Siirry pääsisältöön

Onnistunut lomalta paluu

Olin ensimmäistä päivää loman jälkeen työssä maanantaina 20.2. eli pari päivää sitten. Tunne maanantaina oli erikoinen ihan kuin olisin palannut aikaan ennen koronaa ja koko kolme vuotta vaikeuksineen ja muutoksineen ei olisi ollut olemassakaan.



Koronasta on selvitty

Koin tämän tunteen tosi hyvänä ja ymmärrän mihin se pohjautui. Lomat ja matkustaminen on rytmittänyt elämääni viimeiset neljäkymmentä vuotta ja nyt ne olivat katkolla kolme pitkää vuotta. Tuntui hyvältä kokea sama vanha tunne, kun palaa työhön virkistyneenä ja tekemisen halua puhkuen. 
Pelkästään korona ei estänyt matkustamista, vaan en voinut jättää huonokuntoista isääni pelkästään äitini hoitoon. Hoitolani selvisi koronasta erittäin hyvin, mutta minulla oli koko ajan pelko siitä, mitä tulee seuraavaksi, enkä voinut käyttää rahaa lomailuun. Olin tuon kolmen vuoden aikana yhteensä kolme viikkoa lomalla, mutta ne eivät tuottaneet virkistymistä. 
Nyt tunne on aivan toinen ja minulla on paljon ideoita ja energiaa. Hiukan etukäteen mietin miten sujuu, kun päätin lomallakin hoitaa puhelinliikenteen, tekstarit ja sähköpostit. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi ja vei aikaa vartin aamulla ja toisen iltapäivällä. Ylipäätänsä yhteydenottoja tulee aika vähän, koska kaikki asiakkaat varaavat uuden ajan lähtiessään. Ainoastaan, jos heille tulee aikataulumuutoksia, sovitaan uusi aika. Kirjoitin myös blogia lomalla, mutta sitä en koe työksi, vaan tämä on oikeasti minulle päiväkirja, johon tyhjennän ne ajatukset, mitä mielessäni jyllää. 
Ajanvarauskirja on nyt hyvin täynnä, koska kahdeksan työpäivän menetys kiristää aikataulua. Vapaita aikoja löytyy helmi-maaliskuun vaihteessa ja aina saattaa tulla peruutusaikoja. Kuitenkin ajanvaraus kannattaa tehdä pian, jos haluatte saada ihon kuntoon ennen pääsiäistä. 

Nyt jatketaan elämää!

Hoitolan sulkeminen loman ajaksi ei tuottanut vaikeuksia, mutta sen tiesinkin jo vanhasta kokemuksesta 80-luvulta. Päinvastoin oli helpottavaa, kun en joutunut loman aikana ohjaamaan toisen töitä ja vastaamaan kysymyksiin. 
Matkailu ja ympäristön vaihdos tuo selvästi paljon enemmän energiaa ja ideoita kuin kotona lepäily. Tavallaan aivokoppa tuulettuu ja tilalle tulee uusia ajatusmalleja ja ideoita. Jo pelkästään asiakaspalvelu ravintoloissa, kaupoissa ja hotellissa herättää ajatuksia siitä, miten korjaa omaa toimintatapaa. Uudet kaupat ja muiden somisteet ja esillelaitto toi taas ideoita hoitolaankin.
Tietysti mielessä on jo seuraava loma, mutta aikataulua ei ole lyöty lukkoon. Huhti-toukokuussa varmaan teemme jonkun sotahistoriareissun Euroopan kaupunkeihin. Alkukesä on aina kiireistä aikaa ja silloin panostankin työntekoon. 
Syksyllä loka-marraskuussa haluaisin olla lomalla peräti kaksi viikkoa, mutta pitää katsoa lähempänä, miten se onnistuu. Äidillänihän on hoitovastuu yhdeksästä kissasta, kun me olemme poissa ja siitä pitää neuvotella, onko kaksi viikkoa liian pitkä aika hänelle.
Syyskuun lopussa on Suomen Yrittäjänaisten liittokokous Levillä ja sekin on vielä harkinnassa osallistunko siihen. Jos se olisi lähempänä osallistuisin ilman muuta.

⭐️ Osallistu Tähtiarvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja tässä blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa iS Clinicalin Environmental Protection Collection (arvo 197€) ja aikaa osallistua 6.3. asti.

Eilisen arvonnan voitti Katja Lehikoinen, joka oli kommentoinut Facebookissa. Paljon onnea!



Huom. Pakettien toimituksissa on valitettavasti viivettä lakon takia.

Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...