Ykä on meidän joululahja!

Olen moneen kertaan kertonut tästä meidän kulkurikissa Ykästä, joka on nyt onneksi asettunut meille asumaan. Viime jouluna tilanne oli pahin mahdollinen, koska Ykä ei antanut vielä edes koskea itseensä. Se sai meiltä ruuan, mutta ei suostunut tulemaan sisälle. Koko viime joulun ajan aina ikkunasta ulos katsoessa Ykä värjötteli pihassamme. Vieläkin muistan sen miten sydäntämme särki huoli Ykästä. Nyt on suuri helpotus ja kiitoksen aihe, että Ykä on aivan kotikissa ja viettää suurimman osan päivästä sisäkissana.

Ykä ilmestyi pihaamme vappuna 2015 ja kyselimme monesta paikasta missä sen koti on, mutta kukaan ei sitä kaivannut. Me olemme aina ottaneet omaksemme kaikki kuljeksijat jotka meille ovat ilmestyneet ja ne ovat olleet ihania kissoja. Nyt kaikki entiset kulkurit ovat jo kissojen taivaassa, mutta kaikista niistä on jäännyt lämmin paikka sieluumme ja hautakivi omaan kissojen hautausmaahamme. Riippuu paljon kissasta miten helposti se kesyyntyy. Oli meillä sellainenkin ihanuus, joka käveli suoraan sohvalle nukkumaan ja asettui heti taloksi. Yleensä parissa kuukaudessa kissa uskaltautuu jo syliin ja sisälle. Heti, kun vain mahdollista kissa pitää viedä leikattavaksi niin se auttaa paljon rauhoittumiseen. Ykän tullessa arvioimme, että se on viimeistään syksyllä sisäkissa eikä talvesta ole huolta. Ihan niinhän se ei sujunutkaan, vaan Ykän traumat oli syvempiä ja luottamus ihmiseen oli mennyt täysin.

Me asumme maaseudulla paritalossa vanhempieni kanssa ja heillä on nyt kolme kissaa ja Ykä ja meillä on kolme kissaa. Silloin, kun Ykä ilmestyi äitini ilmoitti heti, että se on hänen kissansa ja tulee heidän puolelleen asumaan. Meillähän kissat ovat itse tehneet tarkat reviirit kummalla puolella he asuvat ja meidän kissat eivät ole koskaan edes käyneetkään naapurin puolella. Ensimmäinen päätös oli siinä, että kumpaanko kotiin Ykä muuttaa, mutta äitini ehti tekemään ensimmäisen varauksen. Sitten aloitettiin systemaattinen kesytystyö ja ensiksi kaikki ruokailuun liittyvät toiminnot tehtiin päivästä toiseen samalla tavalla ja samaan aikaan näin Ykä oppi luottamaan saavansa ruokaa aina määrättyyn aikaan. Ykä oli todella nälkäinen aluksi ja pari ensimmäistä kuukautta se söi kaiken mitä sai ja ruokaa piti säännöstellä. Ensimmäinen luottamuksen merkki oli se, että ruokaa jäi ja Ykä uskalsi syödä, vaikka äitini oli katselemassa. Aluksihan Ykälle jätettiin ruoka terassille ja kurkimme ikkunasta milloin se tulee syömään ja siksikin säännöllinen aikataulu oli tärkeää.

Syksyllä 2015 Ykä luotti sen verran, että tuli jo sisälle syömään ja ruokailuun liittyi aina vartin verran sylissä oloa, mutta sitten tuli jo paniikki ja äkkiä ulos. Miehiä Ykä pelkäsi erityisesti ja isäni ja mieheni joutuivat pysyttelemään piilossa, kun Ykällä oli ruoka-aika. Matolääkkeet saimme onneksi annettua hyvin, koska ne meni ruuan mukana. Tärkeää oli myös miten toiset kissat Ykään suhtautuivat ja onneksi alkurähinöinnin jälkeen se meni hyvin. Ihmettelen kyllä miten suvaitsevaisia vanhempieni kissat oli luulen, että meidän kattien kanssa olisi tullut pieni sota. Jössehän saa edelleen hepulin, kun näkee ikkunasta Ykän kävelevän pihassa jostain syystä sitä pitää seurata aivan eri tavalla, kuin muita naapurin kissoja.

Talvi olikin todella vaikea ja Ykästä oli päivittäinen huoli. Meillä oli aamuin, illoin strategiapalaveri millä konstilla Ykä pysyisi lämpimänä pakkasöinä. Mikään lämmityslaite, tai nukkumakoppa ei kelvannut. Niitä kuljetettiin pitkin pihaa ja ulkorakennuksia, jos johonkin koppaan jossa oli sähkölämmitteinen patja Ykä suostuisi nukkumaan. Ne eivät kelvanneet ja ilmeisesti Ykä vietti yönsä  lämmittämättömässä peltisessä traktorihallissa. Parina yönä, kun luvattiin yli kolmekymmentäastetta pakkasta pidimme Ykän väkisin sisällä. Siitä seurasi, että ulos päästyään Ykää ei näkynyt lähes viikkoon. Ymmärsimme heti ettei ratkaisu ollut Ykän mieleinen. Talvi meni joten kuten, mutta se nousee mieleeni jatkuvasti, kun huolta oli niin paljon. Tuntuu, että viime joulun aikoihin koko kotona olo aikani meni Ykän olotilan miettimiseen ja suunnitteluun. Tosin tuon varsinaisen suurimman työn teki äitini, joka hitaasti, mutta varmasti voitti Ykän luottamuksen.

Vasta huhtikuussa päästiin siihen, että Ykä saatiin eläinlääkärille leikattavaksi ja sen jälkeen Ykä onkin ollut joka yön kotona. Meille on todella suuri helpotus, että tiedämme koko ajan missä Ykä on, niin kuin muutkin kissamme, koska ne ulkoilevat vaan pihapiirissä ja valoisaan aikaan. Näin synkkinä sadepäivinä suurin osa porukkaa viettää kissanpäiviä ja nukkuu koko päivän. Ykäkin on oppinut käyttämään sisävessaa, joten huonolla kelillä sekin köllii peiton alla kaiken päivää.

Elämäni aikana olen itse, tai perheeni kesyttänyt toistakymmentä kissaa mitä erilaisimmista olosuhteista. Minulle kesy kissa tarkoittaa sitä ettei se oman perheen kesken aristele mitään ja ettei ole kovinkaan paljon asioita joita pitää varoa kissan pelon takia. Tähän tilanteeseen päästää hankalissa tapauksissa parin kolmen vuoden systemaattisen työn myötä. Kyse ei siis ole helposta jutusta. Siinä pitää olla todella pitkämielinen ja kissan huomioiminen pitää olla "selkäytimessä". Mielestäni aran kissan huomioiminen pitää olla elämän tapa, joka on automaattista ettei koko ajan pidä ajatella miten tässä toimin. Siihen pitää myös koko perheen sitoutua ja yleensä se on helpompaa pelkässä aikuisten perheessä. Tosin olen itse oppinut kissan kesyttämisen lapsesta saakka, koska niin kauan, kun muistan meillä on ollut joku kesytettävänä.

Toivotan iloista ja rauhallista joulua kaikille lukijoille!