Siirry pääsisältöön

Bilettäjän ihohuolet

Itse olen jo menettänyt täysin otteeni mihinkään bilettämiseen, tai iltarientoihin. Enkä missään nimessä haluaisi olla enää kolmekymppinen joka viettää viikonloppuillat juhlien. Sekin vaihe on hyvä elää ja kohtaan tätä vaihettava eläviä työssäni. Näin vapun kunniaksi kirjoitan ohjeita ihonhoitoon silloin, kun ollaan juhlatuulella.

Meikin kanssa ei nukuta

Hyvin tyypillistä on ettei aamuyöstä kotiin tullessa jakseta enää poistaa meikkiä ja hoitaa ihoa. Se on virhe jonka seuraamuksia on vaikea korjata. Parikymppinen jonka iho on rasvoittuva ja epätasapainossa innostuu näppyilemään varmasti, jos perjantaina ja lauantai-iltana meikit jää poistamatta. Harvalla nuorella on varaa kovin hyvälaatuisiin meikkeihin ja meikkivoiteet takuulla alkaa tukkimaan ihohuokosia, kun se hiertyy nukkuessa kunnolla huokosiin sisään. Tietysti myös ripset kärsii ja ne katkeilevat, jos nukkuu ripsivärien kanssa. Yleensä myös silmänympärykset turpoaa ja tummuus tulee esiin. Nämä vaivat kestää melkeinpä koko seuraavan viikon ja juuri, kun iho niistä toipuu viikonloppu koittaa ja homma alkaa taas alusta. Precleanse (68€) on helppo ja nopea puhdistusaine ja sillä lähtee kaikki meikki. Oikein väsyneelle on anteeksi annettavaa, jos toinen puhdistusaine jää käyttämättä kunhan tuon meikin saa ihon pinnasta poistettua.

Tuhkimotipat meikin alle

Paras pohja kestävälle meikille on Daily Resurfacer (122€) tehoaine joka on pakattu hoitotassuihin. Se on kolmevaikutteinen ja erittäin helppo käyttää. Daily Resurfacer on kiinteyttävä, kosteuttava ja kuoriva. Se on Dermalogican paras tuhkimoseerumi eli tuote joka korjaa nopeasti ihon ongelmat. Itse sanon, että Daily Resurfacer on yli nelikymppisen salainen ase. Sillä saa niin kauniin ja heleän ihon, vaikka joka aamu, että se pitäisi kuulua ikääntyvän naisen ”peruskorjaussarjaan”. Tietysti Dermalogican primerit tarvitaan meikin pohjustukseen ja varsinkin Hydrablur Primer (84€) supistaa huokoset ja pitää meikin mattapintaisena.

Kimalteet käyttöön!

Nyt meikissä pitää olla hohdetta ja glitteriä. Perinteisesti kaikki kullanhohtoinen on kuulunut kesämeikkiin, mutta nyt myös iholle laitetaan hohdetta. Meillä on myynnissä Youngbloodin poskipuna joka on voiteen ja puuterin välimuoto. Tässä hybridituotteessa on useampia sävyjä ja väri nimeltään Champagne Life (41€) on tarkoitettu poskipäille, kulmaluulle ja leuankärkeen antamaan korostusta ja valoa. Se on hyvin vaalea sävy jonka olemassa olon iholla näkee vain määrätyssä valossa katsottuna eli riippuu siitä miten auringon valo kasvoille osuu näkyy hohde. Sillä voi myös hiukan muotoilla kasvoja ja levittää sitä poskiluun korkeimmalle kohdalle ja vasta sen alapuolelle poskipuna ja sillä tavoin saa hiukan kavennusta kasvoille. Avonaisessa mekossa Champagne Life hehku on kaunista olkapäillä ja decolteella. Ihanan aurinkoinen korallin sävyinen poskipuna tätä samaa hybridilaatua on väri Tropical Glow (41€) jossa on myös hiukan kultapigmenttiä. Luomiväriksi sopii Golden Beryl (33€) joka on hyvin vaalea kulta. Sen kanssa, kun laittaa mustan rajauksen saa aikaan oikein glamourmeikin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...