Tänään uutisoitiin ammattikoulujen suuresta opetusuudistuksesta. Tarkoitus on viedä suurin osa opetuksesta työpaikoille ja lisätä oppimista käytännön työn kautta. Asia uutisoitiin positiivisena muutoksena, mutta itse kuulin se vaan uutena tapana säästää koulutusmenoissa. Uutisen lopuksi todettiinkin, että ammattikoulujen opettajapaikkoja vähenennetään uudistuksen myötä.
Olen koko työelämäni seurannut oman alani koulutusta hyvinkin tarkkaan. Ensin vuosikausia Suomen Kosmetologien Yhdistyksen hallituksessa ja viimeksi Kauneudenhoitoalojen tutkintotoimikunnassa. Minusta kosmetologien koulutuksen taso on heikentynyt koko ajan ja niin on myös muu ammattikoulujen opetus. Koulussa opettajan läsnäolessa olevaa opetusta on vähennetty vuosi vuodelta ja itseopiskelua vaan lisätään. Ammattikoululaiset ovat yleensä kuusitoistavuotiaita kouluun mennessään ja epäilen heidän kypsyyttään omatoimiseen etäopiskeluun. Itse en olisi sen ikäisenä pystynyt sellaiseen ollenkaan. Nykyiset nuoret ovat huomattavasti fiksumpia, kuin itse olin heidän iässään, mutta eivät hekään pysty pelkästään itse itseään opettamaan ammattiin.
Entistä enemmän ammattiopetus siirtyy yrittäjien vastuulle ja mistä ihmeestä pienyrittäjä repii vielä voimia ja aikaa siihenkin. Meiltä kysytään usein työharjoittelupaikkaa, tai oppisopimuskoulutusta ja olemme Marin kanssa tehneet selkeän päätöksen ettemme ota meille ketään opetettavaa. Tämä voi kuulostaa jyrkältä, mutta tekisin karhun palveluksen opiskelijalle, jos hänelle lupaisin harjoittelupaikan. Olen niin kiinni omassa työssäni etten pysty millään tavalla neuvomaan toista. Ei ole mitään järkeä ottaa harjoittelijaa, jos en ehdi muuta, kuin aamuisin sanoa hei. Meillä on useita päiviä viikossa ettemme Marinkaan kanssa ehdi mitään puhumaan, vaan viestittelemme tärkeät asiat post-in lappusilla. Voin myös suoraan sanoa ettei opettaminen kiinnosta minua millään tapaa ja olen erittäin huono neuvomaan toista ihmistä. Marikaan ei tunne mitään kiinnostusta opettamiseen ja hänen työ määrää en voi missään tapauksessa lisätä. Kirjoitan tästä siksikin, että koen hiukan huonoa omaatuntoa etten osallistu ammattini kehittämiseen. Olen kuitenkin päätynyt siihen, että olen jo oman osani tehnyt ja käyttänyt tähän asti lukemattomia työtunteja kosmetologien luottamustehtävissä. Mari taas on paikannut vuosikausia minun poissaoloani, kun olin aina jossain kokouksessa Helsingissä. Tiedän ettei hän enää halua eikä omalta työltään ehdi siihen revetä.
Minusta on suuri vääryys, jos ammattiopetus heitetään yrittäjille ilman, että he saavat siitä mitään korvausta. Joissain ammateissa voi työharjoittelija tehdä jotain tuottavaakin työtä, mutta harvan opiskelijan kohdalla se onnistuu kauneushoitolassa. Se on suoranaista hyväksi käyttöä, että kosmetologiopiskelija heitetään yritykseen käyttämään meidän aineita, välineitä ja vielä työaikaakin ilman mitään korvausta. Tuossa uutisessa mitä kuuntelin mainittiin juuri tämä säästönä oppilaitoksille ettei heidän tarvitse hankkia työtiloja, tai koneita. Tottakai se on säästö koululle, mutta suuri menoerä yritykselle. Tämä on asia mikä vaatisi perusteellista keskustelua ja suunnittelua ettei Suomen hyvä tasoista koulutusta heitetä menemään. Eniten olen huolissani näistä opiskelijoista joiden ammattitaidosta kukaan ei ota vastuuta, vaan kaikki mitataan rahassa.
Olen koko työelämäni seurannut oman alani koulutusta hyvinkin tarkkaan. Ensin vuosikausia Suomen Kosmetologien Yhdistyksen hallituksessa ja viimeksi Kauneudenhoitoalojen tutkintotoimikunnassa. Minusta kosmetologien koulutuksen taso on heikentynyt koko ajan ja niin on myös muu ammattikoulujen opetus. Koulussa opettajan läsnäolessa olevaa opetusta on vähennetty vuosi vuodelta ja itseopiskelua vaan lisätään. Ammattikoululaiset ovat yleensä kuusitoistavuotiaita kouluun mennessään ja epäilen heidän kypsyyttään omatoimiseen etäopiskeluun. Itse en olisi sen ikäisenä pystynyt sellaiseen ollenkaan. Nykyiset nuoret ovat huomattavasti fiksumpia, kuin itse olin heidän iässään, mutta eivät hekään pysty pelkästään itse itseään opettamaan ammattiin.
Entistä enemmän ammattiopetus siirtyy yrittäjien vastuulle ja mistä ihmeestä pienyrittäjä repii vielä voimia ja aikaa siihenkin. Meiltä kysytään usein työharjoittelupaikkaa, tai oppisopimuskoulutusta ja olemme Marin kanssa tehneet selkeän päätöksen ettemme ota meille ketään opetettavaa. Tämä voi kuulostaa jyrkältä, mutta tekisin karhun palveluksen opiskelijalle, jos hänelle lupaisin harjoittelupaikan. Olen niin kiinni omassa työssäni etten pysty millään tavalla neuvomaan toista. Ei ole mitään järkeä ottaa harjoittelijaa, jos en ehdi muuta, kuin aamuisin sanoa hei. Meillä on useita päiviä viikossa ettemme Marinkaan kanssa ehdi mitään puhumaan, vaan viestittelemme tärkeät asiat post-in lappusilla. Voin myös suoraan sanoa ettei opettaminen kiinnosta minua millään tapaa ja olen erittäin huono neuvomaan toista ihmistä. Marikaan ei tunne mitään kiinnostusta opettamiseen ja hänen työ määrää en voi missään tapauksessa lisätä. Kirjoitan tästä siksikin, että koen hiukan huonoa omaatuntoa etten osallistu ammattini kehittämiseen. Olen kuitenkin päätynyt siihen, että olen jo oman osani tehnyt ja käyttänyt tähän asti lukemattomia työtunteja kosmetologien luottamustehtävissä. Mari taas on paikannut vuosikausia minun poissaoloani, kun olin aina jossain kokouksessa Helsingissä. Tiedän ettei hän enää halua eikä omalta työltään ehdi siihen revetä.
Minusta on suuri vääryys, jos ammattiopetus heitetään yrittäjille ilman, että he saavat siitä mitään korvausta. Joissain ammateissa voi työharjoittelija tehdä jotain tuottavaakin työtä, mutta harvan opiskelijan kohdalla se onnistuu kauneushoitolassa. Se on suoranaista hyväksi käyttöä, että kosmetologiopiskelija heitetään yritykseen käyttämään meidän aineita, välineitä ja vielä työaikaakin ilman mitään korvausta. Tuossa uutisessa mitä kuuntelin mainittiin juuri tämä säästönä oppilaitoksille ettei heidän tarvitse hankkia työtiloja, tai koneita. Tottakai se on säästö koululle, mutta suuri menoerä yritykselle. Tämä on asia mikä vaatisi perusteellista keskustelua ja suunnittelua ettei Suomen hyvä tasoista koulutusta heitetä menemään. Eniten olen huolissani näistä opiskelijoista joiden ammattitaidosta kukaan ei ota vastuuta, vaan kaikki mitataan rahassa.
Kommentit
Lähetä kommentti