Olen moneen kertaan ihmetellyt asiakkaille ja monelle muulle, miten tarkkoja kissat ovat kellonajoista. Kaikki pitäisi tapahtua joka päivä samaan aikaan ja keväisin kesäaikaan ja syksyisin talviaikaan tottuminen kestää vähintään viikon.
Kissat ovat tarkkoja kellonajoista
Aloin ajattelemaan taas kerran tätä kissojen tarkkaa aikataulua, kun seuraan vanhempieni kissojen elämää. Heidän neljä kissaansa Kultsu, Täply, Ykä ja Pikku leidi eli Mantu liikkuvat vapaasti ulkona, mutta heillä on tarkat säännöt ja aikataulu.
Meillä ei yksikään kissa saa olla yötä ulkona ja sellaista ei tapahdukaan. Meidän Valtsu, Jösse ja Winston eli Vinski huudellaan ulkoiluhäkistä sisälle näin kesällä ennen kymmentä. Jösse on sen verran vanha herra (14v.), että hän asettuu yölevolle jo kahdeksan maissa. Veljensä Valtsu luulee olevansa vielä nuori poika ja tulee yleensä viimeisenä sisälle. Pikku Vinski matkii kaikkea mitä isot pojat tekee ja se on tosi kiltisti oppinut, että sisälle tullaan heti, kun huudetaan. Valtsu on välillä kova korvaisin tai liekö jo kuulossa vikaa, mutta välillä se ei ole huomaavinaan, kun sitä houkutellaan sisälle.
Aamuisin pojat herää samaan aikaan kuin mekin, mutta jos meidän aikataulussa on poikkeama he hermostuvat heti. Viikonloppuisin saamme nukkua niin pitkään kuin huvittaa, mutta jos arkiaamuna ei olla kahdeksan akoihin keittiössä, alkaa armoton jyskytys ja huuto, että nyt nukutte pommiin. Uskon, että kissan itsekkäällä ajatustavalla he pelkäävät meidän saavan potkut töistä ja sitten ei tule palkkaa, eikä heille ruokaa.
Kotiintuloaika kello yhdeksän
Nuo vanhempieni kissat vasta tarkkoja kellon seuraajia ovat. Näin kesällä ja valoisana aikana niiden pitää mennä sisälle nukkumaan kello yhdeksän ja ulos lähdetään aamulla aikaisintaan viiden tai kuuden aikoihin. Kun kello alkaa lähestymään illalla yhdeksää, kaikki neljä maleksii terassilla odottamassa eikö kukaan päästä heitä sisään.
Välillä tulen itsekin työstä vasta lähempänä yhdeksää, niin on huvittavaa seurata, kun kaikki neljä kissaa vaeltaa peräkanaa terassille odottamaan. En oikein tiedä, miten ne ovat siihen oppineet, mutta meillä on aina ollut näin, ettei kissat saa olla yöllä ulkona. Yöllä liikkuu kaikki petoeläimet ja onhan meillä päin nähty jopa susia ja ainakin ilveksiä. Se olisi ihan hirveää, jos kissa katoaisi, eikä tietäisi sen kohtaloa. Kissojen liikkuminen vapaana ei ole turvallista enää edes maaseudun perämetsillä, missä itse asun. Vanhempieni kissoista en kuitenkaan ole huolissani, kun ne ovat niin tarkan kontrollin alla. Jos niitä pihassa huutelee, ei mene montaa minuuttia, kun tullaan katsomaan mitä asiaa sinulla on. Ne ovat aina pihapiirissä ja ellei jotakin näy pariin tuntiin sen perään jo huudellaan. Myös kyläläiset osaavat niitä seurata ja sen harvan kerran, kun joku erehtyy pihapiiristä pois, äidilleni soitetaan heti, että kissasi on täällä. Kaikkihan tietää miten tärkeitä kissat ovat meille ja ne tunnetaan hyvin. Sekin tiedetään ettei ne saa vaeltaa kotipihan ulkopuolella ja ne jäävät heti siitä kiinni.
- Xtreme Lashes LENGTH & VOLUME MASCARA ja VOLUME MASCARA NYT 29€ (norm.42€)
- Dermalogica DAILY RESURFACER NYT 59€ (norm.75€)
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti