tiistai 27. joulukuuta 2016

Iho ja alkoholi

Tähän aikaan vuodesta alkoholiasiat nousee keskusteluun. Ensin marras-joulukuu neuvotaan ja suositellaan glögejä ja jouluviinejä ja sitten alkaakin tipaton tammikuu. Asiakkaat kyselevät näihin aikoihin alkoholin vaikutusta ihoon ja kertovat omia tuntemuksiaan alkoholista.

Kosmetologina voin sanoa ettei alkoholi merkitse iholle juuri mitään. Alkoholia pitää juoda pitkään ja hartaasti ennen, kuin sen ihovaikutukset alkaa näkymään. Alkoholisminhan näkee maallikkokin ihosta, mutta siihen muutokseen tarvitaan lähes kymmenenvuotta joka päiväistä juomista. Ihan ns.rantojen miehillä iho punoittaa näkyvästi se ymmärretään johtuvan alkoholista. Oikeastaan se punakkuus ei johdu suoraan viinasta, vaan se on välillinen reaktio. Alkoholi kiihdyttää verenkiertoa ja hiusverisuonet laajenevat ja täyttyvät verestä. Niin voimakasta hiusverisuonten reaktiota ei synny ilman jotain stimulanttia eli tässä tapauksessa alkoholia. Jossain vaiheessa verisuonten seinämät ei kestä tätä pumppausta ja ne alkavat katkeilla ja jäädä pysyvästi laajentuneiksi. Syntyy siis couperosaa. Tähän, kun lisätään vielä Suomen talven pakkaset ja ihan kadulla eläminen iho on takuulla pysyvästi punakka. Siinä vaiheessa, kun maksa ja munuaiset eivät kunnolla toimi punakkuus alkaa vaan lisääntymään. Varmaan ymmärrätte ettei siinä elämän vaiheessa paljon kosmetologilla käydä ja en näe näitä tapauksia työssäni.

Pienempi ns.tavallinen alkoholin käyttö ei ihossa näy eikä absolutistin iho ole yhtään sen paremmassa kunnossa, kuin viinin harrastajankaan. Ranskattaret juomat viiniä varmaan päivittäin ja heidän ihonsa on paremmassa kunnossa, kuin suomalaisten, koska he välttävät aurinkoa eivätkä elä pakkasolosuhteissa. Siitä olen usein puhunut asiakkaiden kanssa, että viidenkympin tienoilla alkoholin vaikutukset elimistöön alkaa muuttua. Se liittyy yleensä estrogeenin vähenemiseen ja alkoholin aiheuttama turvotus lisääntyy. Moni kertoo myös saavansa päänsärkyä, tai huonovointisuutta jo lasillisesta valkoviiniä, vaikka sellaista ei ole aiemmin tapahtunut.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että halu juoda alkoholia on iän myötä vähentynyt huomattavasti. Nykyisin voi mennä useampi kuukausi etten maista edes lasillista viiniä. Se ei vaan tunnu enää hyvältä ja koen myös makuaistini muuttuneen iän myötä. Limakalvothan ohenee estrogeenin vähentyessä nopeiten ja suun limakalvot vaikuttaa makuaistiin. Itselläni ei ole kiinnostusta viinin maisteluun, mutta koen myös viinien maistuvan pahemmalle, kuin ennen. Monellahan alkaa vaihdevuosi-iässä olemaan suun limakalvoilla ihottumia ja muutoksia joiden takia voimakkaat aineet ovat täysin pannassa.

Vanhenmiten alkoholin aiheuttama turvotus näkyy ihossa nopeasti ja voimakkaasti. Pikkujouluillan jälkeen kasvot ja silmänympärykset voivat olla turvoksissa pari päivää. Kotikonstina siihen auttaa kylmäkääreet ja Nanolift kasvohoito on mainio turvotuksen poistaja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti