keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Painopeitto auttaa rentoutumaan

Saimme eilen eli tiistaina Dermalogican painopeiton josta kerroinkin jo keväällä. Tilasin silloin tavallaan ”sian säkissä”, koska en ollut aikaisemmin kuullutkaan koko painopeitosta. Sen idea kuulosti niin loogiselta, mutta nyt olen siinä tilanteessa, että mietin mitähän tuli oikein tilattua:)

Painopeitto on kuin äidin halaus

Painopeitto on kehitetty parantamaan ihmisen rentoutumista. Tutkimusten mukaan painava peitto tuntuu iholla samalta kuin äidin halaus. Se luo turvallisuuden tunnetta, vähentää stressiä ja helpottaa rentoutumista. Minusta se kuulostaa ihan loogiselta ja siksi tartuin heti tilaisuuteen, kun Dermalogica keräsi listaa peiton ostajista. Suomeen saatiin peittoja vaan pieni erä sen mukaan kuka oli ehtinyt tehdä tilauksen keväällä. Painopeitto on minusta aika kallis eli useamman sataeuroa joten toivon, että asiakkaat saisivat siitä lisää mielihyvää. Keväällä, kun juttelin painopeitosta ihmisille siitä ei ollut kukaan vielä kuullutkaan. Eräs tuttu lastentarhanopettaja tiesi, että vastaavaa käytetään esimerkiksi Saksassa pikkuvauvoilla luomaan turvallisuutta ja rauhoittamaan. Nyt syksyllä on jo useampi asiakkaani kertonut lukeneensa, tai kuulleensa painopeitosta. Kuulin myös, että I Love Me messuilla oli ollut myynnissä näitä. Se ei tietenkään ole Dermalogican kehittämä peittojuttu vaan ilmeisesti jo USA:ssa isommaltikin levinnyt stressinpoiston apuväline. Nythän Dermalogica ja iS Clinical panostaa kovasti kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja haluavat ihmiset hetkeksi pois hektisestä tietokonemaailmasta.


Rentoutuminen on tärkeä osa kasvohoitoa

Tartuin tähän painopeittoideaan heti, kun sain siihen mahdollisuuden, koska minulle on tärkeää asiakkaiden rentoutuminen kasvohoidossa. Tällä hetkellä oma kohtaaminen tuon painopeiton kanssa toi hiukan ristiriitaisia tunteita. Hain paketin matkahuollosta tiistaiaamuna ja meille tuli Dermalogicalta paljon tavaraa ja laatikoita oli kolme. Yksi laatikko oli niin painava, että saimme sen vaivoin autooni henkilökunnan kanssa. Mietinkin mitä ihmettä laatikossa on, että onko siihen pakattu kymmeniä puolenlitran puhdistusmaitopulloja. Tietenkään en saannut pakettia autosta enää hoitolaan ja päätin purkaa sen jo autossa. Hämmästyin, kun näin siellä olevan kaksi painopeittoa. Olin ihan ihmeissäni niiden painosta, koska juuri ja juuri sain ne yksittäin raahattua hoitolaan. En ollut ollenkaan odottanut, että kyse on niin isosta ja tosi painavasta peitteestä. Kokeilin sitä jo tänään, kun Riikka Savolainen jota sponsoroin Fitness-kisaa varten tuli kasvohoitoon. Hänen mielestään peitto tuntui mukavalta eikä ollut liian kuuma. Tietysti se on pääasia, että asiakkaat pitävät siitä. Näin aluksi se vaikutti todella hankalalta käsiteltävältä. Jouduin nostelemaan tosissani, että sain peiton paikalleen ja huomasin sen olevan ongelmallista käsille ja selälle. Peitto vie myös todella paljon tilaa joten sille on nyt keksittävä ihan oma säilytyspaikka. Nämä on nyt kuitenkin pikkujuttuja, koska pääasia on asiakkaiden mukavuus ja uskoisin sen lisääntyvän. Kunhan tulette seuraavaan hoitoon pääsette sitä kokeilemaan.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi09:58

    Olenkin tulossa kasvohoitoon tässä kuussa, niin pääsen kokeilemaan. Mietin vaan, että jos vielä enemmän rentoudun tämän painopeiton alla kuin normaalisti Marin käsittelyssä, niin mitähän se mahtaa oikein ollakaan :D !

    VastaaPoista
  2. Inkeri Valtonen19:08

    Tämän päivän asiakkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä tähän painopeittoon. Kaikki ovat pitäneet kokemusta mukavana ja muutama mietti mistä sellaisen voi hankkia kotiin. Kiva, että voimme tarjota jotain lisärentoutumista, koska sitähän tarvitsee jokainen. Uskoisin myös, että unettomuudesta kärsiville tuo painopeitto voisi helpottaa unen tuloa.

    Inkeri

    VastaaPoista