torstai 9. heinäkuuta 2020

Karvat kauniiksi!

Olemme tehneet urakalla ripsien kestotaivutuksia viimeisen parin viikon ajan. Kestotaivutus on tosi palkitsevaa työtä, koska asiakkaat ovat niin tyytyväisiä tulokseen. Nyt olen ottanut meille myyntiin useampia hoitotuotteita, mitkä kaunistavat karvoja eli ripsiä, kulmia ja hiuksia.


Revitalash HI-DEF BROW GEL on monivaikutteinen 
kulmakarvageeli sekä naisille että miehille. 


Pitkät tuuheat ripset

Kauneusihanne kautta aikojen on ollut pitkät, tummat ja tuuheat ripset ja nykyteknologia on kehittänyt sitä varten parhaat mahdolliset apuvälineet. Nyt heinäkuun ajan meillä on tarjoushinnalla tämä RIPSIEN KESTOTAIVUTUS NYT 88€ (107€) ja sen helpompaa kesämeikkiä ei olekaan. Ripset pysyvät kauniilla kaarella 6-8 viikkoa ja koko silmien alue virkistyy ja korostuu. Varsinkin ikääntyneellä naisella ilme kirkastuu huomattavasti kaareutuvien ripsien myötä.
Kestosuosikkina meillä on MAXEY LASH (108€) -ripsiseerumi, joka auttaa jokaista kasvattamaan pitkät, vahvat ripset sekä tuuheat kulmakarvat. Tämä ripsiseerumi on saanut aikaan ihan mahtavia tuloksia, jos vain viitsii käyttää sitä säännöllisesti. Muuta ei tarvita kuin joka aamu ennen meikin tekoa sipaista ripsirajaan ja kulmakarvoihin pieni määrä ripsiseerumia.
Noin 4-6 viikon kuluttua alkaa tulokset näkymään ja sitten, kun haluttu tulos on saavutettu, sitä ylläpidetään käyttämällä Maxey Lashia 2-3 kertaa viikossa.
Uudempi tuote meillä on REVITALASH DOUBLE ENDED VOLUME SET (49€), jossa on ripsivärin pohjustaja ja ripsiväri samassa paketissa. Olen talvella kertonutkin tästä ripsiväristä, kun otin sen itse käyttöön ja kehuin sen kätevyyttä. Yhdessä ripsivärissä on kaksi eri tuotetta: toisessa päässä pohjustusaine samanlaisena roll onina kuin ripsiväritkin ovat. Tämä pohjustustuote tuo selvästi lisää volyymia ja pituutta ripsiin ja varsinkin kestotaivutuksen jälkeen tämä ripsiväri tekee täydellisen kauniit ripset.Toisessa päässä on musta ripsiväri, joka pysyy hyvin, mutta lähtee helposti pois puhdistusaineella, esimerkiksi iS Clinicalin CLEANSING COMPLEXilla (52€).


Vahvat kulmakarvat ovat nyt muotia!

Kulmakarvat ovat nykyisin kasvojen tärkein osa ja niitä korostetaan sekä meikataan monella tapaa. REVITALASH HI-DEF BROW GEL (44€) on tähän mennessä paras tuote kulmien korostamiseen, mitä minä olen nähnyt. Tässä Revitalashin pakkauksessa on toisessa päässä siro roll on -harja, jossa on luonnollisen ruskea geelimäinen kulmaväri. Puikon toisessa päässä on ripsiharja, jolla kulmakarvat saa viimeisteltyä toivottuun malliin.
Tämä geelimäinen väri on mineraalipigmenttiä, joka sopeutuu luonnollisesti suurimman osan omaan väritykseen. Pienellä roll on -harjalla on todella helppo saada nopeasti huolitellut kulmakarvat ja väri pysyy paikallaan koko päivän. Suosittelen kokeilemaan tätä uutta innovaatiota! Pieni muutos värin laatuun ja levitystapaan mullisti kertaheitolla käsitykset kulmien korostamisesta.
Tässä samassa REVITALASH -sarjassa on shampoo ja hoitoaine (49€/kpl) vähentämään hiusten lähtöä. Olen tilannut erikseen näitä tuotteita jo muutaman vuoden niille asiakkaille, jotka ovat huolissaan hiustenlähdöstä ja katkeilusta. Niistä on tullut positiivista palautetta ja asiakkaat ovat saaneet hyviä tuloksia.
Tuotteet sopivat kaikille hiuslaaduille ja itsekin olen käyttänyt niitä pitkään. Mutta nyt olen siirtynyt italialaiseen HER HAIRCARE RITUALS hiusten hoitotuotteisiin ja olen niihin ihan hullaantunut. Nekin ovat myynnissä verkkokaupassa ja nyt myös hoitolassa. Heti, kun kirjoitin niistä blogijutun, niitä kyseltiin niin paljon, että oli lähes pakko ottaa ne hoitolaankin myyntiin.
HER Haircare Rituals -tuotteista kuuluisin on HER 300 TRECENTO TREATMENT (75 ml 22€ ja 200 ml 52€) hiusnaamio, joka hoitaa pahimmankin takkutukan kuntoon. Toinen erityinen hoitoaine on HER NOURHISING OIL (17€ ja 29€), joka vahvistaa ja tuuheuttaa suomalaisten ohutta hiuslaatua. Toinen hiustenhoitosarja on T-LAB Professional, jossa on useampia hiusten muotoilutuotteita ja monipuoliset shampoot ja hoitoaineet.
Minun tapaiselle laiskurille, jolle hiustenhoito on pakkopullaa toimii hyvin T-LAB INSTANT MIRACLE DRY SHAMPOO (150 ml 29€ ja 100 ml 22€) kuivashampoo, jonka avulla hiusten pesupäivää voi siirtää parillakin päivällä eteenpäin. Se on loistava pelastus niinä aamuina, kun ei jaksa nousta pesemään hiuksiaan, vaan nukkuu senkin vartin pidempään. Parissa minuutissa hiuksiin suihkutettava kuivashampoo on raikastanut hiukset ja imenyt itseensä rasvan, joten hiukset ovat heti ilmavat ja puhtaan tuntuiset. 



Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen selviämiseen tästä poikkeustilanteesta. Tekemällä ostoksesi meillä säästät itse selvää rahaa! Siirry tästä verkkokauppaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti