maanantai 16. marraskuuta 2020

Miksi käyttäisin seerumeita?

On vaikea motivoitua jonkun ihonhoitotuotteen käyttöön, ellei ole selvillä, mitä hyötyä siitä on. Nykyisin on tarjolla monenlaisia tuotteita ja asiakkaan on melko mahdotonta pysyä selvillä, mihin kaikkea käytetään. Siksi onkin tärkeää löytää oma vakiokosmetologi.

Seerumit imeytyvät syvimpään ihosolukerrokseen ja sisältävät hyvin tehokkaita vaikutusaineita.

Seerumit ovat tehokkaimpia ihonhoitotuotteita

Seerumien merkitys ihonhoidossa on todella suuri ja niiden käyttö kannattaa aloittaa viimeistään kolmekymppisenä. Ihmisen iho koostuu useasta solukerroksesta, joilla jokaisella on oma merkityksensä. Ihosolukerroksia on rasvaisella iholla viisi, mutta kuivalla iholla vain neljä eli kuiva iho on ohuempi jo syntymästä lähtien. 
Seerumit imeytyvät syvimpään ihosolukerrokseen ja sisältävät hyvin tehokkaita vaikutusaineita. Seerumin koostumus perustuu kuljettaja-aineisiin, jotka ovat kuin pieniä onttoja pallosia ja niitä on esimerkiksi liposomit, niosomit ja mikrosomit. Nämä palloset ovat täynnä vaikutusaineita ja ne ohittavat ihon päälimmäiset kerrokset ja vasta syvemmissä kerroksissa ne hajoavat ja vapauttavat tehoaineet ihoon. 
Seerumit ovat pitkävaikutteisia, koska ne ovat niin syvällä ihossa. Seerumin päälle pitää aina laittaa jokin voide, muuten ihon pintakerros jää ilman hoitoa ja suojaa. Tämän takia seerumia ei käytetä koskaan yksinään, vaan sen päälle laitetaan aina voide. 
Seerumeja kannattaa käyttää joka päivä aamulla sekä illalla viimeistään nelikymppisenä, eikä niitä voi käyttää liikaa. Seerumi ei auta, jos sitä käytetään vain pari kertaa viikossa, joten sellaisessa käytössä seerumi menee lähes täysin hukkaan. Seerumia ei kannata edes ostaa, ellei aio käyttää sitä ohjeiden mukaan, vaan silloin kannattaa käyttää vain tehokasta voidetta.


Seerumit hidastavat ihon vanhenemista

Näen vakioasiakkaissani aivan selvästi, miten suuri merkitys hyvällä ihonhoidolla on. Kuusikymppinen asiakas näyttää yleensä noin 10-15 vuotta nuoremmalta kuin ikäisensä ja samoin se näkyy kahdeksankymppisenäkin. Moni voi ajatella, mitä merkitystä sillä on, miltä näyttää enää 80-vuotiaana, mutta silloin sillä onkin suuri merkitys. Ihmisen elinpiiri pienenee ja oman peilikuvan merkitys kasvaa. Jos peilistä katsoo hyvinvoiva nuorekas nainen, sillä on todella suuri merkitys mielialaan ja sitä kautta terveyteen sekä hyvinvointiin. 
iS Clinicalin PRO-HEAL SERUM 15ml (109€) ja 30ml (179€) on yksi meidän kiitetyimmistä tuotteista. Sen avulla moni on päässyt eroon vaikeistakin iho-ongelmista ja tämä ”lääkemäisyys” on yksi seerumien ominaisuus. Pro-Heal Serum rauhoittaa ihon punoitusta, tulehdusta sekä näppyjä ja sen vaikutus ruusufinniin on erityisen suotuisa. Samalla se hidastaa ihon vanhenemista vahvistamalla kimmosäikeitä ja silottamalla ihoa. Millään voiteella, joka imeytyy vain pintakerrokseen, ei tämän kaltaisia tuloksia saada.
Kaikki, jotka eivät vielä ole koskaan käyttäneet seerumia, voisivat aloittaa juuri tällä Pro-Heal Serumilla, koska sen vaikutuksista hyötyvät kaikki ihotyypit ja kaikenikäiset.



Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen selviämiseen tästä poikkeustilanteesta. Tekemällä ostoksesi meillä säästät itse selvää rahaa! 

3 kommenttia:

  1. Itselläni on nyt käytössä Is Clinicalin huippukosteuttava hydra cool seerumi. Siihen päälle kun laittaa hoitovettä ja voiteen sheald recovery balmin niin kyllä iho tykkää. Tällä hetkellä iholla ei ole atopian kuivia länttejä tai mitään punotustakaan.
    Jännityksellä odotan mitä black friday tarjouksia teille tulee😄

    VastaaPoista
  2. Sinulla kuulostaa olevan parhaat mahdolliset hoitotuotteet atooppiselle iholle. Hyvällä hoidolla atoppinen ihottumakin saadaan pysymään poissa.
    Black Fridayta kannattaa kyllä odottaa. Teemme juuri järjestelyjä sitä varten. 😻😻💄💄🐈

    VastaaPoista
  3. Oi joi🥰...ihanaa😉

    VastaaPoista