Paavo Haavikko ei ole minulle tuttu kirjailija, koska hänen pääteoksensa ovat runoutta ja se ei minua kiinnosta. Tiedän toki miten arvostettu kirjailija hän on ja nyt huomasin hänen kirjoittaneen muutamia historian kirjojakin. Voin niihin ehkä palata myöhemmin, kun saan ajatukseni järjestykseen tämän oudon elämäkertakiistan kanssa. Juttu on niin kummallinen, että ihmettelen jo ymmärränkö lukemani oikein.
Paavo Haavikosta (1931-2007) kirjoitti elämäkerran toimittaja Mauno Saari ja kirjan nimi on Haavikko-niminen mies. Hän kertoo kirjassa olleensa Haavikon läheinen ystävä yli kolmekymmentävuotta. Toinen elämäkerta ilmestyi tänä vuonna ja sen kirjoitti Paavon poika Heikki Haavikko (synt.1960) ja tämän kirjan nimi on Paavo Haavikko, isä. Pari vuotta sitten aloitin lukemaan tuota Mauno Saaren kirjaa, koska halusin tietää lisää yhdestä Suomen arvostetuimmasta kirjailijasta. Jo kirjan alkusivuilla tuli esiin todella vastenmielinen kuva Paavo Haavikosta. Saaren mukaan hän oli viimeisinä vuosinaan täysin alkoholisoitunut juoppohulluuskohtauksista kärsivä ilkiö. Saari itse oli ainoa, joka enää viitsi pitää häneen yhteyttä ja piti Haavikon hengissä huolenpidollaan. Kirjassa kerrotaan miten rivosti ja törkeästi hän kohteli toista vaimoaan Ritva Haavikkoa. Koko ajan elämässä oli muita naisia esimerkiksi perheystävän Jukka Kemppisen vaimo. Saaren kirjan mukaan Haavikko sai mielettömiä raivokohtauksia aivan mitättömistä asioista. Kirjassa kerrotaan miten hän hajoitti koko kesähuvilan ikkunat ja huonekalut raivopäissään. En lukenut kirjaa loppuun asti, kuin selailemalla, koska se oli niin vastenmielinen. Loppupuolella kirjaa Saari korosti hänen ja vaimonsa lääkäripsykiatri Pirkko Turpeinen-Saaren suurta huolenpitoa sairaasta Haavikosta.
Mauno Saaren kirjassa kerrotaan myös, että Haavikko tunsi syvää syyllisyyttä, kun hän tappoi väärillä lääkkeillä ensimmäisen vaimonsa Marja-Liisa Vartion, joka oli Heikki Haavikon äiti. Ihmettelin hiukan, että miksi ei asiaa huomattu aikanaan, vaan Vartion kuolinsyyksi kirjattiin aivoverenkiertohäiriö ja keuhkotulehdus. Saaren mukaan taas Heikki Haavikko meinasi tappaa vanhan isänsä nälkään ja eristi hänet täysin muusta maailmasta.
Sain tänään luettua loppuun Heikki Haavikon kertomuksen isästään missä huomaa, että isän ja pojan suhde oli hyvä. Heikki jatkoi isänsä perustamaa kirjakustantamoa ArtHousea ja he olivat myös työtovereita. Minusta kirjassa nousi esiin harvinaisen tasapainoinen perhe johon kuului Heikin vaimo, kolme lasta ja isoisä Paavo. Paavo Haavikko asui samassa kerrostalossa, kun ArtHouse oli ja hän pääsi jatkuvasti keskustelemaan työntekijöiden, kirjailijoiden ja poikansa kanssa. Heikki kertoo olleensa viimeisinä vuosina omaishoitaja, joka siivosi, laittoi ruuan ja huolehti muutenkin vanhasta isästä. En oikein ymmärrä miksi Haavikon viimeisinä vuosina Saaren pariskunta sekaantui niin paljon Haavikoiden elämään. Oliko Mauno Saarella tarkoitus urkkia jotain suuria paljastuksia jo hiukan höperöltä vanhalta mieheltä. Viimeisten kuukausien sairaalassa oloaikana Heikki Haavikko ja Saaret kävi oikeutta siitä kuka saa vierailla Paavon luona.
Tämä Saaren vaimo Pirkko Turpeinen-Saari oli entinen kansanedustaja ja kuului Euroopan neuvoston kidutuksen ja ihmisoikeuksien vastaisen toiminnan neuvottelukuntaan. Hän veti Heikin oikeuteen isänsä kiduttamisesta. Hänen mukaansa poika eristi Haavikon muista ihmissuhteista ja kidutti isäänsä pakottamalla hänet käyttämään mikroa ruuan lämmitykseen mitä isä ei halunnut tehdä. Koko Saaren pariskunnan ja Heikki Haavikon väliset oikeusjutut on niin omituisia, että ihmettelen voiko ne olla totta. Kaikki kolme on täyspäisiä ihmisiä ainakin työelämänsä mukaan ja Paavo Haavikolla oli paljon viisaita ja vaikutusvaltaisia ystäviä ja myös hänen nuorempi veljensä eli vielä.
En yleensä välitä mistään juorulehdistä, tai Seiskalehden lööpeistä, mutta tässä on kirjoitettu ja painettu kaksi kovakantista kirjaa jotka kertoo aivan vastakkaisista asioista. Heikki Haavikko kumoaa kaikki jutut raivokohtauksista ja äidin liika lääkityksestä. Varmaan tähän jatkoa seuraa, kun kummatkin ovat aktiivisia tekemään rikosilmoituksia. Tuntuu pahalta, että yksi Suomen lahjakkaimmista kirjailijoista saa kuoleman jälkeen tällaisen kohtelun.
Paavo Haavikosta (1931-2007) kirjoitti elämäkerran toimittaja Mauno Saari ja kirjan nimi on Haavikko-niminen mies. Hän kertoo kirjassa olleensa Haavikon läheinen ystävä yli kolmekymmentävuotta. Toinen elämäkerta ilmestyi tänä vuonna ja sen kirjoitti Paavon poika Heikki Haavikko (synt.1960) ja tämän kirjan nimi on Paavo Haavikko, isä. Pari vuotta sitten aloitin lukemaan tuota Mauno Saaren kirjaa, koska halusin tietää lisää yhdestä Suomen arvostetuimmasta kirjailijasta. Jo kirjan alkusivuilla tuli esiin todella vastenmielinen kuva Paavo Haavikosta. Saaren mukaan hän oli viimeisinä vuosinaan täysin alkoholisoitunut juoppohulluuskohtauksista kärsivä ilkiö. Saari itse oli ainoa, joka enää viitsi pitää häneen yhteyttä ja piti Haavikon hengissä huolenpidollaan. Kirjassa kerrotaan miten rivosti ja törkeästi hän kohteli toista vaimoaan Ritva Haavikkoa. Koko ajan elämässä oli muita naisia esimerkiksi perheystävän Jukka Kemppisen vaimo. Saaren kirjan mukaan Haavikko sai mielettömiä raivokohtauksia aivan mitättömistä asioista. Kirjassa kerrotaan miten hän hajoitti koko kesähuvilan ikkunat ja huonekalut raivopäissään. En lukenut kirjaa loppuun asti, kuin selailemalla, koska se oli niin vastenmielinen. Loppupuolella kirjaa Saari korosti hänen ja vaimonsa lääkäripsykiatri Pirkko Turpeinen-Saaren suurta huolenpitoa sairaasta Haavikosta.
Mauno Saaren kirjassa kerrotaan myös, että Haavikko tunsi syvää syyllisyyttä, kun hän tappoi väärillä lääkkeillä ensimmäisen vaimonsa Marja-Liisa Vartion, joka oli Heikki Haavikon äiti. Ihmettelin hiukan, että miksi ei asiaa huomattu aikanaan, vaan Vartion kuolinsyyksi kirjattiin aivoverenkiertohäiriö ja keuhkotulehdus. Saaren mukaan taas Heikki Haavikko meinasi tappaa vanhan isänsä nälkään ja eristi hänet täysin muusta maailmasta.
Sain tänään luettua loppuun Heikki Haavikon kertomuksen isästään missä huomaa, että isän ja pojan suhde oli hyvä. Heikki jatkoi isänsä perustamaa kirjakustantamoa ArtHousea ja he olivat myös työtovereita. Minusta kirjassa nousi esiin harvinaisen tasapainoinen perhe johon kuului Heikin vaimo, kolme lasta ja isoisä Paavo. Paavo Haavikko asui samassa kerrostalossa, kun ArtHouse oli ja hän pääsi jatkuvasti keskustelemaan työntekijöiden, kirjailijoiden ja poikansa kanssa. Heikki kertoo olleensa viimeisinä vuosina omaishoitaja, joka siivosi, laittoi ruuan ja huolehti muutenkin vanhasta isästä. En oikein ymmärrä miksi Haavikon viimeisinä vuosina Saaren pariskunta sekaantui niin paljon Haavikoiden elämään. Oliko Mauno Saarella tarkoitus urkkia jotain suuria paljastuksia jo hiukan höperöltä vanhalta mieheltä. Viimeisten kuukausien sairaalassa oloaikana Heikki Haavikko ja Saaret kävi oikeutta siitä kuka saa vierailla Paavon luona.
Tämä Saaren vaimo Pirkko Turpeinen-Saari oli entinen kansanedustaja ja kuului Euroopan neuvoston kidutuksen ja ihmisoikeuksien vastaisen toiminnan neuvottelukuntaan. Hän veti Heikin oikeuteen isänsä kiduttamisesta. Hänen mukaansa poika eristi Haavikon muista ihmissuhteista ja kidutti isäänsä pakottamalla hänet käyttämään mikroa ruuan lämmitykseen mitä isä ei halunnut tehdä. Koko Saaren pariskunnan ja Heikki Haavikon väliset oikeusjutut on niin omituisia, että ihmettelen voiko ne olla totta. Kaikki kolme on täyspäisiä ihmisiä ainakin työelämänsä mukaan ja Paavo Haavikolla oli paljon viisaita ja vaikutusvaltaisia ystäviä ja myös hänen nuorempi veljensä eli vielä.
En yleensä välitä mistään juorulehdistä, tai Seiskalehden lööpeistä, mutta tässä on kirjoitettu ja painettu kaksi kovakantista kirjaa jotka kertoo aivan vastakkaisista asioista. Heikki Haavikko kumoaa kaikki jutut raivokohtauksista ja äidin liika lääkityksestä. Varmaan tähän jatkoa seuraa, kun kummatkin ovat aktiivisia tekemään rikosilmoituksia. Tuntuu pahalta, että yksi Suomen lahjakkaimmista kirjailijoista saa kuoleman jälkeen tällaisen kohtelun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti