Siirry pääsisältöön

Teatteri-illat tuovat virkistävää vaihtelua

Vanhenmiten olen oppinut, että yrittäjän työ tarvitsee yllättävän paljon luovuutta ja idearikkautta. Ehkei kaikki koe näin, mutta itse ihan haen elämääni tapahtumia mitkä lisäväät ideointia. Kauneushoitolan pitäjällä ei riitä pelkästään kosmetologin ammattitaito, vaan yrityksen mainontaa, markkinointia ja tapahtumia pitää koko ajan ideoida ja kehittää jotain uutta. Siksi pidän matkustamistakin hyvänä lomailuna, kun uusi ympäristö pöllyttää pääkopasta homehtuneet ajatukset pois ja tuo samalla lepoa ja energiaa.

Arkielämässä teatterit, konsertit ja taidenäyttelyt auttavat minua paljon virkistymään ja katkaisemaan työrutiinit. Nyt olimme kahtena viikonloppuna peräkkäin Helsingissä teatterissa ja kumpikaan esitys ei ollut mikään superkokemus, mutta kyllä ne ajattelemisen aihetta antoivat. Ensin kävimme Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa Einsteinin rikos, jonka pääosassa oli Santeri Kinnunen ja koko esitys toimi, vain kolmen miehen keskustelun varassa.  Minä nautin esityksestä kovasti ja koin sen hyvin liittyvän tähän päivään, kun Einstein pohti mikä osuus hänellä oli atomipommin luomisessa. Se on sanottava, että näytelmän ymmärtäminen vaati erittäin hyvät pohjatiedot sen aikakauden historiasta ja ihmettelin, kun myynnissä ei ollut edes käsiohjelmaa. Mieheni ehti jo hiukan pitkästyä, vaikka kehuikin Santeri Kinnusen hyvää roolisuoritusta. Minulle tuo näytelmä toi paljon ajattelemisen aihetta pidemmällekin ja täytyykin lukea vielä uudestaan Einsteinin elämäkerta.

Viime lauantaina näimme paljon parjatun Maaseudun tulevaisuuden Kansallisteatterissa ja olimme jo varautuneet lähtemään väliajalla pois, jos se ihan tylsäksi käy. Ei se meistä kummastakaan niin huono ollut ettei sitä viitsinyt loppuun katsoa. Olen paljon huononpaakin teatteria nähnyt, enkä ole keskenen pois lähtenyt. Aika raaka ja rivo se näytelmä oli mutta sillä oli varmaan tarkoituksensa. Myös superjulkkis Ville Haapasalolla oli esitykseesä rooli ja oli ihan mielenkiintoista nähdä hänet näyttämöllä. Tästä esityksestä mieheni nautti selvästi enenmän, kuin minä. Jotkut vitsit ei minun tajuntaani uponneet.

Kummastakin viikonlopusta jäi kyllä tunne, että voi, kun tulisi lähdettyä useammin. Tavallinen arki katkeaa, kun alkaa elämään näytelmää ja jo teatterin tuntelma on ihanan hienostunut. Nyt täyttyy vaan tarkemmin seurata mitä lähikaupungeiden teattereissa esitetään ja tietysti tätä omaakin pitää kannattaa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...