Siirry pääsisältöön

Näin hidastat vanhenemista alle nelikymppisenä

Iso osa vakioasiakkaistamme on 25-40 ikäisiä. Moni heistä on käynyt meillä jo teini-ikäisenä, mutta yhtä suuri osa on löytänyt meidät myöhemmin. Hyvin moni nainen päättää kolmekymppisillään aloittaa itsensä hoitamisen ja se näkyy meilläkin.

Huolena rypyt

Huomaan, että vanhenemisen pelko on huomattavasti lisääntynyt verrattuna siihen mitä se oli parikymmentä vuotta sitten, kun itse olin kolmekymmentäviisi. En muista koskaan siinä vaiheessa surreeni ihon vanhenemista ja rypistymistä eikä muistini mukaan muutkaan itseni ikäiset sitä tehneet. Huoli rypistymisestä alkoi vasta silloin, kun ensimmäiset rypyt oli jo näkyvissä. Tämä nuoruuden ihannointi ja ulkonäön merkitys näkyy koko meidän ajassamme. Surullinen esimerkki tästä on Melania Trump joka sipsuttelee korkokengissään ja kauniina vanhan miehensä perässä eikä koskaa sano mitään. Hän on nyt amerikkalaisten teinityttöjen esikuva ja sieltähän ne käsitykset rantautuu meillekin. Tällainen ajatusmalli ajaa naiset ihon ylihoitamiseen ja turhiin kauneusleikkauksiin. Kaikesta kosmetiikasta ja kirurgiasta huolimatta ihminen vääjäämättä vanhenee ja ellei tätä hyväksy ja opi sen kanssa elämään tulee vaikeuksia. Itseään hyvin hoitamalla vanhenemista voi hidastaa ja voi vanheta kauniisti, mutta sitä ei voi pysäyttää.

Aurinko on pahin ihon vanhentaja

Alle nelikymppisenä kaikista tärkein asia on suojautua uv-säteilyltä. Uv-säteily on ainoa asia minkä varmasti tiedetään ihoa vanhentavan ja siksi kasvojen iho rypistyykin, mutta ei pakaran iho joka on aina säteilyn ulottumattomissa. Jokaisen pitäisi hankkia jo parikymppisenä itselleen hyvälaatuinen päivävoide missä on viidenkympin suojakerroin. Onneksi suurin osa asiakkaistamme on tämän sisäistänyt, mutta helposti käytetään liian matalaa suojakerrointa ja se suojaa huonosti. Nykyisin myös nuoret ihmiset matkustavat niin paljon, että he joutuvat voimakkaalle auringolle alttiiksi huomattavasti enemmän kuin minun ikäluokkani. Ihon kosteuttaminen on myös tärkeä ennalta ehkäisy ihon vanhenemiselle. Mitä kuivempi iho on sitä helpommin se rypistyy ja ohentuu. Varsinkin talvella pakkasaikaan tarvitaan täyteläisempiä voiteita, tai seerumeja. Moni jo kolmekymppinenkin kyselee elvyttävistä seerumeista itselleen, mutta se ei ole tarpeellista. Joitakin lyhyitä kuureja voi käyttää, mutta muuten aineet menee hukkaan, tai pahimmassa tapauksessa rasvoittaa ihoa. 



Antioksidantit ovat tärkeitä

Uv-säteilyn aiheuttamaa solutuhoa voi korjata antioksidanttisilla tehotuotteilla. Esimerkiksi iS Clinicalin GeneXC Serum ( 119€) on tehty juuri tähän tarkoitukseen ja sitä kannattaa käyttää kaikkien 30-40-vuotiaiden näin loppukesästä. Kuivumisen kannalta hankalin vaihe on alkutalvi, kun sisäilma kuivuu totaalisesti. Ellei siinä vaiheessa muuta ihonhoitotuotteitaan kosteuttavammiksi iho kärsii jatkuvasta kosteuden puutteesta. Tietysti joka talvi liikaa kuivunut iho rasittaa sitä ja nopeuttaa taatusti vanhenemista. Monella rasvaihoisella on vielä yli kolmekymppisenäkin ongelmana finnit ja mustapäät ja he pelkäävät kovasti kaikkia täyteläisimpiä tuotteita. Kosteus ja rasva on kuitenkin täysin eri asia ja myös rasvoittuva iho tarvitsee talvella kosteutusta. Monella 30-40-vuotiaalla tuottaa iho-ongelmia raskaus-ja imetysaika sekä stressi. Moni on näinä ruuhkavuosinaan niin kovan paineen alla, että helposti tulee laiminlyötyä itsensä hoitaminen. Hyvä olisikin siinä vaiheessa mennä kosmetologille joka neuvoo nopeat ja hyvät kotihoitotuotteet. Valitettavan moni kipuilee alle nelikymppisenä ihan väärien kotihoitotuotteiden kanssa ja nehän maksaa ihan saman verran kuin oikein valitutkin aineet. Suosittelen hankkimaan itselleen jo parikymppisenä luottokosmetologin jonka puoleen voi aina kääntyä iho-ongelmiensa kanssa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...