Kosmetiikan vaikutusaineissa on selviä muotivirtauksia ja joitakin muotiin tulleita raaka-aineita tungetaan joka tuotteeseen. Retinoli on nyt ollut muutaman vuoden tällainen muotihitti ja sitä käytetään kaikissa mahdollisissa hoitotuotteissa.
Retinol Clearing Oil on tehokas hoitoöljy, joka uudistaa ihoa näkyvästi yön aikana. |
Retinoli nopeuttaa kuolleen solukon irtoamista
Retinoli on A-vitamiinihapon johdannainen ja sitä käytetään kosmetiikassa monina pitoisuuksina ja moneen muuhun raaka-aineeseen yhdistettynä. Retinolin vaikutukset muuttuvat paljon sen mukaan, mitä muuta sen rinnalla käytetään.
Myönnän, että itse en ole koskaan ollut kovin ihastunut koko retinoliin. Ihoni on sen verran ohut ja rutikuiva, että retinolin haittavaikutukset tulevat esille nopeammin kuin hyvät puolet. Aika moni muukin suomalainen kokee retinolivoiteet liian voimakkaiksi varsinkin talvella.
Sain taas yhden retinolikokemuksen, kun kokeilin erään uuden ammattilaissarjan tuotteita. En ollut saanut sarjaan mitään koulutusta, vaan summamutikassa valitsin itselleni yövoiteen, jossa oli runsaasti retinolia. Voide tuntui hyvin miellyttävältä ja käytin sitä tapani mukaan reilun kerroksen joka ilta. Ehkä noin kolmen yön käytön jälkeen aloin aamulla työhön lähtiessäni tekemään itselleni meikkiä. Voimakkaassa meikkivalossa näin, että ihoni on täysin hilseen peitossa. Ihosta kuoriutui kuollutta solukkoa suorastaan levyinä. Olin hetken aikaa ihan pois tolaltani, että miten ikinä saan tehtyä siistin meikin koko päiväksi, kun hilse pöllyää ympäriinsä.
Olin jo laittanut iholle kaikki aamun hoitotuotteet, eikä hilseily toennut niistä mitenkään. Sitten kuorin ihon pikaisesti HYDRO MASQUE EXFOLIANTilla (59€), eikä se ehtinyt minuuttia enempää vaikuttaa. Sen jälkeen laitoin runsaan kerroksen iS Clinicalin HYDRA COOL SERUMIA (69€) ja sen päälle reilusti INTENSIVE MOISTURE BALANCEA (100ml 75€, 50ml 47€). Näillä sain irrallisen solukon pois ja loput ”liimattua” kiinni ihon pintaan niin, ettei meikkipohja ollut hilseilevä. Tämä oli taas minulle opiksi, että ensin kannattaa lukea hoito-ohjeet ja ryhtyä kokeiluun vasta sitten. Tosin opin myös senkin, ettei nämä vahvat retinoli-tuotteet ole minun lempituotteitani.
Oikein käytettynä retinoli on erinomainen vaikutusaine
Dermalogicalla ja iS Clinicalilla on useita todella laadukkaita tuotteita, jotka perustuvat retinolin vaikutukseen. Uusimpia on Dermalogican RETINOL CLEARING OIL (73€), jonka retinoli-pitoisuus on sen verran vähäinen, että tuo puhdistava ja kuollutta solukkoa irrottava vaikutus toimii hyvin, mutta iho ei ala hilseilemään liikaa.
Retinol Clearing Oil tuli myyntiin juuri oikeaan aikaan, koska suusuojan aiheuttama hautuminen on ärsyttänyt ihot tukkoon ja tulehtumaan. Retinol Clearing Oil sulattaa pois tämän kuolleen solukon niin, ettei tukkeutumia pääse enää syntymään. Retinol Clearing Oilin muut vaikutusaineet taas estävät retinolin liian uudistavaa vaikutusta ja iho pysyy siistinä sekä joustavana, mutta näpyt ja finnit vähenevät.
Monissa iS Clinicalin seerumeissakin on tämä retinoli yhtenä vaikutusaineena ja se toimii erinomaisesti tarkasti kontrolloituna. Varsinkin vähän paksuhko ja rasvoittuva iho saa tehokkaan avun tästä Retinol Clearing Oil -seerumista. Senkin kanssa ohjeita pitää tarkasti noudattaa, koska liiallinen käyttö vain lisää ihon epätasapainoa. Antaisinkin ohjeeksi, että retinolia sisältävien tuotteiden valinta tehtäisiin yhdessä ihonhoidon asiantuntijan eli kosmetologin kanssa.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti