missään muussa laivassa. Sitten tuo joukko-osasto törmäsi ensi kertaa TK-34 panssarivaunuun. Panssarivaunuosasto oli tulossa joen yli kapeaa siltaa pitkin. Joku rohkea kävi miinoittamassa sillan ja se romahti juuri, kun panssarit olivat sillalla. Ne putosivat jokeen ja upposivat perä edellä ja tykkin piippu jäi viimeiseksi vedenpinnalle. Joku irvileuka keksi huuta, että sehän ui, kuin Sotka. Siitä lähtien se on tunnettu sillä nimellä Suomessa. Sodan edetessä Suomi sai niitä parikymmentä sotasaaliiksi ja saatiinhan me myöhemmin Saksalta myös panssarinyrkkejä niitä vastaan.
Ehkä sijoittaisin tuon panssarivaunun, jos sen saisin, niin kissojen ulkoiluhäkkiin eli huvilaan. Sinne sisälle voisi laittaa lampaantaljoja ja pojat pääsisivät sinne suojaan nukkumaan. Se olisi myös mukava kiipeilypuu ja leikkikalu kissoille. Siinä olisi myös hyvä vertaus sille miten sotakin voi olla elämän käytössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti