Kesäloma-aika alkaa olla parhaimmillaan ja sen huomaa myös ajanvarauksista Ripsien kestotaivutukseen (88€). Kestotaivutusten suosio näköjään vain kasvaa mikä kertoo siitä, että asiakkaat ovat niihin tyytyväisiä.
YUMI Lashes & Brows menetelmät ovat turvallinen tapa saada upeat ripset ja kulmat. |
Omia ripsiä vähätellään
Olen tehnyt näitä Ripsien kestotaivutuksia jo useamman vuoden ja ainakin puolet asiakkaista kysyvät pystyykö sitä tekemään hänen ripsiinsä. Melkein yhtä suuri osa asiakkaita sanoo, ettei hänellä ole ripsiä, mikä on ihmetyttänyt minua vielä enemmän.
Nyt olen alkanut ymmärtämään, että moni ihan tosissaan pitää ripsiään niin vähäisinä, ettei niille voisi tehdä mitään. Suurimmalla osalla kysyjistä on ihan kauniit ripset ja joillakin jopa huippupitkät, mutta oma käsitys on aivan toinen. Tämä on surullista, että ihmiset vähättelevät omia ominaisuuksiaan ja jopa uskovat vähättelyyn itsekin.
Vielä en ole tavannut asiakasta kenelle ei voisi kestotaivutuksia tehdä, mutta tietysti jokaisen ripsissä se näyttää erilaiselta. Jokaisen silmän aluetta kestotaivutus kaunistaa ja sen voi tehdä kaikenikäisille. Tulos on samanlainen kuin ripsitaivuttimilla tehty, mutta siistimpi ja pysyy 6-8 viikkoa.
Kulmakarvojen laminointi on suosittua
Kulmakarvojen laminoinnin (55€) suosio kasvaa myös hiljalleen, mutta intoa hidastaa se, ettei siitä vielä tiedetä tarpeeksi. En oikein tiedä miten sen selittäisin lyhyesti niin, että nimityksen tuoma mielikuva muovista unohtuisi.
Kulmakarvojen laminointia kannattaa uskaltautua kokeilemaan ja varsinkin me vanhemmat naiset, joiden kulmat vähän harottavat, hyödymme siitä paljon. Minä en tarjoaisi sitä asiakkailleni, jos kyse olisi jostain oudosta muotioikusta. En koskaan suosittelisi muille mitään sellaista, mitä itse en pidä kauniina ja itseni ikäiselle sopivana.
Tietysti kulmakarvojen laminointi on hyvä kaunistus nuorillekin naisille ja heitä käykin minulla paljon. Itse haluan kuitenkin rohkaista vanhempiakin naisia kokeilemaan kulmakarvojen laminointia, koska heille se on oikein hyvä menetelmä saada siistit kulmakarvat. Nuoret naiset kyllä tietävät, miten kulmakarvat pitää nykyisin laittaa ja he jaksavat etsiä tietoa youtubesta ja muualta netistä. Eri asia on yli viisikymppiset, jotka eivät oikein enää viitsi kelailla meikkijuttuja.
Suurin osa pelkää, että kulmien laminointi tekisi jotenkin liian suuren muutoksen ja kaikki huomaisivat laitetut kulmakarvat. Asia on ihan päinvastoin, koska yleisin syy, miksi asiakas ei ota laminointia uudestaan on se, että muutos on liian vähäinen.
Minusta työn jälki on silloin paras, kun kukaan ei huomaa, että kulmakarvat on laminoitu, mutta ne silti näyttävät siisteiltä ja hyviltä. Muutos on siis vähäinen, mutta merkittävä ulkonäön virkistäjä. Jokaisen on paras itse kokeilla, miltä laminointi omissa kulmakarvoissa näyttää, koska muuten sitä ei tiedä.
Tähtitarjoukset 5.7.2021 asti
- iS Clinicalin WARM UP COOL DOWN tuotepaketti NYT 115€ (norm.147€)
- Dermatuden FIRMING EYE BOOST NYT 59€ (norm. 75€)
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti