Siirry pääsisältöön

Ihoon voi vaikuttaa hyvin pienetkin elämän muutokset

Tämä aihe tuli mieleeni siitä, kun eräs tuttavani muutti pääkaupunkiseudulta Hämeenlinnaan ja päivitteli miten huono vesi Hämeenlinnassa on. Iho kuulemma kiristää, kuivuu ja punoittaa ja hiukset ovat ihan veltot eivätkä pysy missään. Nämä ovat ihan tyypillisiä kokemuksia mitä kuulen asiakkailtakin, jotka ovat hiljattain muuttaneet tänne. Kyse ei ole huonosta vedestä, vaan erilaisesta vedestä ja asunnosta. Käsittääkseni meillä Hämeenlinnassa on jonkun näkemäni tilaston mukaan keskimääräistä parempi veden laatu.

Iho reagoi lähes aina niinkin pieneen asiaan, kuin erilaiseen veteen. Silloin, kun muutetaan omakotitalosta kerrostaloon iho lähes aina kuivuu aluksi. Näin käy ainakin talvella, koska kerrostalon ilmankosteus on heikompi, kuin omakotitalon. Varsinkin vanhempi omakotitalo falskaa sen verran, että sisäilma ei täysin kuivu. Työpaikan vaihdos voi näkyä ja tuntua ihossa. Se voi myös aiheuttaa henkistä stressiä, joka toisilla tuo suuriakin iho-ongelmia. Eräs asiakkaani vaihtoi toimistotyöstä vaatekaupan myyjäksi ja aluksi hänen ihonsa oli täynnä punaisia hilseileviä ja kutisevia läiskiä. Tämäkin on aika tyypillistä, kun joudutaan kankaiden ja vaatteiden kanssa tekemisiin. Kankaiden tuottama pöly leijuu koko ajan ilmassa ja tuottaa hankausta iholle ja kankaissa on monia käsittelyaineita jotka saattavat ärsyttää ihoa.

Yleensä nämä ongelmat helpottuu, kun iho tottuu tilanteeseen. Parasta on kuitenkin tehdä kasvohoito heti, kun ongelmia ilmenee. Kasvohoidolla pystytään vahvistamaan ihon omaa suojamekanismia ettei se reagoi niin helposti. Kotihoitotuotteissa Ultra Calming Serum Concentrate (76€) on hyvä tehotippa estämään ihon herkistymistä ja se vähentää myös jo syntynyttä ärsytystä. Barrier Repair (62€) taas suojaa ihoa ulkoiselta rasitukselta, kuten pölyltä ja kuivuudelta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...