Olen alkuvuosieni työssä nähnyt, kun tein vielä jalkahoitoja miten välinpitämättömästi ihmiset hoitavat jalkojaan ja tiedon puute on myös suuri. Olen kaikin tavoin yrittänyt levittää tietoa jalkojen hoidon tärkeydestä ja yritän kehittää jonkun tietoiskun loppukesään.
Sodassa marssitahti oli kiinni miesten jalkojen kunnosta
Oma työni ja harrastukseni on kohdannut hyvin konkreettisesti tässä jalkojen hoidon merkityksessä. Viimeksi luin Matti Porvalin tietokirjaa Operaatio Hokki jossa hän kertoi isoisänsä ja isosetänsä toiminnasta kaukopartiossa elokuussa 1944, kun sotaa oli jäljellä muutama viikkoa.
Koin jotain huvittavaa yhteneväisyyttä, kun kirjassa lueteltiin muiden varusteiden ohella jalkarätit ja muut väliteet jalkojen hoitoon. Kaukipartiot marssivat suurissa kantamuksissa kymmeniä kilometrejä eikä vauhdin sopinut hidastua kenenkään rakon takia. Lääkintämiehen tehtäviin kuului jalkojen jokailtainen tarkastus ettei mitään tulehdusta päässyt leviämään pikkunaarmusta.
Nämä ”varvassulkeiset ” toi muistikuvia omasta lapsuudestani. Pappani oli sodassa lääkintä miehenä ja hän hoiti hyvin tarkasti kaikkia pieniäkin naarmuja, koska päähän oli iskostunut pelko niiden pahentumisesta. Me pidimme yhdessä näitä varvassulkeisia, kun tarkistimme kaikkien kissojemme tassut ja varpaan välit pääseekö ne seuraavan päivän marssille.
Jalkojen kunnolla on siis ollu oleellinen merkitys Suomen armeijan toimintaan, koska pienellä kansalla ei ollut varaa siihen, että miehiä oli pois rivistä jalkavammojen takia. Yleensä nämä jalkavammat olivat hiertymät, rakot, varpaiden välien haavaumat tai muut pikkunirhamat jotka muodostuisivat hoitamattomina suuriksi haitoiksi.
Haluan innostaa ihmisiä huolehtimaan jaloistaan
Askartelen mielelläni asiakkaille hoitolassa ja verkkokaupan ostajille jotain pientä kaupanpäällistä jolla on jokin hyödyllinen tarkoitus. Voi olla, että toisia asiakkaita se harmittaa lapsellisena hölmöilynä, mutta he voivat sivuuttaa asian heittämällä sen roskiin. Aikaisemmin työkaverini eivät ymmärtäneet tällaista ei välttämätöntä työtä ja heitä hävetti jakaa askartelujani. Nyt minun ei enää tarvitse ottaa huomioon muiden mielipiteitä niin olen väkästellyt karkkipusseja, käsivoidepussukoita yms.
Seuraavaksi teen pussin missä on jalkakylpyliuos, kuorinta, tai voide ja jalkaraspi joka antaa muistutuksen siitä, että ihmisellä on vain yhdet jalat. Mitään rahallisesti suuriarvoista asiakaslahjaa en pysty antamaan, mutta jo pienikin asia voi muistuttaa itsestään huolehtimisesta.
Itselleni erilainen askartelu ja käsillä tekeminen on hyvin tärkeää ja samalla mieleni lepää. Kuuntelen yleensä äänikirjaa samalla ja perheeni korkeampi laadun tarkistus on aina valppaana joten jokainen tavara on Valtsun, Jössen ja Winstonin hyväksymä.
Toivotan hyvää toista juhannuspäivää kaikille ja nautitaan kesästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti