Siirry pääsisältöön

Kosmetologit eivät lakkoile

Ajattelin ilmoittaa, että minä ja Mari emme aio ryhtyä lakkoilemaan:) Nyt tuntuu Suomi ihan pysähtyvän, kun niin moni ala uhkaa työtaisteluilla. Ensimmäisenä tuo Postin lakko voi alkaa vaikuttamaan meidänkin firman toimintaan.


Lahjakortin voi ostaa verkkokaupasta

Ajankohtana tåmä joulun edusta on kuluttajille hankalin, kun joulu on perinteisesti pakettien ja korttien aikaa. Ihan heti postilakko ei meidän hoitolassa näy, mutta pitää varautua pahimpaan. Olen jo elämässäni niin monia lakkoja kokenut, että tiedän miten hankalaksi kaikki voi mennä. Esimerkiksi kuljetusalan lakko 80-luvulla lopetti tavaran liikkumisen lähes kokonaan. Meilläkin oli hyllyt tyhjinä monta viikkoa ja se tarkoitti myös sitä ettei rahaa tullut, kun ei ollut myytävääkään. Toinen hankala lakko oli pankkilakko 90-luvulla, kun rahan liikkuminen loppui täysin. Koululaisena muistan sähkölakon, kun istuttiin iltaisin kotona kynttilän valossa ja kouluruokaa ei saanut, koska ilman sähköä ei juuri keitellä. Nyt tietysti aika on toinen, mutta kyllä lakot nykyisinkin voi haitata hyvin paljon. Nyt näin ennen joulua alkaa lahjakortit olemaan tosi kysyttyjä ja näin aikaisin niitä ostaa yleensä ihmiset muilta paikkakunnilta. Yleensä lähetämme heille kirjeessä tuon meidän tyylikkään lahjakortin kauniilla kuorella. Nyt ei sitten lähetellä yhtikäs mitään. Tilanteen pelastaa se, että meidän verkkosivuilta voi tulostaa kivan näköisen A 4 kokoisen lahjakortin ja sieltä voi valita ottaako jouluisen lahjakortin vai kukikkaan onnittelukortin. Käytännössä toimitaan niin, että asiakas valitsee minkä hoidon haluaa tai rahasumman. Sen jälkeen raha maksetaan meidän pankkitilille joka on sivulla näkyvissä. Sitten meille pitää laittaa sähköposti kenelle lahjakortti on ostettu ja mikä sen summa on ja sitten asia on selvä. Onneksi meillä on ollut tämä mahdollisuus jo vuosia ettei sitä pidä nyt kiireessä kehittää.

Black Friday on verkkokaupan juhlaa

Parin viikon päästä perjantaina 29.11 on Black Friday joka on joka on varsinainen verkko-ostospäivä. Nykyisin tuntuu, että verkkokaupat hehkuttaa sitä eniten, vaikka kaikki muutkin kaupat nykyisin siihen osallistuu. Jos tuo postilakko jatkuu sinne asti, niin se haittaa montaa yritystä. Nythän vielä luvataan, että pakettikuljetukset toimii lähes ennallaan, mutta kirjepostit ovat myöhässä. Luulen, että jos lakko pitkittyy se vaikuttaa jo paketteihinkin. Mekin olemme mukana Black Friday tapahtumassa ja kannattaa seurata miten loistavia tarjouksia meillä taas on. Silloin kannattaa ostaa jo joululahjojakin ja ilahduttaa läheisiä laatukosmetiikalla. Harmillista ellei paketit liiku silloin kunnolla , koska yli puolet tekevät ostoksensa verkossa. Meille tulee iS Clinical ja Dermatuden välineet Postin kautta ja jos ne kuljetukset eivät meille päin toimi meiltäkin loppuu tavara. Tosin moni yritys ilmoitti jo alkuviikosta siirtyvänsä Matkahuollon asiakkaaksi siksi aikaa, kun Posti lakkoilee. Toivotaan nyt kuitenkin ettei lakko ole kovin pitkä ja ettei siihen liity tukilakkoja. En ota tällä kirjoituksella mitään kantaa itse lakkoon, koska tässä blogissa ei tehdä politiikkaa eikä väitellä uskonnosta. Tarkoitukseni oli vain kertoa miten meillä asiat sujuu lakon aikana.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...