tiistai 19. marraskuuta 2019

Viisaampi väistää

Kerroin jo aikaisemminkin, että blogijuttuni sain erään ison yhtiön sotajalalle, koska mainitsin heidän tuotteensa nimen jutussani. Asiaa on väännetty nyt pari viikkoa ja jouduin ensimmäistä kertaa neljänkymmenen yrittäjävuoden aikana pyytämään juristin apua.

Talonpoikaisjärki ei auta

Olen kirjoittanut tätä blogia kohta kymmenisen vuotta joka päivä ja ohjenuorana olen aina pitänyt sitä etten loukkaa tai vahingoita muita ihmisiä tai muita kosmetiikkamerkkejä. Nyt minua syytettiin tavaramerkki lain rikkomisesta. Onneksi yrittäjänaisten jäsenpalveluihin kuuluu juristin palvelut ja jouduin kysymään asianajaja Ulrika Larpesilta apua. Yhtiö esitti vaatimukset sen verran uhkaavaksi, että halusin selvittää omat oikeuteni. Juristin mukaan kyse oli niin rajatapauksesta, että asiasta olisi voinut käydä oikeutta pitkän aikaa. Tietenkään en tälläiseen lähde vaan ajattelin, että viisaampi väistää ja muutin tuon tekstini. Juristin mukaan en ollut rikkonut tuota tavaramerkki lakia vastaan. Yhtiön mukaan esitin negatiivisessa valossa heidän tuotteensa. Itse tuota en ymmärtänyt, koska kerroin totuuden mikä oli ihan väitöskirjassakin selvitetty. Luulin myös, että tuon tuotteen valmistaminen olisi aikaa sitten lopetettu. Opin tästä tapauksesta sen ettei talonpoikaisjärki aina auta. En ole kirjoittajana ammattilainen enkä lakiasioiden tuntija, mutta olen tähän saakka luullut pystyväni ymmärtämään oikean ja väärän eron. Ilmeisesti en sitä pystynyt tekemään, koska tekstini haluttiin lukea siinä valossa, että olin tehnyt rikoksen.
Jösse pohtii mitä kauheaa se äiskä on mennyt tekemään.

Sosiaalista mediaa ei voi siivota

Ilmeisesti tässä tapauksessa oli kyseessä yritys siivota somesta pois heidän tuotteeseensa kohdistuvat kirjoitukset joita voisi tulkita negatiivisiksi. En olisi uskonut, että joku yritys voisi näin loputtoman isoon asiaan ryhtyä. Olen aina ajatellut, että jos minun yritystäni panetellaan jossain netissä siihen ei ole juurikaan mahdollista puuttua. Tämä on nykypäivää, että ihmisillä on oikeus sanoa somessa lähes mitä vaan. Se onkin jo ongelma, koska somessa voidaan tuottaa pahaakin panettelua yksityistäkin ihmistä kohtaan. Viimeiseksi olisin uskonut, että itse syyllistyn toisen yrityksen panetteluun. Uskoakseni tuo kyseinen tuote sai yhtiön oman toiminnan vuoksi paljon enemmän negatiivista mainetta kuin minun blogijuttuni olisi tuottanut. Kerroin tapauksesta monelle tutulle ja asiakkaalle, koska se oli niin ennen kuulumatonta. Jouduin myös pyytämään apua monelta tutultani jotka toimivat viestintäalalla. Kaikkien heidän yksimielinen mielipide oli etten ole tehnyt mitään väärää. Nyt tämä tapaus on mielessä minulla ja monella muulla lopun ikää. 

4 kommenttia:

  1. Anonyymi13:21

    Kuulostaa ikävältä tapaukselta.
    Kysymykseni koskee tätä ripsien kestotaivutusta. Kuinka kauan siinä menee, kun se tehdään? Ystäväni kävi Vilnassa ja oli siellä teettänyt kestotaivutuksen. Aikaa oli mennyt puolisentuntia. Toinen kysymys koskee kulmakarvoja ja voikos ne värjätä ja muotoilla samalla kertaa ja maksaako se jotain lisää ja meneekö siinä lisäaikaa?

    VastaaPoista
  2. Ripsien kestotaivutuksessa menee aikaa puolitoistatuntia ja hinta on 88€. Samalla voi värjätä ja muotoilla kulmakarvat ja se maksaa 19€. Kuulostaa ihan mahdottomalta, että joku tekisi ripsien kestotaivutuksen puolessatunnissa. Varmaan siinä on tullut joku väärin käsitys. Tietysti voi olla, että heillä on jotain supervahvoja aineita mitkä vaikuttaa vaan pari minuuttia. Sellaiset tuhoaa pian koko ripset ja ärsyttää silmäluomet.
    Yumi Lashes menetelmän aineet ovat sopivia äärimmäisen herkillekin silmille ja asiakkaat yleensä ihmettelevät, kun silmiä ei yhtään kirvele. Aineiden pitää kuitenkin vaikuttaa 10-15 minuuttia ja tämä vaikutusaika on kahdella eri aineella ja sitten vielä kestovärjäys päälle. Se ei missään tapauksessa hoidu puolessa tunnissa.

    Olen myös kuullut, että Suomessakin on tekijöitä jotka katsovat neuvot youtubesta ja tilaavat aineet Kiinasta mistä voi saada mitä tahansa mömmöä. Yumi Lash menetelmää ei saa käyttää kuin kosmetologit ja he eivät myy aineita ellei ole heidän kurssiaan käynyt. Tosin oikein röyhkeä tekijä voi väittää käyttävänsä Yumi Lash menetelmää, koska eihän asiakas pysty kontroloimaan mitä aineita hänelle käytetään.


    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Ei nyt sentään voi väittää heti oikopäätään että Vilnassa olisi tehty jotain täysin väärin. Tuollaisia palveluita en itse käytä koskaan. Olen sen verran allerginen että parasta on olla käyttämättä. Kylpyläpalveluista Vilnassa on kokemusta ja ovat kyllä kaikki ammattitaidolla tehtyjä. Niin sanovat myös tuttavani joilla on kokemusta. Palvelut ovat myös suhteellisen edullisia ja niihin vaikuttaa tietysti paikallinen palkkataso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollenkaan tarkoita, etteikö Vilnassa tehtäisi hyvää työtä. Tottakai sielläkin löytyy hyviä kosmetologeja yms. Varmasti hintataso on edullisempi kuin meillä, koska heillä on paljon pienemmät kustannukset.
      Tuo puolessa tunnissa tehty ripsien kestotaivutus ei ole mahdollista tehdään se missä päin maailmaa tahansa. Käytettyjen aineiden pitää vaikuttaa yhteensä noin 40-50 minuuttia ja se on fakta jolle ei voi mitään. Tuo lyhyt aika voi olla väärinkäsitys, tai sitten aineet on todella vahvoja, jos ne vaikuttaa niin nopeasti. Eikä sellaiset aineet ole taatusti ripsille hyväksi. Ylipäätään en ole koskaan kuullut, että ripsien kestotaivutus onnistuisi alle tunnissa ja jos jossain sellaisen paikan näette niin selvittäkää todella tarkkaan miten hoito tehdään. Otan esimerkin ihan vanhasta kunnon permanentista hiukselle. Jos permanettiaineiden pitää vaikuttaa puolituntia niin ne ei yksinkertaisesti toimi ilman oikeata vaikutusaikaa.

      Inkeri

      Poista