Siirry pääsisältöön

Tuloksia Dermatude-kasvohoidosta

Uusi hoitomenetelmä herättää aina kuluttajissa paljon kysymyksiä ja näin blogissa ei voi antaa kuin yleisluontoisia vastauksia. Tulokset ja kokemukset ovat aina hyvin yksilöllisiä ja ei ole olemassa mitään mittausjärjestelmää minkä avulla voisi antaa numeraalistatietoa esimerkiksi ryppyjen siloittumisesta.

Millaisia vaikutuksia voi odottaa?

Mitään tyhjentävää vastausta en pysty tähänkään kysymykseen antamaan, koska jokainen ihminen on niin yksilöllinen. Voin verrata tätä lääketieteeseen, jos esimerkiksi jonkun käsi murtuu, niin kukaan lääkäri ei pysty satavarmasti sanomaan milloin käsi on täysin parantunut, tai turpoaako, vai särkeekö käsi parantumisaikana. Jokaisen ihmisen elimistön hoitovaste on erilainen ja ihmisten kokemukset asioista on erilaisia. Työssäni olen huomannut, että kuluttajien jotka ovat omassa työssään tarkkojen ”insinöörimäisten” tai kirjanpidollisten asioiden kanssa tekemisissä on vaikea ymmärtää miten epämääräistä tietoa pystyy ihonhoidon tuloksista antamaan. Tarkin tieto on ennen ja jälkeen hoidon kuvissa, mutta niissäkin vaikuttaa valo, kuvausasento yms.hyvin paljon. Voin sanoa, että Dermatude-kasvohoito on tehokkain menetelmä mitä kosmetologi voi ihon kiinteyttämiseksi tehdä turvallisesti. Plastiikkakirurgiaan ei tuloksia voi verrata, mutta vaikutus on huomattavasti näkyvämpi kuin perinteisillä kasvohoidoilla.



Miten pitkään vaikutus pysyy

Tähänkään en pysty antamaan mitään selvää aikamäärää vaan vaikutus riippuu iästä, ihotyypistä, kotihoidosta, vuodenajan ilmastosta ja yleisestä hoitovasteesta. Yleensä ihosolujen uudistusaika määrittää kasvohoitojen vaikutuksen keston. Näin se tapahtuu Nanolift hoidossa ja nyt myös Dermatudessa. Ihmisen ihosolut uudistuu nelikymppisenä noin 4-6 viikon välein ja kasvohoitojen vaikutus kestää siihen saakka, kun hoitoaineet imenyt solukko vielä toimii eikä uusi solukko ole niitä poistanut. Yhden Dermatude-hoidon vaikutus näkyy parhaiten noin 3-4 viikkoa hoidon jälkeen ja sitten tulokset alkavat vähitellen hiipumaan. Neljän kerran sarjahoidon vaikutus pysyy noin 2-3 kuukautta ja sitten se hiljalleen häviää. Siksi suosittelenkin, että hoitosarjan tulosta ylläpidetään yksittäisillä hoitokerroilla noin 4-8 viikon välein. Ihan niin kuin suurin osa asiakkaistamme käy nykyisinkin kasvohoidoissa. En missään tapauksessa halua luvata liikoja ettei kenellekään tule pettymystä. Olen nyt tehnyt vasta kymmenisen Dermatude-hoitoa enkä voi vielä kertoa kokemistani tuloksista kuin näiden yksittäisten hoitokertojen jälkeen. Kaikki asiakkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä ja minulle antaa tosi suurta työmotivaatiota, kun näen näin näkyviä hoitotuloksia. Nyt vasta innoissani olenkin, kun pääsen tekemään hoitoa jonka tulokset ovat todella hyviä. Tilaa oma aikasi nyt.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...