tiistai 27. helmikuuta 2018

Kosmetologin työhön ei kuulu hampaat

Olen viime vuosina ollut todella ihmeissäni ja huolissani mihin kosmetologin ammattikunta on menossa. Kaikkia mahdollisia koneita ja menetelmiä otetaan käyttöön eikä itsellä ole mitään kritiikkiä omaa osaamista kohtaan kunhan rahaa tulee.

Hampaiden valkaisu ei kuulu kosmetologille

En voi, kun henkäillä kauhusta lukiessani mainoksia kosmetologin tekemistä hampaiden valkaisusta. Meidän ammattikunnalla ei ole mitään osaamista hampaista tai suun limakalvoista. Ihmettelen suuresti kuka on keksinytkin myydä kosmetologeille hampaiden valkaisu laitteet ja aineet. Siinä ei ole mitään moraalia niin kuin ei valitettavasti monessa muussakaan koneiden kauppaamisessa. Kosmetologien koulutus on niin sekava juttu, että siitä en minäkään pysy selvillä, vaikka olen ollut pitkään kauneudenhoitoalojen tutkintotoimikunnassa. Yksityinen koulutus on tuonut aina alallemme lyhyesti koulutettuja ihmisiä joka on aina ollut ongelma kauneushoitoloiden kilpailussa. Nykyisin on vielä erilaiset työllistymiskoulutukset, verkkokurssit ja iltaopiskelu. Osa niistä on ihan kunnollistakin, mutta harva saa tehokasta työharjoittelua ja teoria osaaminenkin on vähän sinnepäin. Näillä heikosti koulutetuilla kosmetologeilla ei ole ilmeisesti edes itsekritiikkiä, että he pystyisivät arvioimaan mitä he osaavat tehdä ja mitä ei. Suussa ja hampaissa on niin paljon asioita jotka vaikuttavat koko ihmisen terveyteen ettei sinne pidä koskea kuin sen työn osaaja. Tulehdukset voivat levitä, koska kauneushoitolan olosuhteet eivät ole steriilejä. 


Älä osta halvinta

Hampaiden valkaisua tekevät kosmetologit ottavat työstä huomattavasti vähemmän kuin hammashoitolat. Tässä voi viiden euron suutari tehdä kymmenen euron vahingon. Terveyteen liittyvissä asioissa ei aina pitäisi miettiä rahaa, koska siinä voi käydä huonostikin. Jo viime vuonna oli Hammaslääkäripäivillä puheenaiheena tämä kosmetologien tekemä hampaiden valkaisu ja se tuomittiin joka taholta. Olen myös keskustellut useamman suuhygienistin kanssa ja he ihmettelevät kovasti kosmetologien hommia. Hampaissa voi olla reikiä ja tulehduksia tai limakalvoilla voi olla sairauksia ja muutoksia. Huonossa kunnossa olevaan suuhun, kun isketään voimakkaat valkaisuaineet  åja vääränlainen käsittely tuloksena voi olla suuriakin haittoja terveydelle. Toivon todellakin ettei tämä  työsarka enää laajene ja nykyiset tekijätkin miettisivät ovatko he oikeita osaajia tässä asiassa.

Kukaan ei osaa kaikkea

Olen itse vähentänyt meidän kauneushoitola erilaisten hoitojen määrän minimiin. Me keskitymme vain kasvohoitoihin ja haluamme tarjota asiakkailleme parhaan ihonhoidon. Panostamme kasvohoitoihin 110% ja haluamme olla ihonhoidon ykkösiä Hämeessä. Yksi ihminen ei pysty erikoistumaan kaikkeen mahdolliseen vaan jokaista osataan välttävästi, jos työmenetelmiä on paljon. Me olemme lopettaneet jalkahoidot jo 1990-luvulla, koska en mitenkään pysty olemaan täydellisen hyvä sekä jalkahoidoissa, että kasvohoidoissa. Sitäkin harmittelen miten vähäisesti kosmetologit jatkokouluttavat itseään eivätkä perehdy yrittäjyyteen ja talouteen. Hämeenlinnassa on minun ja Marin lisäksi kaksi kauneushoitolaa joissa on varmasti kunnollisen koulutuksen saanut kosmetologi. Lähes joka kaupungissa yli puolet kosmetologin palveluista tarjotaan vähäisellä ammattitaidolla. Tämä tuo huonoa mainetta koko ammattikunnallemme. 


4 kommenttia:

  1. Anonyymi20:25

    Varmasti on alalla kirjavan koulutuksen saaneita kosmetologeja.
    Mutta pustyy tarjoamaan myös useampaa tarjoamaan iseampaa hpotoa ja olemaan niissä myös erinomaisen hyvä. Hyvä kasvohoitaja voi olla myös erittäin hyvä jalkahoitaja. On aivan omasta mielenkiinnosta kiinni jos haluaa kehittää itseään useammassa asiassa. Jos ei pidä jostain osa-alueesta niin toki silloin voi jättää kiinnostamattoman jutun pois, kuten ne jalkahoidot.
    Tunnen monta kollegaa jotka hallitsevat useamman osa-alueen vallan mainiosti eikä vain välttävästi.

    VastaaPoista
  2. Omakohtainen kokemukseni on, että kun yhteen osa-alueeseen erikoistuu ja tekee siitä 110% täydellistä asiakkaita on niin paljon ettei ehdi enää muuta tekemään. Tavallaan tässä asiakkaat tekevät valinnan. Silloin, kun työn taso on erityisen hyvä asiakkaita on niin paljon ettei yhden ihmisen aika riitä muuhun.
    Näin kävi itselleni 1990-luvun lopuulla. Siihen asti tein myös jalkahoitoja kasvohoitojen rinnalla ja tiedän olleeni hyvä siinäkin työssä. Olen ehtinyt tekemään nnoin 20.000 jalkahoitoa elämässäni. Kuitenkin aloin kehittämään kasvohoitoa juuri niihin ongelmiin sopivaksi mitä Suomen ilmastossa tapahtuu. Tämä kehitys toi asiakasvirtaa niin paljon, että oli pakko karsia jalkahoidot pois. Tällä perusteella ihmettelenkin tätä hampaiden valkaisua ja monia muita hoitoja. Jos jossain työssä on hyvä silloin siihen tulee niin paljon asiakkaita ettei pysty enää jakamaan työaikaa moniin hoitoihin. Eikä se ole missään tapauksessa kannattavaa. Jokainen työ tarvitsee omat välineensä ja ne ovat kalliita. Hyvää työtä tehdään hyvillä välineillä ja ei ole järkevää hankkia keskinkertaisia välineitä pientä asiakasmäärää varten.

    Toivoisin, että useampi kampaaja ja kosmetologi suorittaisi yrittäjätutkinnon ennen yrittäjäksi lähtemistä. Siinä oppii tekemään kannattavuuslaskelmia ja yrittäjänäkemys laajenee. Olin itse ollut yli kaksikymmentävuotta yrittäjänä, kun näitä koulutuksia edes aloitettiin järjestämään. Suoritin yrittäjätutkinnon ja yrittäjän erikoisammattitutkinnon ja ne olivat todella tarpeelliset, vaikka kokenut yrittäjä olinkin.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Tavallaan harmittaa lukea tälläistä kapeakatseista tekstiä. Hämeenlinnassa ei varmaan ole ihan samanlainen kilpailu, kuin täällä pääkaupunkiseudulla ja etenkin Helsingin keskustassa. Täällä ei siis yksinkertaisesti pärjää kukaan tekemällä vain yhtä hoitoa. Ja tuntuu myös melko ikävältä että periaatteessa mollaat meitä tuoreempia kollegoitasi väittämällä moisia asioita. Tiedän itsekin, että alalla on valitettavan paljon tunareita mutta myös meitä todella osaavia ihmisiä on todella paljon. Ja me osaamme tehdä todella hyvin useaa asiaa. Itse loistan niin kasvo- kuin jalkahoidoissa ja ripsi (värjäykset, taivutus, pidennyksen) ja kulmapalvelut myyvät myös ja näihin kaikkiin asiakkaat aina palaavat koska työn jälki on hyvää. Mutta mitenkään en pärjäisi tekemällä vain yhtä hoitoa kun ympärillä on 200 muutakin hyvää tekijää...
    Tuollainen teksti kokonaisuutena saa kuluttajan herkästi uskomaan että me monitaitajat ollaan ihan paskoja kaikessa. Ei ole huono asia tuoda alan ongelmia esiin, mutta voisi muistaa myös ettei tuo oma näkemys nyt ihan 100% pidä aina paikkaansa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En missään tapauksessa kirjoituksessani väittänyt, että koko repertuaaria tekevä hyvin koulutettu ja ammattitaidostaan huolta pitävä kosmetologi olisi pas....

      Toin esiin suuren huoleni siitä, että kosmetologit lähtevät tekemään töitä jotka eivät hänelle kuulu niin kuin hampaiden valkaisu. Moni kosmetologi joutuu maahantuojan myyntitykin kohteeksi ja ostaa laitteen joka maksaa parikymmentätonnia eikä sellaista pysty juuri kukaan kuolettamaan. Olen todella huolissani omasta ammattikunnastani ja haluan meille pelkkää hyvää. Kuitenkin keskustelu muutoksista tai kritiikin kohteista on ollut mahdotonta kautta vuosikymmenten, koska kaikesta loukkaannutaan. Ymmärrän toki senkin, että kosmetologit joutuvat työssään kohtaamaan jatkuvasti kuluttajien vähättelyä ja asiatonta käytöstä ja sellaisessa työssä ihminen nostaa suojamuurin pienemmästäkin kielteisestä sanasta, vaikka tarkoitus on esittää asiallista kritiikkiä joka päätyisi kaikkien hyväksi.

      Inkeri

      Poista