Siirry pääsisältöön

Kaljupäät kasvohoidossa

Toivottavasti en loukkaa ketään, kun kirjoitin noin rajun otsikon. Se on samaa hurttia huumoria, kun nämä ihmiset itsekin käyttää. Kirjoitan nyt juttua naisista jotka ovat sytostaattihoidossa ja siksi hiukset ovat lähteneet. Moni tekee hyvinkin julmaa pilaa itsestään, mutta ehkä se on yksi tapa kestää vaikea tilanne.

Yleensä sytostaattihoitoja käytetään syöpäpotilaille ja niillä on todella rajut sivuvaikutukset. Omilla asiakkaillani tyypillinen syöpä on rintasyöpä, mutta niinhän se on yleisin naisten syöpälaji tilastojenkin myötä. Se on meidänkin asiakkailla todella yleinen. Viikottain minulla käy joku asiakas joka on juuri akuutissa syöpähoitovaiheessa. Lähes päivittäin on asiakkaita jotka ovat jo sairastaneet syövän. Omassa lähipiirissäni on yksi ystäväni sairastanut rintasyövän 2009 ja silloin seurasin sitä ihan vierestä. Hän oli ammatiltaan myös yrittäjä ja viimeistään silloin tajusin ettei yrittäjällä ole samoja ihmisoikeuksia, kuin muilla. Niin vaikea tilanne hänen sairaslomastaan syntyi.

Niin vakava sairaus, kuin syöpä ja sen rankat hoidot vaikuttavat ihoon hyvin paljon. Monella myös selvästi herää halu itsensä hoitamiseen vaikean sairauden myötä. Aika usein asiakas hakeutuu meille kasvohoitoon juuri sairausloman aikana, tai sen jälkeen. Sairaus muuttaa ihmisen arvojärjestystä ja oma hyvinvointi alkaa merkitä enemmän. Huomaan, että moni nainen kokee laiminlyöneensä itseään ennen sairastumistaan ja sen myötä alkaa huoltamaan itseään paremmin. Kasvohoitoja ja Nanolift hoitoa voi tehdä syöpähoitojen jälkeen, mutta sen aikana tehtyihin kasvohoitoihin pitää olla lääkärin lupa.  Yleensäkin on hyvä puhua hoitohenkilökunnalle kosmetologille, hierojalle yms. menosta ja kysyä mitä hoitojen aikana saa tehdä ja kosmetologille pitää selvästi kertoa millainen sairaudenhoito on menossa. Jotkut häpeilee kaljua päätään, mutta kasvohoidossa laitetaan aina kertakäyttömyssy päähän. Peruukkia ei voi hoidon aikana pitää se vaan turhaan likaantuu ja on tiellä.

Rintasyöpä on hormonaalinen ja siksi se vaikuttaa ihoonkin todella paljon. Heti leikkauksen yhteydessä suurin osa alkaa syömään antiestrogeenilääkitystä, joka lopettaa estrogeenin tuotannon. Estrogeenin loppumisella on tosi näkyvä vaikutus ihoon, koska se ohentaa, rypistää ja kuivattaa ihoa. Siinä vaiheessa kasvohoitojen merkitys on todella suuri. Hyvillä ja säännöllisillä kasvohoidoilla pystytään paljon vähentämään noita ihossa tapahtuvia muutoksia. Toisaalta kasvohoidossa käynti on suuri ilo ja vaihtelu sairaslomalaiselle. Monta kertaa tulee kasvohoidon aikana puhuttua perusteellisesti mitä sairastumisen eri vaiheissa on tapahtunut. Usein asiakkaat sanovat etteivät viitsi enää omaisiaan ja ystäviään kuormittaa jutuillaan. Minulle saa kertoa tuntemuksistaan, tai saa olla kertomatta. En halua alkaa terapoimaan ketään enkä siihen pystykkään. Voin kuitenkin olla kuuntelijana ja sekin usein helpottaa. Minulle kuunteleminen on todella mieluista ja mielelläni vatvon syntyjä syviä. Sitä ei pidä missään tapauksessa ajatella, että minä jotenkin siitä rasittuisin. Osaan jo tässä iässä ja pitkällä kokemuksella asennoitua niin ettei nuo asiat rasita, vaan ovat päinvastoin minulle suuri rikkaus.

Moni ystäväporukka ostaa sairastuneelle lahjakortin kasvohoitoon ja se onkin mielestäni ihan loistava tapa auttaa vaikeassa vaiheessa olevaa läheistään. Sitä kannattaa harkita, jos teillä on lähipiirissäni nyt tällainen tilanne.

Kommentit

  1. Anonyymi18:29

    Kiitos Inkeri ymmärtäväisestä jutusta. Tulin itse teille ensimmäistä kertaa hoitoon lahjakortilla jonka sain siskoiltani joululahjaksi. Itselleni oli juuri silloin tehty sytostaattihoitoja ja olin tosi kurjassa kunnossa. Tunsin itseni ihan harmaaksi ja kaksikymmentävuotta vanhemmaksi. Tietysti olin kiitollinen, että selvisin hengissä, mutta mieltä masensi surkea ulkonäkö.
    Ensimmäisestä käynnistäni on kymmenisen vuotta, mutta muistan vieläkin miten hyvä ja onnellinen olo minulla hoidon jälkeen oli. Osasit juuri sopivasti kannustaa ja kerroit mitä kasvohoidoilla on mahdollisuus tehdä ihon vanhenemisen kannalta. Olen myös kiitollinen siskoilleni, että he keksivät tuoda minut kasvohoitoon. Itse en ehkä olisi jaksanut edes aikaa varata ja toisaalta ajattelin ettei ulkonäölleni enää mitään voi. Olin jotenkin alistunut siihen, että olen nelikymppisenä rypistynyt ja kalju mummo. Sain kuitenkin heti Inkeriltä uskoa siihen, että tästä vielä noustaan.
    Suosittelen, että sairaana olevia läheisiä kannattaa ilahduttaa lahjakortilla.

    M.L

    VastaaPoista
  2. Anonyymi19:07

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Kävin teillä kasvohoidossa ensimmäistä kertaa kymmenisen vuotta sitten, kun itse olin kaljupää ja toipumassa sytostaattihoidoista. Olin saanut siskoiltani lahjakortin ja muistan aina miten hyvältä ja toiveikkaalta olo tuntui, kun kävelin teiltä pois. Koin silloin, että elämä vielä voittaa ja tästä nousen.
    Sairauslomani loppupuolella olin aika masentunut ja pidin itseäni rypistyneenä, harmaan kalpeana kurttunaamana. Helpotti paljon, kun Inkeri ihan asiallisesti selvitti mitä voi kasvohoidoilla tehdä ja iho saadaan vielä kuntoon. Muutenkin Inkerin ymmärtäväinen ja suorastaan energisoiva läsnäolo hoidon aikana teki hyvän vaikutuksen. Sittemmin olenkin ollut vakioasiakas.
    Tuo lahjakortti oli minun kohdallani loistava idea ja olen siitä siskoilleni tosi kiitollinen. Suosittelen, että muutkin muistaisivat vaikeassa tilanteessa olevaa läheistään lahjakortilla kasvohoitoon. Ulkonäkö merkitsee naiselle kuitenkin paljon ja on mukavampi katsoa peiliin hyvin hoidetulla iholla.

    M.L

    VastaaPoista
  3. Haluan kertoa, että vaikka hiusten lähtö oli kauheaa kokea, näin kuinka kaunis hiusten alle jäävän pään muoto minulla on kun kallon muoto paljastui. Haluan piristää tällä kohtalotovereita. Nyt hiukset ovat vihdoinkin alkaneet kasvaa takaisin. Toivon, että kasvu olisi nopeampaa, kuten paraneminen muutenkin, mutta kärsivällisyys ja lepo ovat todella tärkeitä toipumisessa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...