Siirry pääsisältöön

Lomareissu Gdanskiin

Olin talvilomareissulla pääsiäisviikolla Puolan Gdanskissa ja jotain siitä silloin kirjoitinkin. Nyt olen puhunut matkasta monen asiakkaan kanssa ja aika harva on siellä käynyt. Monella on aika suuri epäluulo tätä satamakaupunkia kohtaan ja siksi ajattelinkin kertoa siitä lisää. Saimme Gdanskista niin myönteisen kuvan, että mielelläni sitä suosittelen.

Puolan hintataso on edullinen

Yksi suuri houkuttavuus on tietysti hinta ja Puolassa on selvästi vielä hintataso alhaisempi kuin meillä. Varsinkin ravintoloissa, ruokakaupoissa ja taxissa sen huomasi erityisesti. Kahvilassa yksi tee ja kahvi ja kaksi isoa kakunpalaa maksoi noin vitosen ja ne olisivat Suomessa olleet kolminkertaisesti sen verran. Matkat Gdanskiin ovat myös kohtuuhintaisia. Lensimme Turusta Wizzairin koneella ja lento kestää hiukan yli tunnin. Meidän matka kokonaisuudessa kahdelta hengeltä maksoi 470€ ja siihen kuului kaksi menopaluulentoa ja viisi yötä neljän tähden keskustahotellissa. Lentolippuihin kuului vielä ruumaan menevät matkalaukut ja ilman niitä lento olisi ollut puolet edullisempi. Helsingistäkin lentää Finnair melkein joka päivä Gdanskiin. Gdansk mainostaa aluettaan kolmoiskaupunkina, koska aika lähellä on Gydia ja Sopot. Gdyniassa on kuulumma upeat hiekkarannat ja se on varsinainen lapsiperheiden kesälomakohde. Luin lehdestä, että viime kesänä myytiin rantalomia Gdanskiin enemmän kuin Espanjan aurinkorannikolle. Aika hämmästyttävää, mutta uskon sen kyllä.

Gdanskissa on paljon nähtävää

Tämä oli meille toinen kerta Gdanskissa ja minun matkani syy on ollut sotahistoria, mutta on siellä paljon muutakin. Jo pelkästään kaupunkina se on persoonallinen, koska se vanhana hansakaupunkina muistuttaa Amsterdamia hyvin paljon. Talot ovat kapeita ja kolmekerroksisia ja aivan vierivieressä. Rakennukset ovat myös hyvin entisöityjä eikä neukkutyylistä ränsistymistä ole enää juurikaan näkyvissä. Gdansk pommitettiin aivan maan tasalle toisessa maailmansodassa, mutta se on ihmeen hienosti entisöity. Vanhat upeat kirkot ovat entisen kaltaisia ja niissäkin oli uudet kultaukset ja kaikki muukin huollettua. Kaupungista löytyy taidenäyttelyitä ja gallerioita ja edellisellä kerralla kävimme hienossa kotimuseossa joka oli entisöity aatelisperheen 1800-luvun kodiksi. 


Sotahistoriaa löytyy

Sotahistorian puolesta Gdanskilla on paljon tarjottavaa niin kuin Puolalla yleensäkin. Toinen maailmansota alkoi Gdanskista, kun Saksan Itämeren laivasto hyökkäsi Westerplatten nimiseen vartiopisteeseen Gdanskin sataman lähellä. Samaan aikaan Saksan panssarijoukot hyökkäsivät Puolan rajan yli.  Nyt tämä Westerplattenin on nostettu suureksi sankariteoksi ja se oli saanut oman muistomerkin. Noin viidenkymmenenkilometrin päässä Gdanskista on Stutthofin keskitysleiri ja se olikin meidän matkan pääkohde. Valitettavaa vaan on ettemme sinne päässeet, koska säätila on aivan kamala lomapäivinämme ja emme haluneet seisoskella tuulessa ja räntäsateessa keskitysleirillä. Meillä onkin sitten edessä uusikin reissu ja se tehdään takuulla kesäaikaan. Tuo Stutthof on siitä mielenkiintoinen, että siellä oli suomalaisvankeja kaikista eniten eli noin sata. Siellä myös syntyi yksi vauva suomalaisäidille ja kumpikin säilyi hengissä sekä vauva, että äiti. Gdanskissa on avattu noin vuosi sitten toisen maailmansodan museo mikä oli ehkä jopa parhain sotamuseo missä olen käynyt. Se oli tehty niin kiinnostavaksi, että uskoisin siellä viihtyvän niidenkin jotka aiheesta ei yleensä välitä. Samoin Lech Walesa ja solidaarisuusmuseo oli erinomainen ja minun ikäiselle tosi kiinnostava, koska muista hyvin tuon 80-luvun alkupuolen, kun Walesa nostatti sataman työväkeä vastarintaan sen aikaista valtionjohtoa vastaan. Oli mielenkiintoista käydä uudestaan läpi mitä silloin oikein tapahtui.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...