perjantai 16. marraskuuta 2018

Black Friday ja Kissakoti Kattila

Aloitimme viime vuonna perinteeksi tarkoitetun joulukeräyksen Kissakoti Kattilaa varten ja nyt toteutamme sen toisen kerran. Tänä vuonna pidämme Avoimet Ovet Black Fridayna 23.11 kello 10.00-20.00 ja silloin voi tuoda meille kissanruokaa yms. Kattilaa varten.


Avoimet Ovet 23.11

Olemme yleensä pitäneet juuri ennen joulua yhden lauantain Avoimien Ovien päivän. Tänä vuonna siirrämme tämän tapahtuma Black Fridayiksi eli perjantaiksi 23.11. Viime vuonna osoittautui, että Hämeenlinnassa oli todella paljon ostoksilla kävijöitä Black Fridayna ja varsinkin Kauppakeskus Goodman meidän vieressä piti silloin varsinaista markkinapäivää. Meilläkin kävi silloin poikkeuksellisen paljon ostoksilla kävijöitä ja huomasimme asiakkaiden toivovan, että keskittyisimme silloin kävijöiden ihonhoitotuotteiden valintaan. Nyt olemme ottaneet asiakkaiden toiveet huomioon ja meillä on tulossa hyvät tarjoukset Black Fridayksi tuon Pimeän Kaupan illan tapaan. Tarkoitus on laittaa myös joululahjavinkkejä esille ja ottaa myyntiin lahjatarjouksia. Kaikki on myös verkkokaupassa perinteiseen tapaan. Emme siis järjestä enää muuta joulutapahtumaa vaan kannataa tehdä ostokset sillä silmällä, että ne olisivat jo joululahjojakin. Hämeenlinnassa keskustan joulun avaus on myös sinä viikonloppuna. 

Avustusta Kissakoti Kattilalle

Black Fridayn tapahtuman toinen tärkeä juttu on tämä keräys Kissakoti Kattilalle. Kattilassa on taas pulaa ruuasta ja rahasta, koska kissamäärä lisääntyy näin syksyllä. Suomessa jää heitteille noin 20.000 kissaa joka vuosi. Kattilassa on keskimäärin sata kissaa koko ajan, vaikka 200-300 kissaa saa heidän kauttaan kodin joka vuosi. Kattilahan toimii ihan pelkän hyväntekeväisyyden varassa ja esimerkiksi kaupunki ei avusta sitä millään lailla. Meillä on nyt ensi viikosta lähtien myytävänä Kattilan kalentereita vuodelle 2019 (20€) ja minun askartelemia joulukortteja 1€/kpl. Voitte tuoda meille pois heitettäviä petivaatteita lakanoita, pyyhkeitä, peittoja Kattilaa varten ja tietysti kissanruokaa. Ruokana käy sekä kuivaraksut, että muut purkkiruuat. Meillä on myös keräyslipas johon voi aina muutaman euron pudottaa. Pitää miettiä, jos laittaisin näitä kortteja myyntiin myös verkkokauppaan esim viiden, tai kymmenen kappaleen nipuissa. Ne voisi lähettää kirjeessä joten lähettäminen ei olisi kallista. Vai mitä luulette haluaako joku muilta paikkakunnilta ostaa joulukortteja Kattilan hyväksi? Niissä kaikissa on takana tarra, että kortti on käsintehty ja tuotto menee Kattilan hyväksi. 

4 kommenttia:

  1. Anonyymi17:50

    Kommentoin vielä tätä eilistä Dermatudekeskustelua. Arvostan sitä, että Inkeri ei ryntäile heti tarjoamaan hoitoja joiden vaikutuksista ei tiedetä. Paljon luotettavammalta vaikuttaa, kun asiakas tietää kosmetologin harkitsevan tarkkaan mitä asiakkaille tehdään.

    Kävi Dermatudesarjan Järvenpäässä ja muistaakseni jo kolmannen kerran kohdalla muutos oli näkyvä. Hoidot tehtiin ennen pääsiäistä ja nyt voisin taas ottaa muutaman kerran. Olin hyvin tyytyväinen tulokseen ja nyt on kiva, kun saan hoidon Inkeriltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkeri Valtonen00:10

      Tosi kiva, kun kerrotte omia kokemuksianne. Pääkaupunkiseudulla on monessa kauneushoitolassa Dermatude-kasvohoito ollut jo parivuotta. Torniossa peräti kolme hoitolaa tekee Dermatudea ja kuulemma ajanvarauskirjat ovat täynnä, vaikka tietääkseni se on paljon pienempi kaupunki kuin Hämeenlinna. Tälläkin on minulle suuri merkitys, että suomalaiset kollegani ovat kertoneet minulle hyvistä tuloksistaan ja hoidosta on jo paljon kokemusta täälläkin.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi19:16

    Mä kuulen hoidosta nyt ekan kerran ja ihmettelen mistä ihmiset on siitä noin paljo jo tietoo saaneetki. Kaikkihan höpöttää mikroneulauksesta ja siihen en menis ikinä, vaikka rypistyisin rusinaksi. Mun logiikalla tän blogijuttujen selitykset dermatudehoidosta kyllä vakuuttaa ja tietty olen oppinut luottamaan Inkerin tekemään työhön. Joten enköhän mäkin kokeile, jos sais hamsteriposkia pienemmäks.
    Onkos siitä hoidosta mitään apua vanhoille vesirokkoarville?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkeri Valtonen00:24

      Asiakkaat ovat nykyisin hyvin tietoisia erilaisista kasvohoidoista ja kosmetiikasta ja se johtuu ihan netistä. Kaikesta saa tietoa ja tietysti eri vaihtoehtoihin kannattaa tutustua, kun hoitoja harkitsee. Dermatudea on jo tehty Suomessa parivuotta ja USA:ssa ja Euroopassa lähes kymmenenvuotta. Meilläkin käy useampia vakioasiakkaita jotka asuvat ulkomailla ja käyvät Hämeenlinnassa säännöllisesti, koska se on lapsuuden kotikaupunki ja samalla meillä hoidossa. Heiltä kuulen millaisissa hoidoissa heidän ystävät maailmalla käy ja monessa maassa Dermatude on hyvin suosittu hoito.
      Dermatude-kasvohoito on tarkoitettu myös arpihoidoksi. Olen itse saanut hämmästyttävän hyviä tuloksia acnearville jo Nanolift hoidolla joten Dermatuden vaikutus on vielä selvempi. Vesirokkoarvet ovat yleensä helpompia hoitaa kuin acnearvet, koska ne ovat laakeita, mutta matalia. Finneistä jääneet arvet voivat olla hyvin syviä ja kraaterimaisia ja niiden hoito on hyvin haastavaa. Me emme ole koskaan Marin kanssa lähteneet tekemään hoitoja pelkästään arpien takia, mutta olen nähnyt todella hyviä tuloksia arville tavallaan sivuvaikutuksena, kun ihoa hoidetaan muuten säännöllisesti.


      Inkeri

      Poista