Siirry pääsisältöön

Andrei Saharov ja hiipivä skitsofrenia

Suureksi järkytyksekseni kuulin uutisista viime viikolla, että Andrei Saharov-keskus on Venäjällä suljettu. Andrei Saharov on ollut vuosikymmeniä minulle esikuva sekä idoli ja minusta on käsittämätöntä, että Kreml kieltää hänen merkityksensä.


Jelena Bonner ja miehensä Andrei Saharov.


Toisinajattelija Andrei Saharov

Andrei Saharov (1921-1989) on neuvostoliittolainen ydinfyysikko ja myöhemmin ihmisoikeusaktivisti sekä toisinajattelija. Muistan hyvin, että hänen taisteluaan ihmisoikeuksien puolesta uutisoitiin meilläkin 1970-80-luvuilla. Oikeastaan hän ja hänen vaimonsa Jelena Bonner olivat ne, joiden takia perehdyin ihmisoikeuksiin ja Neuvostoliiton toisinajattelijoihin. 
Heti, kun Neuvostoliitto hajosi 30 vuotta sitten, suorastaan ahmin Saharovin ja Bonnerin kirjat. Sitä ennenhän niitä ei julkaistu saati käännetty suomeksi. Andrei Saharov oli erittäin ansioitunut ydinfyysikko, jonka taidoilla rakennettiin Neuvostoliiton ydinaseet. Hän oli Neuvostoliitossa jo tunnettu tiedemies ja siksi hän pääsi nopeasti julkisuuteen aloittaessaan taistelun ihmisoikeuksien puolesta.
Hänen vaimonsa Jelena Bonner (1923-2011) oli lääkäri, joka jo nuorena näki sodan kauhut toisen maailmansodan rintamalla. Bonnerin vanhemmat oli vangittu ja murhattu Stalinin vainoissa ja sen takia hän itse oli ollut lapsesta asti syrjitty. Jelena Bonner oli myöhemmin itsekin useamman kerran vangittuna ja kuulusteltavana, koska häntä syytettiin miehensä kirjoitusten kuljettamisesta länsimaiden agenteille. 
Syy miksi pariskunta oli usein esillä Suomen televisiossa oli Bonnerin edellisestä avioliitosta syntyneet lapset, jotka olivat päässeet Yhdysvaltoihin. Jelena Bonner sairasti vaikeaa sydänsairautta ja hänellä oli ongelmia myös silmiensä kanssa. Hän halusi päästä ulkomaille sydänleikkaukseen, mutta Neuvostoliitosta ulkomaille pääseminen oli luvanvaraista ja hänelle ei lupaa annettu. Tämän takia hänen poikansa osoitti mieltään USA:ssa Neuvostoliiton lähetystön edessä ja lopulta aloitti nälkälakon. Tätä seuratessani opin jo lapsena, miten suljettua ja rajoitettua elämä Neuvostoliitossa oli. 


Toisinajattelijat suljettiin mielisairaaloihin

Neuvostoliitossa kehitettiin todella julma menetelmä, millä toisinajattelijat tuhottiin psyykkisesti ja fyysisesti sulkemalla heidät mielisairaaloihin. Jo 1950-luvulla päädyttiin siihen, että Neuvostoliitossa oli kaikki niin hyvin ja kansa eli niin auvoista elämää, ettei siinä ollut mitään kritisoitavaa. Tästä tehtiinkin se johtopäätös, että muuta väittävät olivat mielisairaita ja he tarvitsivat hoitoa.
Heille kehitettiin diagnoosi hiipivä skitsofrenia, jota ei tunnettu länsimaissa ollenkaan, mutta kaikki sosialistimaat käyttivät tätä mielisairautta syynä sairaalaan sulkemiseksi. Toisinajattelijat pakotettiin ottamaan lääkkeitä, jotka vaurioittivat heitä ja tuhosivat aivoja sekä muita elintoimintoja. Harva pystyi enää tervehtymään tuon käsittelyn jälkeen. Andrei Saharov säilytti mielenterveytensä kidutuksista ja jatkuvasta painostuksesta huolimatta. Hänet tuomitiin maan sisäiseen karkoitukseen Gorkiin 1980-luvun alussa, mistä Gorbatšov vapautti hänet. 
Valitettavasti Saharov kuoli jo 1989 vain 68-vuotiaana, mutta hänen ansionsa ehdittiin jo tuomaan julki viimeisenä elinvuotenaan. Jelena Bonner kuoli vasta 2011 ja hän oli kiihkeä Putinin vastustaja lopun elämänsä. 
Andrei Saharov sai Nobelin rauhanpalkinnon 1975 ja Neuvostoliiton kaaduttua hän oli arvostettu henkilö Venäjälläkin. Andrei Saharov -säätiö piti yllä museota hänen toiminnasta ja säilytti hänen kirjoituksensa ja muun elämäntyön. Nyt tämä säätiö julistettiin vieraan vallan agentiksi ja museon ovet suljettiin. 
Tämä suorastaan järkytti minua, että Venäjällä on palattu 50 vuotta taaksepäin ja kaikki kritiikki tukahdutetaan. Putin on jo pitkään saanut rauhassa murhata toisinajattelijoita ja oppositiohenkiset vain katoavat. Tämän suuntainen kehitys Venäjällä pitäisi ehdottomasti saada loppumaan.





Kommentit

  1. Anonyymi20:10

    Ei luulisi olevan kauhean vaikeaa ajatella niin miten hallinto haluaa kansalaistensa ajattelevan. Säästyisi monelta harmilta. Kannattaisi tutustua esimerkiksi kaksoisajatteluun.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...