Kesähelle ja hikoilu tulivat iloksemme tänäkin vuonna, mutta suhde hikoiluun on nyt hiukan entisestä muuttunut, koska kasvomaski tuo omat vaivansa. Toivottavasti pääsisimme mahdollisimman pian näistä maskeista eroon, mutta sitä odotellessa vähennetään hikoilun haittoja ihossa.
Tärkeintä hikinäppyjen ennaltaehkäisyssä on säännöllinen puhdistus ja kuorinta. |
Kesä tuo aina hikinäpyt
Kosmetologit tapaavat työssään joka kesä asiakkaita, joiden huolena ja harmina ovat hikinäpyt. Yleensä niitä on loppukesän puolella ja eniten hikoilevilla alueilla kuten otsassa ja hiusrajassa. Välttämättä ne eivät ole kovin näkyviä, mutta tuntuvat sormiin epätasaisena ryhelmänä. Puristelemaan niitä ei kannata ryhtyä, koska silloin ne tulehtuvat ja parantuminen kestää pidempään.
Hikinäppyjen syntymekanismi on sellainen, että hikirauhanen ja talirauhanen ovat samassa ihohuokosessa ja kun tuo hikirauhanen alkaa pumppaamaan hikeä, rupeaa talirauhanenkin toimimaan. Usein huokosen suut ovat tukkeutuneet eivätkä päästä hiki- ja taliseosta huokosesta ihon pintaan, mistä sen voisi pestä pois, vaan se jää kasaksi huokosen suulle. Tämä saattaa tukkia huokosta useita viikkojakin ja se voi myös tulehtua, jolloin syntyy finni. Paras hoito olisi pitää iho siinä kunnossa, että huokoset pääsevät erittämään normaalisti, eikä iho tukkiinnu.
Tärkein kotihoito on säännöllinen kuorinta ja monen suosikki on Dermalogican DAILY MICROFOLIANT (51€). Helpoin ennaltaehkäisy on iS Clinicalin CLEANSING COMPLEX (52€) tai WARMING HONEY CLEANSER (52€), joita voi käyttää puhdistusaineina päivittäin ja ne estävät kuolleen solukon kertymistä ihon pintaan. Erittäin tehokas seerumi jo tukkiintuneelle tai/ja rasvoittuneelle iholle on Dermalogican RETINOL CLEARING OIL (73€), joka tasapainottaa talineritystä. Noin 2-3 viikon käytön jälkeen alkaa hoidon tulos näkyä ja seerumia voi käyttää koko kesän vaikka vain niille osille kasvoja, joissa hikinäppyjä esiintyy.
Hikinäpyt ovat tyypillisiä nuorille
Nuorille, joiden hormonitoiminta on vielä epätasaista, ihon rasvoittumisongelmat ovat tyypillisiä ja heille syntyykin hikinäppyjä herkemmin kuin aikuisille. Pojat tekevät yleisemmin jotain raskasta ja hikoiluttavaa työtä tai harrastusta ja heillä on enemmän hikinäppyjä kuin tytöillä. Nuo kuorinta-aineet ja kuorivat puhdistusaineet hoitona pätevät yhtä hyvin myös nuorille, mutta heille löytyy myös omia hoitotuotteita. Dermalogican CLEAR START -hoitolinja on suunnattu 11-23-vuotiaille ja siitä löytyy edullisempia, mutta tehokkaita tuotteita.
Clear Startin FLASH FOLIANT (25€) on kuorintaneste, jonka toivoisin kuuluvan jokaisen teinin kylppäriin. Varsinkin pojille se on varsinainen pelastus, koska se on niin helppo käyttää. Suihkun jälkeen FlashFoliant neste vain levitetään iholle ja jätetään yöksi vaikuttamaan. Sitä ei tarvitse pestä pois ja se on ohut neste, joka imeytyy ihon alle minuutissa. Tämän helpompaa ei hoito enää voisi olla ja FlashFoliantia käytetään näin kesällä joka ilta.
Hyvä paikallishoitoaine nuorille on BREAKOUT CLEARING BOOSTER (21€), joka on paikallisesti käytettävä bakteeritulehduksia vähentävä ohut geeli. Sen voi levittää aamulla ja illalla juuri niihin kohtiin, mihin näppyjä tulee. Uusin Clear Startin tehotuote on COOLING AQUA JELLY (26€) kosteusvoide, jota käytetään myös aamuin illoin. Se vähentää tulehdusten ja finnien syntymistä, poistaa kiiltoa ja supistaa huokosia. Cooling Aqua Jellyn koostumus on ainutlaatuinen, koska levitettäessä se muuttuu melkeinpä vedeksi ja katoaa ihoon täysin.
- Xtreme Lashes LENGTH & VOLUME MASCARA ja VOLUME MASCARA NYT 29€ (norm.42€)
- Dermalogica DAILY RESURFACER NYT 59€ (norm.75€)
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti