perjantai 18. kesäkuuta 2021

Poista pigmenttiläiskät

Voin vilpittömästi sanoa, että pigmenttiläiskien poistoon ja vaalentamiseen myymäni tuotteet ovat parhaita mitä kosmetiikkasarjoissa on saatavana. Ne ovat turvallisia, helppoja käyttää ja tuloksia näkyy jo alle parissa viikossa.

iS Cinicalin White Lightening -tuotteet tehoavat ainutlaatuisesti pigmenttiläiskiin.

Dermalogican uutuus on PowerBright Dark Spot Serum

Muutama viikko sitten Suomeenkin saatiin Dermalogican uusin pigmenttiseerumi, jonka hyvä maine on kantautunut meille jo etukäteen. POWERBRIGHT DARK SPOT SERUM (98€) on ollut muualla Euroopassa myynnissä jo viime syksynä ja olen lueskellut asiakkaiden hyviä arviointeja tuotteen vaikutuksista pitkin kevättä. Olin ihan innoissani, kun pääsin sitä itse kokeilemaan. PowerBright Dark Spot Serum sopii kaikille ihotyypeille ja kirkastaaa ihon väriä, vaikka varsinaisia pigmenttiläiskiä ei olisikaan. 
Lähes kaikilla yli nelikymppisillä naisilla alkaa estrogeenin väheneminen tehdä kasvoista kirjavat ja epätasaisen väriset. Tämän pigmenttiläiskiä hajoittavan seerumin lisäksi pitää ehdottomasti iho suojata myös uv-säteilyltä. Ei kannata käyttää pigmenttiä hajoittavaa seerumia, jos päivällä iholle tulee vaan lisäå läiskiä. Edullinen ja helppo aurinkosuojavoide on iS Clinicalin ECLIPSE sk 50 (54€), jota saa myös värillisenä. 


White Lightening seerumi ja voide 

iS Clinicalin seerumit ja muut tuotteet ovat osoittaneet käytännössä ainutlaatuisen tehokkuutensa. Pigmenttiläiskiin on kaksi tuotetta: WHITE LIGHTENING SERUM (15ml 89€ ja 30ml 155€) ja WHITE LIGHTENING COMPLEX (169€) sopivat myös kaikille ihotyypeille, joten niitä on helppo käyttää. 
Uv-säteilyn määrä on aina vaan voimakkaampaa ja niillekin, jotka eivät yleensä saa pigmenttiläiskiä, ilmestyy kirjavuutta iholle. 
Tiedoksi vielä, että pigmenttiläiskät ovat sama asia kuin maksaläiskät ja ehkä nuo maksaläiskät ovat kansanomaisempi sanonta. Pignenttiläiskät eivät ole yhteydessä ihosyöpään, mutta tietysti ne kertovat siitä, että auringolta olisi syytä suojautua tehokkaammin.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti