torstai 1. marraskuuta 2018

Kotoile ja hoida itseäsi

Nyt on keksitty hieno sana ihan tavalliselle arkielämälle. Ennen sanoin, että viikonloppuna lueskelin kissojen kanssa enkä oikeastaan tehnyt yhtään mitään. Nyt tämä on kotoilua. Hiukan ärsyttävää, mutta sama tuo miksi kotona olemista sanotaan pääasia, että viihtyy omassa kodissaan.

Hoitoilta kotona

Syksyn pimeinä iltoina on ihana käpertyä sohvan nurkkaan ja torkkua jo ennen kympin uutisia. Nyt olisi oivallinen hetki helliä itseään enemmänkin. Panostamalla omaan hyvinvointiin pystyy antamaan enemmän myös perheelleen ja ystävilleen. Ihminen joka ei koskaan koe mitään hemmottelua, tai mielihyvää tuottavaa oleilua ei jaksa paneutua toistenkaan hyvinvointiin. Suunnitelkaa jo päivällä, että tämän illan varaatte itsellenne. Mitä synkin sadepäivä sitä parempi tähän tarkoitukseen. Varaa lempinojatuolisi lähelle kaikki tarvitsemasi ettei niitä tarvitse lähteä enää etsimään. Laita mieleinen rauhoittava musiikki soimaan, tai valitse tv:stä iloa tuottava elokuva. Sytytä suuri määrä kynttilöitä ympärillesi ja keitä teevettä termospulloon. Valitse yrttitee mieltymyksesi mukaan, mutta suositeltavaa on rauhoittava kamomilla tee. Kata teetarvikkeet nojatuolisi viereen. Laita lämmintä vettä vatiin ja kylpyvaahdoksi Castelbelin ruusuntuoksuista pesugeeliä (29€). Kanna vati nojatulisi eteen ja käy puhdistamassa kasvosi ja levitä runsas kerros kasvoillesi iS Clinicalin Intensive Hydra Cooling Masqueta (95€). Ota tuolisi viereen Dermalogican Multivitamin Power Recovery Masque (78€) ja puuvillakäsineet. Istuudu rentoon asentoon ja laita jalat kylpyvatiin. Hiero sen jälkeen kunnon kerros multivitamiininaamiota käsiisi ja laita päälle puuvillahanskat. Tee itsellesi teetä ja rauhoitu istumaan ja nauttimaan hoitohetkestäsi.

Pieni panostus omaksi hyväksi

Tämä kotoiluilta ei ole mikään suurijuttu, mutta se antaa todella paljon voimavaroja itselle. Tällainen hoitoilta on kenen tahansa ulottuvilla ihan tavallisessa arjessa, jos vaan haluaa sen tehdä. Kerran viikossa tehtynä kasvosi iho kiittää ja myös kädet ja jalat pysyy kunnossa. Tosin tätä kirjoittaessani mietin heti miten tämä onnistuisi minulla. Kynttilöitä pitäisi vahtia haukkana, jos pojat saa jonkun hepulin ja juoksevat pöytien yli katsomatta yhtään mikä lentää lattialle. Jalkaveden tuonti olkkariin herättäisi uteliaisuutta kaikissa kolmessa ja jokainen tulisi takuulla haistamaan ja maistamaan mikä ihmeen vesi siinä on. Sen jälkeen tutkitaan teetarvikkeet josko niitä voisi kissakin syödä. Luulen myös, että tuo iS Clinicalin naamio herättäisi suurta kiinnostusta, koska siinä on minttua ja mentholia ja kissathan on hulluna minttuun. Pitää siis varoa ettei joku keksi nuolla naamiota liikaa. Uskoisin, että tämän perusteellisen tarkastuksen jälkeen syliini änkeäisi kaikki kolme karvakorvaa niin kuin yleensäkin talviaikaan. Mieheni ollessa kotona Valtsulle ei minun seura kelpaa vaan se menee heti iskän syliin. Joku voi ajatella, että onpas sietämätöntä elämää, mutta minulle juuri tämä kruunaa rentoutumisen.

2 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloista kotoilua ja rentoutumista sulla😄
    Kissojen toiminta vaikuttaa hyvin samalt kun meidän edesmenneiden tipsutyttöjen.. sohvalla koirat molemmissa kainaloissa ja hyvän kirjan kanssa oli parasta kotoilua minulle myös😍

    VastaaPoista
  2. Eläinten seura on tosi rauhoittavaa ja stressiä poistavaa. Huomasin vasta nyt, että tuossa jutussani kerroin vaan pojista enkä heti sanonut niiden olevan kissoja. Joku voi ihmetellä miten huonosti kasvatettuja poikia minulla on, kun hypivät pöydällekin. Tosin kaikki vakiolukijat ja asiakkaat tietävät, että puhun pojista, kun tarkoitan Jösseä ja Valtsua. Hertasta puhumme yleensä kotona vaan tytsinä, tai neitinä.

    Inkeri

    VastaaPoista