Siirry pääsisältöön

Turkki ja kurdit

Kirjoitin jo aikaisemminkin Turkin ja kurdien välisestä sotatilasta, mutta tarkennan sitä vielä lisää. Sain juuri luettua YLE:n toimittajan Tom Kankkosen kirjan Erdogan ja siinä kerrottiin kaikki vaiheet siitä miten Erdogan pääsi Turkin presidentiksi.

Kurdistan

Kurdistan ja kurdit ovat olleet uutisissa esillä koko minun ikäni. Uutiset kurdeista alkaa olla jo niin jokapäiväistä ettei niistä enää juuri reaktiota synny. Tämä on suuri vääryys kurdien kansaa kohtaan. Kurdistan on Lähi-idässä ja se on Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian alueella ja Kurdistan ei ole koskaan ollut itsenäinen valtio. Kurdien historiaa tunnetaan satojen vuosien takaa ja ennen ensimmäistä maailmansotaa heillä ei ollut itsenäisyys haaveita. Kuitenkin heille oli luvattu itsenäisyys ensimmäisen maailmansodan jälkeen samalla, kun osmannien valta hajosi ja maa-alueet siirtyivät itsenäisten maiden hallintaan. Sevresin sopimus tehtiin 1920 ja siinä unohdettiin kurdit täysin. Kurdistanin alue on hyvin hedelmällinen ja suurin osa kurdeja on maanviljelijöitä. Alueella on myös runsaat mineraalivarat eli rautaa, kultaa, hopeaa ja muita arvometalleja ja tämähän on yksi syy muiden maiden kiinnostukselle aluetta kohtaan. Kurdistanissa perustettiin 1970-luvulla kurdien työväen puolue PKK joka teki aseellisia hyökkäyksiä varsinkin Turkkia kohtaan. Irakin Sadam Hussein aiheutti kurdien kansanmurhan 1986-1989 ja silloin kurdeja tapettiin myös kemiallisilla aseilla. Myös Neuvostoliitto ja USA ovat sählänneet alueella tukien milloin mitäkin puolta. Kurdeja on noin 20-25 miljoonaa ja heistä suuri osa asuu Turkissa täysin sopeutuneena turkkilaiseen elämän menoon. Myös monessa Euroopan maassa on kurdeja joko maanpaossa tai työtä hakemassa ja Suomessa heitä on 8000. 

Erdogan vihaa kurdeja

Erdogan on nykyisin täysin diktaattori Turkissa ja hän on vanginnut kaikki toisinajattelijat. Kurdien oma puolue saa suuren äänimäärän vaaleissa, mutta heidän oikeutensa parlamenttipaikkoihin evättiin täysin. Viimeiset kolmekymmentävuotta Turkki on taistellut PKK:ta vastaan ja siiviilejä on kuollut puolin ja toisin. Vallanpitäjät ovat vuoron perään kieltäneet jotain kurdien oikeuksia milloin kiellettiin kurdin kieli milloin heidän kansallislaulut. Myös EU ja USA pitävät tätä kurdien aseellista liikettä PKK:ta terroristeina. Toisaalta ymmärrän tämän PKK:n toiminnan ja se ei enää olle kommunistiliike vaan ajaa kurdien omaa hallintoa ja vapauksia joihin kuuluu myös feminismi. Kurdinaiset ovat vapaanpia kuin islamilaiset yleensä ja he eivät käytä burkhaa eikä kaikki huntuakaan ja heidän annetaan käydä kouluja yhtä paljon kuin pojatkin. Yleensähän ääriuskonnolliset islamilaiset kieltävät naisten koulunkäynnin. Erdogan ajaa todella vahvaa muslimikulttuuria johon kuuluu naisten poissa olo yliopistosta tai muista vallan keskuksista. Kurdit olivat pääroolissa Isisin vastaisessa taistelussa ja he todella voittivat Isisin tällä erää. Kurditaistelijoita eli peshmergoja koulutti moni länsimaa mukaan lukien Suomi joka lähetti 50 sotilasta kouluttajiksi kurdeille. Nyt, kun Turkki teki Erdoganin johdolla sotaisan hyökkäyksen kurdien alueelle ja otti niin sanotun suoja-alueen rajalleen ei kukaan länsimaa uskalla tehdä mitään. Erdoganilla on valttina 3,6 miljoonaa pakolaista joita hän uhkaa lähettää Eurooppaan. Näinköhän kurdit taas uhrataan ja Erdogan saa rauhassa viedä heidän maansa ja pommittaa kaupunkeja ilman, että kukaan tekee asialle mitään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...