Siirry pääsisältöön

Ihminen haluaa nähdä itsensä aina saman näköisenä

Työvuosieni aikana olen oppinut, että joillekin ihmisille on mahdotonta hyväksyä ulkonäköönsä mitään uutta ja erilaista. Meikit ja hiukset ovat pysyneet täysin samoina kymmeniä vuosia. Vaatteita ei paljon ostella ellei löydy juuri samoja mitä edellisetkin ovat olleet. Silmälasikehyksiä ei vaihdeta pariinkymmeneen vuoteen, vaan teetetään vanhoihin uudet linssit. Kehyksiä ei voi vahtaa, koska asiakas kertoo näyttävänsä niin kummalliselta, jos ne ovat uudet.

Pidän tätä aika huolestuttavana elämän tapana, koska se muoti mihin totuttiin parikymppisenä näyttää ihan hassulta yli viisikymppisenä. Meikkivärit muuttuu joka vuosi ja vaikka Youngbloodilla on perusvärivalikoima voimassa 2-3 vuotta, niin nekin värit lopetetaan enintään kolmenvuoden välein. Eikä ole oikein järkevääkään käyttää samoja värejä pitempään, kuin kolmevuotta. Kasvohoidon lopuksi laitan kevyesti meikkiä, tai ainakin huulipunaa, jos asiakas niin haluaa. Yleensä valitsen huulille sen hetken uutuusvärin, että asiakas näkee miltä ne näyttää omilla huulilla. Joillekin se on järkytyksen paikka ja se pyyhitään heti pois. Onneksi meikki on siitä helppo, että sen saa heti pois, kun haluaa.

Olen sitä mieltä, että ihminen itse aiheuttaa itselleen nämä esteet. En oikein usko, että puoliso, tai muu perheenjäsen estäisi uudistamasta ulkonäköään. Teini-ikäiset tyttäret esittää varmaan aika karuakin kritiikkiä äidin ulkonäöstä eikä heidän äitinsä kyllä yleensä jämähdäkään  paikalleen. Nuoret naiset ja teinitytöt seuraavat niin vahvasti muotia ja osaavat meikata, niin hyvin, että kannattaa ottaa heiltä oppia. Suurimpaan osaan myyjiä voi myös luottaa ja he yrittävät valita parasta juuri sille asiakkaalle. Itse valitsen silmälasienkehykset melkeimpä optikon suositusten mukaan ja olen aina ollut tyytyväinen. Tosin minä ilmeisesti en juurikaan piittaa mitä muut ihmiset minun ulkonäöstäni, tai minusta yleensäkin sanovat. Uskoisin, että monella on pelko siitä mitä ihmiset nyt sanovat, kun olen meikkivärini uusinut. Se on aivan turha pelko, koska ihmisten puheilta ei voi millään välttyä. Tuskin kukaan mitenkään erityisen pahaa tarkoittaa, kun päivittelee toisten tekemisiä. Mutta niiden juttujen mukaan kenenkään ei pidä alkaa elämään, koska se kaventaa elämää liian paljon.

Kommentit

  1. Anonyymi08:19

    Kokeilin viikonloppuna suihkutettavaa antoxidant mistiä (tai jotain sinnepäin), olin saanut näytteen keväällä. Tuosta (tai jostain muusta, mutta suihkeen jälkeen iho muuttui helakanpunaiseksi) nousi poskipäihini sellainen kuumotus ja muistutin naamaltani keitettyä rapua. Olin käynyt saunassa pakkasilmassa lenkkeilyn jälkeen ja kuorinut ihoni saunan jälkeen Multivitamin Thermafoliant kuorinnalla.
    Mielstäni suihke on tuo Antioxidant HydraMist (pullo jäi kotiin aamukiireessä...netti töissä). Tuon suihkeen jälkeen laitoin rasvaksi Skin Smoothing Creamia. Nuo muut olleet vuosia käytössä, tuota suihketta lukuunottamatta.

    No pesin kaikki pois ja laitoin paksua rasvaa (Bepanthen) ja aamulla naama oli normaali.

    Ihoni on yleensä terästä, eikä reagoi mihinkään (paremmin rasvainen kuin kuin kuiva, jos +40v iho sellainen voi olla). Mies epäili, että tuotteessä on jotain pähkinää (jolle olen allerginen), mutten en löytänyt mitään infoa.

    Tiedän että on vaikea sanoa mistä tuollainen voi johtua, mutta osaisitko epäillä jotain? Tarkistaa onko tuotteessa pähkinää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun kerroit meidän on aina hyvä tietää jos jotain odottamatonta on tapahtunut.
      Valitettavasti noissa matkakokotuotteissa ei aina ole täydellistä raaka-aineluetteloa, kun ne ovat myyntituotteissakin päälimmäisessä pahvipakkauksessa. Antioxidant Hydramist ei sisällä pähkinää eli sen ajatuksen voi hylätä. Enkä ole aikaisemmin kuullut, että hoitosuihkesta olisi tullut ärsytysreaktiota.
      Kyseessä voi olla kaikkien aineiden yhteissumma, tai ihan satunnainen reaktio. Onneksi se rauhoittui aamuun mennessä. Tuo Multivitamin Thermofoliant saa aikaan lämpöreaktion, mutta jos se on sinulle tuttu aine kyse ei ole siitä. Ehkä tuo Antioxidant Hydramist jotenkin sinun ihollasi aktivoi liikaa tuota kuorintaan kuuluvaa kuumotus, punoitusreaktiota. Voisit vielä testata tuota suihketta sumuttamalla sitä viikon verran joka päivä kyynertaipeeseen. Se on ohut ja herkkä ihonalue ja jos kyse on herkistymisestä juuri tuolle suihkeelle kyynertaive reagoi siihen myös.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi17:48

    Kuulostaa kurjalta. Oma kokemukseni Hydramistista on ihan erilainen. Olen tosi ohut ja herkkäihoinen ja varsinkin saunan jälkeen tulee atooppisen ihottuman tyyppistä turvotusta ja kutinaa. Suihkutan useampaan kertaan tätä hydramistia ja se poistaa kuumotuksen ja kutinan ennen kuin ehdin laittamaan muut hoitoaineet.
    Ultra Calming Mistin pitäisi olla juuri tarkoitettu minun tyyppiselle iholle, mutta se ei ollenkaan rauhoita niin hyvin, kuin tämä hydramist. Näinhän se on, että yhdelle sopii yksi toiselle toinen.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi23:52

    Olisin kuvitellut, että ammattitaitoinen kosmetologi pystyisi heti sanomaan mikä raaka-aine reaktion aiheuttaa. Ei kuulosta kovin vakuuttavalta ellei pysty käyttämistään tuotteista heti sanomaan mikä niissä aiheuttaa allergiaa. Tästä tietämättömyydestä ja vastauksesta paljastui tämän kosmtologin tietotaso. Esiinnytään asiantuntijana, mutta loppujen lopuksi ei tiedetä yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allergiaongelmat varmaan lähes loppuisivat, jos löytyisi sellainen ihmetietäjä, joka pystyisi heti sanomaan mikä ketäkin herkistää. Ilmeisesti et ole omaksi onneksesi ollut missään tekemisissä allergioiden kanssa, jos luulet niiden olevan helppoja selvitettäviä.
      Toivottavasti säästyt vastakin näiltä ikäviltä ongelmilta.

      Inkeri

      Poista
  4. Anonyymi09:49

    Eka suihkutus (illalla) kyynärtaipeeseen, ei tehnyt mitään reaktiota.

    VastaaPoista
  5. Kokeile nyt vielä useampi päivä. Tämä on tietenkin näin "kotitekoinen"allergiatesti, mutta se kannattaa aina tehdä jos epäilee jotain ainetta ärsyttäväksi.
    Enemmän mieleeni tulee, että reaktio on ollut monen asian yhteissumma. Ellei tuo kyynertaive mitenkään reagoi, niin voisit uskaltautua kokeilemaan Antioxidant Hydramistia uudestaan. Kannattaa kokeilla sellaisena päivänä, kun ei ole kuorinut, tai saunonut eikä ole ollut voimakkaita lämmönvaihteluja.
    Kerro miten tämä juttu etenee.

    Inkeri

    VastaaPoista
  6. Anonyymi08:25

    Viidentenä päivänä aamulla, suihkutettu ihoalue kyynärtaipeessa oli hehkuvanpunainen (kuten poskeni). Ilmeisesti tama ei vaan minulle jostainsyystä toimi...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...