sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Mihin on kadonnut nuorten naisten hymy?

Olen viimeisen vuoden aikana tehnyt tavallista enemmän juhlameikkejä nuorille naisille. Nykyään valmistujaisia on pitkin vuotta ja nyt on osunnut asiakkailleni erilaisia palkintojuhlia ja tanssiaisia tavallista enemmän. Kyse on ollut arki-iltojen tapahtumista, niin olen pystynyt meikit tekemään.

Meikattavanani on ollut useita 16-20-vuotiaita kauniita nuoria naisia. Useampi on ollut sellainen jota en ollut koskaan ennen tavannut ja he eivät olleet täältä päin joten asiakkuus jää melkeimpä tuohon meikkiin. Se tuntuu kivalta, kun nuoret ovat nykyään niin rohkeita juttelemaan ja kertovat avoimesti mielipiteitään. Tietysti he voivat olla myös ujoja ja vähän varautuneita ollessaan meikissä ensimmäistä kertaa elämässään. Kuitenkin ihmettelen sitä miten tylyä ja ilmeetöntä ulkokuorta he pitävät. Tytöt ovat ihan kivoja ja iloisia, kun he unohtavat roolinsa. Ilmeisesti nykypäivän rooliin kuuluu tuo totisuus ja opeteltu kova ilme.

Kuuntelin talvella erään plastiikkakirurgin radiohaastattelua ja hän kertoi omasta työstään. Esiin tuli tämä nuorten naisten toive ilmeettömistä kasvoista. Etelä-Korea ja Aasia yleensä ovat plastiikkakirurgian ykkösmaita ja siellä tehdään isojakin muutosleikkauksia alle parikymppisille. Suosittua on haluta sarjakuvahahmo magnan kasvot eli ylisuuret silmät ja pieni suu ja leuka. Silmiä isonnetaan leikkaamalla luomea vähemmäksi niin, että silmämuna tulee esiin enemmän. Tämä kuulostaa ihan kamalalta, koska silmäluomenhan pitäisi suojata silmää. Haastattelussa ollut plastiikkakirurgi kertoa, että jo muutamalla hänenkin asiakkaalla on ollut toiveena nukkemaisen ilmeettömät kasvot. Onneksi suomalaislääkärit eivät vielä siihen lähde.

Ihmettelen kovasti tätä halua ilmeettömyyteen joka minusta vaikuttaa kylmältä ja äkäiseltä. Nuoria naisia on tosi kiva ja helppo meikata. Heillä on yleensä selkeät toiveet ja usein kuviakin siitä mitä tyyliä he haluavat. Kuitenkin tuntuu, että heidän hehkuva nuori kauneutensa menee hiukan hukkaan, kun yritetään pitää yllä kovaa ilmeettömyyttä. Se varmaan kuuluu tähän aikakauteen, mutta vaikuttaa huolestuttavalta suuntaukselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti