Siirry pääsisältöön

Käytä hoitotuotteet loppuun saakka

Yritän aina muistuttaa asiakkaita säästäväisyydestä ja siitä, että kaikki hankitut tuotteet pitää käyttää loppuun saakka. Dermalogican käyttäjillä on suuri etu siinä ettei tule hankittua itselleen sopimattomia tuotteita, jotka joutuu heittämään käyttämättömänä pois.

Sain tähän juttuun aiheen siitä, että eräs vakioasiakkaani ihasteli Youngbloodin Liquid Mineral Foundation meikkivoiteen kätevää pakkausta. Tuo meikkivoide on pumppupullossa ja joka painalluksella pakkauksen välipohja nousee ylöspäin ja pusertaa voiteen ulos. Hän oli hyvin tyytyväinen, kun näki selvästi, että purkki takuulla tyhjeni. Tämä YB:n meikkivoidepullo toimii aivan samalla mekanismilla, kuin suurin osa pumppupulloista. Kaikissa Dermalogican pumppupulloissa ja purkeissa on tämä mekanismi ja purkkiin ei jää tippaakaan voidetta. Olen itse nähnyt joskus suuren vaivan ja rikkonut Super Rich Repair pumppupurkin. Sinne ei todellakaan jää voidetta edes yhden hoitokerran tarpeisiin.

Tiedän, että moni asiakas on myös rikkonut pumppupurkkeja ja todennut aivan saman. Tuon pumppupurkin rikkominen on hyvin hankalaa ja siinä voi satuttaa käsiään pahasti. Kannattaa uskoa ettei se hyödytä, koska purkki on varmasti tyhjä. Harmillista on se ettei vanhemmista pumppupakkauksista näe, koska voide on loppumassa ja purkki hörähtää tyhjää yllättäen. Uudemmissa on jo kyljessä ikkuna mistä näkee välipohjan nousun ja voi arvioida jäljellä olevan voiteen määrän. Pure Night voiteen purkki on jo uudistunut ja siinä on kyljessä tuo ikkuna. Kovin montaa pumppupulloa, tai pumppupurkkia ei Dermalogicalla ole, koska tuo pumppumekanismi on kallis ja Dermalogica pyrkii mahdollisimman halpoihin pakkauksiin. Pumppupurkki on kuitenkin säilyvyyden ja hygienian kannalta erinomainen pakkaus.

Monet Dermalogican tuotteet ovat tuubeissa ja ne on helppoja käyttää ja hygieenisiä myös. Kaikki tuubit kannattaa aina leikata auki ennen, kuin ne heittää pois. Tuubeihin jää voidetta vielä useammaksi päiväksi eikä sitä kannata jättää käyttämättä. Mitään pientä määrää voidetta ei pidä jättää tuubiin useiksi kuukausiksi seisomaan, koska se pilaantuu, kun tuubiin on jo päässyt ilmaa. Silloin, kun tuubi on puolillaan se säilyy kyllä puolisen vuotta, mutta järkevintä on käyttää aina yksi tuote loppuun ja vasta sitten siirtyä seuraavaan. 

Kommentit

  1. Ulrika00:00

    Dermalogican pakkauksetkin miellyttää minua, koska niitä on helppo käsitellä. Painavat lasipurkit ovat ihan viheliäisiä ja nämä tuubit ja pumppupurkit pysyvät hygieenisinä. Dermalogicalla tuotteet ovat loistavia ja pakkaukset toimivia ja Inkeri antaa hyviä neuvoja:)

    Ullis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Minustakin Dermalogican pakkaukset ovat hyviä, koska niissä huomioidaan käytännöllisyys ja ympäristöystävällisyys.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi00:08

    Onko jo selvillä uuden daily superfoliantin hinta? Milloin se on teillä ja verkkokaupassanne myytävänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuden kuorinnan Daily Superfoliantin hinta on 94€ ja meillä se on myynnissä viimeistää pe 17.2 ja samaan aikaan se tulee myös verkkokauppaamme. Pimeän Kaupan ilta on pe 17.2 ja meillä voi poiketa tutustumaan uutuuteen kello 14-21.

      Inkeri

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...