Siirry pääsisältöön

Suojaa ihosi maskin hankaukselta

Nyt kuulen jo joka päivä ongelmista, joita suusuoja aiheuttaa. Tietysti sen läpi on vaikea hengittää ja silmälasit huurtuvat, mutta myös iho reagoi hankaukseen. Atoopikot kärsivät varmaan eniten, koska jatkuva hankaus saa ihon vereslihalle. 


SkinPerfect Primer sekä suojaa että häivyttää juonteita, kirkastaa ja pohjustaa ihoa.

Kevyt meikkivoide suojaa hankaukselta

Olen jo jonkin verran saanut kokemusta siitä, miten hoitotuotteilla suojataan ihoa suusuojan hankaukselta. Sairaalassa on jo yli kuukauden käytetty koko ajan suusuojaa ja siellä työssä olevat asiakkaat kertovat kokemuksistaan. Tietysti hoitoalalla on paljon ihmisiä, jotka ovat aina käyttäneet suusuojaa, mutta nyt se on pakollista kaikille.
SKIN PERFECT PRIMER sk 30 (49€) on käytössä todella monella asiakkaalla ja sehän on hyvä suoja ollut talvisäätä vastaan. Sen suojaava vaikutus toimii myös suusuojan hankausta vastaan. Siitä jää ohut suojaava kerros ihon pintaan, joka ei päivän aikana ehdi hankaantumaan kokonaan pois. 
SkinPerfect Primer pysyy myös tasaisena suusuojasta huolimatta. Moni paksumpi meikkivoide hankaantuu pois niin, että iholle jää selvät jäljet suusuojan reunoista. Tämä on aika ikävä juttu, jos esimerkiksi kaupassa käynnin jälkeen kasvoissa on selvät kasaantumat meikkivoiteesta. 
Toinen primeri Dermalogicalta on HYDRABLUR PRIMER (51€), jossa on hiukan väriä, mutta hyvä suojaava vaikutus. Hydrablur Primer on tuubista otettaessa tavallisen vaalean voiteen näköinen, mutta levitettäessä sen kapseloitu mineraalipigmentti hajoaa ja iholle tulee väriä tasoittava pinta. Väriä on vain sen verran, että iho näyttää sileän tasaiselta, mutta ei meikatulta.  
Nämä kumpikin meikinpohjustusaine on meidän asiakkailla suositumpia kuin varsinaiset meikkivoiteet. Kumpikin on hoitavia ja suojaavia vaikutukseltaan ja nyt näiden suusuojien hankausta ehkäiseviä. 
Youngbloodilla on uusi ohut lähes nestemäinen CC PERFECTING PRIMER (53€), joka on meikkivoiteen ja meikinpohjustusvoiteen välimuoto. Se on myös hankaukselta suojaava ja peittävyyttä siinä on hiukan enemmän kuin Dermalogican primereissa. Heti syyskuussa myyntiin tullessaan asiakkaat tykästyivät siihen ja olemme saaneet siitä paljon hyvää palautetta.


Iho tarvitsee entistä enemmän kosteutta

Talven edistyessä kuiva sisäilma imee kaiken kosteuden iholta ja tähän, kun lisätään suusuojan hankaava vaikutus, ihon kosteuden tarve moninkertaistuu. Pahimmassa tapauksessa iho voi rohtua ihan rikki, mutta toivotaan, ettei näin käy kenellekään. Nytkin pitää muistaa, että ennaltaehkäisy on parasta hoitoa ja ihon hyvä hoito kannattaa aloittaa jo ennen ongelmia. 
Suosittelen kaikille käyttöön seerumin, hoitovoiteen ja suojavoiteen. Nämä kolme eri ihon kerroksiin imeytyvää hoitotuotetta säilyttävät ihon tasapainon parhaiten. Dermalogican BARRIER REPAIR (45€) on meidän kaikista suojaavin voide, jota sanotaankin ihon talvitakiksi. Se on täysin väritön voide, joka sulaa ihon rakenteeseen ja ehkäisee ihon oman kosteuden haihtumista ja suojaa ihoa kaikilta ulkoisilta ärsytyksiltä. Tämä hoitotuote on sopiva kaikille ja sitä kannattaa käyttää aamulla ja illalla. Yöllä se suojaa makuuhuoneen kuivalta sisäilmalta ja sitoo ihon omaa kosteutta. Barrier Repair on itselleni välttämätön yöhoitotuote talvella enkä halua olla ilman sitä. Lisään välillä sitä vielä yölläkin, jos käyn kissoja ruokkimassa tai muuta sellaista. Yöllä nukkuessa ihon lämpötila muuttuu ja sen haihduttaminen lisääntyy ja juuri siksi tarvitaan Barrier Repairin kosteutta sitovaa ominaisuutta. 
Kertokaahan omia kokemuksianne suusuojan vaikutuksista iholle. Tässä vaiheessa meillä kosmetologeilla on vasta vähän tietoa niistä ja siksi kaikki kokemukset ovat meille todella tärkeitä. 




Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen selviämiseen tästä poikkeustilanteesta. Tekemällä ostoksesi meillä säästät itse selvää rahaa! Siirry tästä verkkokauppaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...