Siirry pääsisältöön

Asiakkaan ja kosmetologin välillä pitää kemiat kohdata

Kosmetologi tulee niin lähelle toista ihmistä, ettei hoito onnistu, jos asiakas inhoaa työn tekijää. Missään tapauksessa ei kannata mennä kasvohoitoon sellaiselle kosmetologille, jonka ammattitaitoa ei arvosta, eikä pidä ihmisestä muutenkaan.



Luottamus ammattitaitoon on tärkeää

Olen oppinut hyväksymään sen, etteivät kaikki asiakkaat voi pitää minusta ja minun tavastani tehdä työtä. Syyt siihen, miksi kemiat eivät kohtaa ovat moninaisia, eikä niitä yleensä pueta sanoiksi. Sen olen huomannut, että omalla kohdallani herätän eniten vastentahtoisuutta ammattitaidollani. 
Kosmetologin ammattitaito ja kokemus on tärkeä asia, mutta on pieni ryhmä ihmisiä, jotka eivät siitä pidä. Joskus kyllä ihan ihmettelen, etteikö ihminen tule ajatelleeksi, että kymmenien vuosien työkokemus on tuonut minulle suuren ammattitaidon. Jotkut asiakkaat eivät halua ottaa neuvoja vastaan, vaan pitäytyvät sitkeästi omissa käsityksissään. 
Pidän velvollisuutenani antaa asiakkaille ihonhoito-ohjeita ja neuvoja kasvohoidon aikana. Ellei kosmetologi näin tee, sitä voi pitää ammattitaidottomuutena. Näiden asiakkaiden kohdalla, jotka selvästi närkästyvät ohjeistani, yritän olla mahdollisimman hienotunteinen ja neutraali. Tulee mieleen, eivätkö nämä ihmiset arvosta omaa ammattitaitoaan, koska he eivät sitä huomioi toisessakaan. Itse en missään tapauksessa alkaisi inttämään jotain alan ammattilaista vastaan tai epäilisi heidän ohjeitaan. Tavallaan ihminen tekee itselleen suurta hallaa, kun ei ota vastaan hyviä neuvoja ja heiltä jää rahanarvoinen etu saamatta. Yleensä näiden asiakkaiden kohdalla käy niin, etteivät he enää tule toista kertaa.

Keskustelussa pitää olla yhteinen sävel

Asiakkaan on helpompi hyväksyä kosmetologi, jonka kanssa ajattelu on samansuuntaista. Tietenkään en asiakaspalvelutilanteessa jankkaa omia näkemyksiäni, mutta täysin vastakkainen ajatusmaailma tulee kyllä esiin. 
Oma kokemukseni erään kampaajan kanssa on hyvä esimerkki erilaisista ajatusmaailmoista. Nuori nainen oli erittäin hyvä kampaaja, mutta hänen puheenaiheensa liikkui vain pubien ja karaoken parissa. Joka käynnilläni hän esitelmöi minkä hintainen on keskikaljatuoppi missäkin kulmakuppilassa. Samoin minulle tuli selväksi millaiset karaokelaitteet missäkin oli ja miten pitkä jono oli laulamaan. En yhtään ymmärrä, mistä hän sai päähänsä, että minua kiinnostaa nämä asiat ja etsin halvinta kaljaa. 
Yritin sulkea korvani hänen jutuiltaan ja vaihtaa puheenaiheita, mutta en onnistunut. Hän iloisesti totesi, ettei koskaan lue lehtiä, eikä seuraa uutisia, joten yhteistä puheenaihetta ei oikein löytynyt. Lopulta vaihdoin kampaajaa, kun ärsyynnyin niin näistä karaokebaarien esittelyistä. 
Toivon todella, ettei minun asiakkaiden tarvitse sietää tällaista käytöstä ja yritän todella löytää mieleisiä puheenaiheita. Nykyisin lähes kaikki asiakkaat ovat tuttuja vuosien takaa ja puheenaiheet löytyvät automaattisesti. Vuosien varrella asiakaskuntani on muodostunut hyvin samanlaiseksi omien mielipiteideni kanssa, eikä puheenaiheita tarvitse etsiä. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...