Siirry pääsisältöön

Köhinää kasvohoidossa

Tähän aikaan talvesta ihmisiä vaivaa monenlaiset kulkutaudit ihan koronaviruksesta lähtien. Toivottavasti se ei leviä nykyistä enempää, kun tavallisissakin flunssissa on tarpeeksi. Olemme työmme kautta monella tapaa tekemisissä näiden flunssatautien kanssa.

Kurkkukaramellia kuluu

Syy miksi aloin tästä kirjoittamaan löytyi viime öisestä unestani. Käytän välillä nukkuessani silikonisia korvatulppia, koska mieheni lähtee työhön hyvin aikaisin enkä halua herätä siihen. Pojat innostuu hänen nousemisestaan ja varsinkin Valtsu alkaa sähläämään. Korvatulpat ovat hyvä apu ettei uni keskeydy. Viime yönä näin unta, että kasvohoidossa makaava asiakas yski ja minä hain hänelle kaapista Mythonia. Heräsin siihen, että korvatulppa oli suussani ja purin sitä. En ymmärrä miten olin ottanut korvatulpan korvastani ja työntänyt sen suuhuni. Herätessäni tunsin, että suussani oli jotain pahan makuista ja niljakasta.  Onneksi en sitä nielaissut ja saanut jotain suolitukosta. Olisi ollut noloa selittää lääkärille, että nielaisin korvatulpan unissani.
Uniini nämä kurkkukarkit tuli varmaan ihan sen takia, että tähän vuoden aikaan annan niitä asiakkaille monta kertaa päivässä. Selällään oleva asento ja kasvohieronta saa liman liikkeelle ja se valuu kurkkuun ja aiheuttaa yskän ärsytystä. Yleensä nostan hoitotuolin pääpuolta hiukan ylöspäin ja annan vettä tai karkkia imeskeltäväksi niin yskiminen loppuu.

Sain ihanat kissasukat asiakkaalta lahjaksi. Pitämällä jalat 
lämpimänä säästyy yskältä ja nuhalta.


Kasvohieronta irroittaa limaa poskionteloista

Moni uusi asiakas säikähtää, että mikä hänelle tuli, kun alkaa yskittämään. Yleensä luullaan, että joku hoitoaineen hajuste ärsyttää. Sellainen ei ole mahdollista, koska meillä on käytetty täysin hajustamatonta kosmetiikkaa yli kaksikymmentävuotta. Joskus on vaikeaa saada asiakas uskomaan, että yskä johtuu ihan normaalista fyysisestä toiminnosta. Talvisin ihmisillä on limakalvot ärtyneet ja kuivuneet ja liman muodostusta tulee helpommin. Selällään ollessa lima alkaa valumaan kurkkuun ja kutittaa siellä. Sitten, kun päästään kasvohierontaan asti koko kasvojen alueen aineenvaihdunta ja verenkierto elpyy ja myös limaa valuu kurkkuun entistä enemmän. Tällainen yskänärsytys yleensä rauhoittuu kurkkukarkkia imeskelemällä. Yskiminen tietysti häiritsee asiakkaan rentoutumista ja silloin, kun on oikea flunssa ja yskä voi harkita hoitoajan siirtämistä. Minä en pelkää mitään flunssaviiruksia joten sen takia ei kasvohoitoa tarvitse siirtää, mutta yskässä ja nuhassa ei ole mukava olla selällään.
Kahdeksankymmentäluvulla astmaatikot hyödynsivät tätä kasvojen ja ylävartalon hierontaa hengityksen helpottamiseksi. Silloin ei ollut vielä kovinkaan hyviä astmalääkkeitä ja minullakin kävi pari vakioasiakasta joille tein tehokkaan kasvohieronnan liman irroittamiseksi.
Ei siis pidä ihmetellä ja pelästyä, jos yskänärsytys iskee kasvohoidossa vaan se on aivan luonnollinen reaktio. Se kertoo myös siitä, että kasvohieronta tehdään hyvin ja tarpeeksi tehokkaasti, kun poskionteloihinkin tulee liikettä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...