Kissat ovat aivan ihania perheenjäseniä, kun ne eivät koskaan ole pahalla päällä eivätkä murjota. Kissoilla ei myöskään ole koskaan huonoa aamua, vaan joka aamu ne herää virkeinä ja hyväntuulisina nauttimaan uudesta päivästä.
Lemmikit tuottaa paljon iloa
Meidän paritalossa on seitsemän kissaa ja kaikki talon neljä ihmistä eli mieheni ja vanhempani minun lisäksi ovat valmiita laittamaan kissat oman etunsa edelle. Tiedän, että se on jonkun mielestä outoa ja meitä pidetään hiukan hourupäisinä, mutta se ei haittaa. Kissarakkaus on meillä geeniperimää. Jokainen kissa on oma persoonansa, mutta erikoisin on ehkä Valtsun suunnaton kiintyminen mieheeni. En ole koskaan nähnyt, että kissa noin koiramaisesti jumaloi jotain ihmistä. Valtsu seuraa kuin pieni varjo mieheni kintereillä koko ajan ja kun hän istuu Valtsu kiipeää heti syliin. Kummallisin tapa Valtsulla on pitää pari kertaa päivässä tuijottamishetki. Mieheni istuessa, vaikka sohvalla Valtsu istuu lattialla hänen jalkojen juuressa ja tuijottaa värähtämättä häntä kasvoihin. Vaikka kuinka taputtelisi syliään ja houkuttelisi Valtsua hyppäämään syliin se ei auta mitään. Jumaloiva tuijotus jatkuu vähintään vartin verran ennen kuin voi hypätä syliin nukkumaan. Tätä on jatkunut vuosikausia pari kertaa päivässä ja mitään selitystä tavalle emme tiedä. Valtsun takia emme myöskään voi poikia ottaa sänkyyn nukkumaan yöksi, koska Valtsu nuolee mieheni naaman monta kertaa yön aikana ja muutenkin pitää häntä hyvänä pontevasti. Tämän takia vaan Hertta nukkuu meidän kanssa ja pojat Jösse ja Valtsu on pakko sulkea makuuhuoneesta pois. Tuo Valtsun kiintymys on joskus ihan ärsyttävää, koska Valtsu ei noteeraa minua ollenkaan, kun mieheni on kotona. Minä olen täysin ilmaa Valtsulle, mutta sitten, kun olen yksin kotona minunkin sylini kelpaa. Löytyykö jollakin lukijalla
selitystä tuolle tuijottamiselle?
Tässä sylissäni on meidän rakas Ykä. Onneksi Ykä on nyt kesyyntynyt
ihan kotikissaksi. Vielä pari vuotta sitten se raukka värjötteli ulkona
pakkasessa eikä uskaltautunut sisälle.
Kieliongelmia
Pari päivää sitten taas huomasin miten viisaita nuo meidän katit on. Aamulla ennen kahdeksaa Mari yritti tavoittaa minua puhelimella, mutta en kuullut soittoa makuuhuoneeseen, kun kännykkä oli alakerrassa käsilaukussa. Olin vielä siihen aikaan puoliunessa, kun menen myöhään nukkumaan myöhäisen kotiintuloni takia. Herttakin oli jo lähtenyt makuuhuoneesta poikien seuraksi. Ihmettelin, kun Valtsu tuli huutamaan makuuhuoneen oven taakse kovalla mourulla. Hetken päästä sinne tuli myös Jösse joka rynkytti ovea ja huusi myös. Lopuksi porukkaan liittyi Herttakin. Minä huutelin niille, että jatkakaa nyt unianne ettei ulkoiluhäkkiin voi mennä näin kylmällä. Arvelin, että pojilla olisi halu päästä ulos häkkiinsä, vaikka näin talvella ulkoilukäynti kestää minuutin korkeintaan. Sitten vasta, kun tulin alakertaan huomasin puhelimesta, että Mari oli soittanut kolmeen kertaan. Kissat tulivat sanomaan minulle, että puhelin soi. Minä vaan olin niin hölmö, että en ymmärtänyt niiden tarkoitusta. Tästä taas opin, että aina pitää mennä katsomaan, kun ne käyttäytyvät noin, koska silloin heillä on jotain asiaa. Tiedän, että jos olisin tullut makuuhuoneesta ulos ne olisivat juosseet käsilaukulleni osoittaakseen, että sieltä minun pitäisi jotain huomata. Kyllä meidän kissat ovat fiksuja.
Kommentit
Lähetä kommentti