Siirry pääsisältöön

Kosmetologikin tarvitsee kasvohoitoa

Hyvin usein asiakkaat kysyvät käynkö itse kasvohoidossa, kuka sen minulle tekee, vai teenkö itse itselleni kasvohoidon. Tottakai teemme Marin kanssa toinen toisillemme hoitoja, koska ei iho pysy kunnossa pelkällä kotihoidolla. Nautin myös kovasti olla hoidettavana ja kasvohoidon rentouttava vaikutus on meille kummallekin tärkeä keino pysyä terveenä ja hyvin voivana. Kasvohoitoa ei myöskään pysty mitenkään tekemään itselleen. Esimerkiksi kasvohieronnan vaikutus on lähes olematon, jos sitä tekisi omiin kasvoihinsa. Painopistesuuntaa on mahdoton saada oikeaan kohtaan omilla kasvoillaan ja käsien liike tukkii imusolmukkeet ja verenkierron.

Silloin, kun kasvohoidosta alkaa olla jo pitempi aika ei omat kotihoitotuotteet imeydy enää parhaalla mahdollisella tavalla. Itse huomaan, että 5-6 viikkoa on maksimi minkä ajan pystyn pitämään rutikuivan ihoni siedettävässä kunnossa Nanolift hoidon jälkeen. Valitettavasti meillä käy Marin kanssa usein, niin ettei "suutarin lapsilla ole kenkiä" ja joudumme lykkäämään omia kasvohoitoaikojamme. Välillä voi mennä jopa pari kuukautta ettemme ehdi hoitoja tekemään ja silloin ihoni on jo aika huonossa kunnossa. Varaamme kasvohoitoajat itsellemme kuukauden välein, mutta jos joku vakioasiakas tarvitsee juuri sen ajan luovumme niistä aina asiakkaan hyväksi.

Toisillemme tehdyillä hoidoilla on myös työn tason takia suuri merkitys. Jokaisella toisillemme tehdyllä hoitokerralla tarkistamme toistemme työtapaa ja vastaavasti opimme toisiltamme jotain uutta. Ellemme tätä tekisi voisi helposti käydä niin, että alkaisi "oikomaan" eri työvaiheita ja kasvohoidon laatu kärsisi. Kokeilemme myös kaikki uudet aineet ja hoitomenetelmät toisillemme. Kyllä kosmetologin pitää tietää miltä hoito tuntuu ennen, kuin tekee sitä asiakkaalle. Käymme hyvin perusteellisesti keskustelua keskenämme kaikista uutuuksista tulee ne sitten kotihoitotuotteisiin, tai kasvohoitoihin. Meillä on jo kummallakin pitkä työkokemus ja monia koulutuksia käytynä ja onkin suuri rikkaus, että voimme keskustella työstä keskenämme. Moni kosmetologi tekee yksinään työtä ja tämä keskustelukumppani puuttuu.

Haluan myös kasvohoitoja ihan sen takia etten halua olla ryppyinen rusina ennen aikojani. Totta kai omalla ulkonäölläni ja hyvinvoinnillani on minulle suuri merkitys. Ihan outoa olisikin, että neuvoisin ja kannustaisin toisia hoitoihin ja itse jättäisin ne väliin. Sehän kertoisi siitä etten itse uskoisi työhöni. Haluan vanheta mahdollisimman hitaasti ja kauniisti ja toimin sen suhteen omien neuvojeni mukaisesti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...