sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulustressi näkyy ihossa

Taas monella perheenäidillä on edessä vuoden stressaavin aika. Oman arkisen työn lisäksi pitää suunnitella muutamaksi päiväksi jouluateriat parillekymmenelle hengelle josta nuoriso syö pelkästään kasvisruokia ja isomummut haikailevat kolmekymmentäluvun possunposkea. Kaikki näyttää auvoiselta ulospäin ja aika usein perheen äiti saakin diplomaattisilla taidoillaan estettyä vuosikymmenten riitaisuuksien puhkeamisen. Se vaatii kieleensä pureskelua ja itsensä rauhoittelua rankimmasta päästä. Vuosien varrella olen kuullut monta tarinaa siitä miten joulusaunassa itketään suurin pahaolo pois.

Tutut asiakkaat tulevat joulunjälkeen kasvohoitoon ja ihmettelevät, kun iho ei voi oikein hyvin. Yleensä käymme ensin läpi mausteet ja muut erityiset ruoka-aineet mitkä olisivat voineet ärsyttää ihoa. Aika pian vuosien tuntemisen jälkeen asiakas tokaisee, että ei niitä ruokia kannata syyttää, vaan pinna on ollut katkeamispisteessä monta viikkoa. Silloin, kun syy selviää hoito on aina helppo suunnitella. Olen monen monta kertaa sanonut, että iho ja hiukset reagoi stressiin jo viikkoja ennen, kuin muu elimistö. Ensin tulee kasvoihin ihon muutosta, sitten hiusten lähtöä ja hiusten katkeilua. Vasta muutaman viikon päästä alkaa vatsavaivat, päänsärky ja muut tyypilliset stressivaivat. Yleensä ihomuutokset ovat aika kevyitä ja ihan kasvohoidoilla ja kosmetiikalla hoidettavia. Vakavammat ihottumat kuten psoriasis tarvitsee lääkärin apua.Silloin, kun tunnelma on muutenkin pielessä alkaa ihon kutisevat läiskät ärsyttää entistä enemmän. Saati sitten, kun sukulainen jota ei ole vuoteen nähnyt paukauttaa suureen ääneen mitä rupia sinulla naamassasi on.

Hyvä tapa on rauhoittua jo ennen joulua kasvohoidossa ja kestovärjäyksissä. Joulun emäntä ei paljon ehdi meikkauksen kanssa pelailemaan aaton tohinassa ja hyvin hoidettu iho kestoväreinen ja Hydrablur Primerin (77€) sipaisu siistii ihon esiintymiskuntoon. Suurin osa yli nelikymppisistä naisista tuntee itseään jo sen verran, että tietää ihon olevan aamulla kirjava edellisen päivän tohinan jälkeen. Siihen hyvä apu on Multivitamin Power Recovery Masque (69€) joka levitetään ohuesti iholle ja annetaan vaikuttaa yön yli. Sitä voi käyttää vaikka 2-3 yötä peräkkäin.

Sitten, kun jouluruljanssi on ohitse ja palattu arkeen ja tavallisiin ihon hoito rutiineihin alkaa iho taas tasapainottua normaaliin tilanteenseen. 

3 kommenttia:

  1. Anonyymi17:01

    Suunnittelen sisarelleni lahjakorttia kasvohoitoon, mutta tiedustelen jo etukäteen voitteko ottaa hoitoon yli 150 kg painavan henkilön? Hän ei myöskään voi olla täysin selällään, vaan puoli-istuvassa asennossa ettei tulisi tukehtumisen tunnetta.
    Ajattelin, että on parempi kysyä ensin, koska viime vuonna lahjani tuotti harmistumista. Kosmetologi ei ollut vaihdellut petin asentoa hänen mieleisekseen ja hoito oli lopetettu kesken, koska nuori kosmetologityttö kieltäytyi tekemästä hoitoa hankalassa asennossa.
    Ehkä olisi fiksua ilmoittaa nettisivuillaan ellei halua hoitaa, kuin normaalipainoisia asiakkaita....

    VastaaPoista
  2. Anonyymi12:55

    Taitaa olla taas pilailu juttu tämä. Itse tuossa tilanteessa soittaisin ja kysyisin enkä syyttelisi jo etukäteen täällä blogissa. Ei ole kovin kohtelias lähestymistapa.

    VastaaPoista
  3. Voi anteeksi. Huomasin nyt vasta tämän kysymyksen.
    Asiakkaillamme on monenlaisia liikuntaesteitä yms.ja pyrimme löytämään sekä hoidettavan, että hoitajan kannalta parhaan mahdollisen asennon. Erittäin tärkeää olisi keskustella etukäteen mikä käy ja mikä ei. Hoitotuolimme nostaa noin 130-150kg ja kaikki muut asiat ovat neuvoteltavissa. Asiakkaan pitäisi pystyä olemaan selällään makuulla vähintään puolituntia. Pelkästään asiakkaan istuessa emme pysty kasvohoitoa tekemään.

    Inkeri

    VastaaPoista