Siirry pääsisältöön

Luonnonkosmetiikka huolestuttaa

Markkinoille on tullut todella vauhdikkaasti lukuisa määrä luonnon- ja luomukosmetiikkaa. Osa on kotimaista tuotantoa ja osa tulee ulkomailta. Lähes jokainen uusi tulokas lähestyy minua mainoksillaan ja minulla on hyvä mahdollisuus seurata tämän alan kehitystä.


Suurin osa luonnonkosmetiikasta ei imeydy, vaan jää ihon pintakerroksen kuolleeseen ihosolukkoon.


Puutarhuri, kemisti vai kosmetologi

Kotimaisen luonnonkosmetiikan kohdalla olen hiukan huolestunut, mitä ne pullot ja purnukat oikein sisältävät. Kosmetiikaksihan niitä kutsutaan, mutta harvalla on mitään ihonhoidollisia vaikutuksia. Suomalaiset käyttävät ihonhoitotuotteita hyvin vähän ja siksi meillä on vähäinen kokemus siitä, millainen hyvä ihonhoitotuote on. Näille markkinoille on helppo ujuttaa tuotteita varsinkin, jos ostajan ainoa kriteeri on, että se on luonnonkosmetiikkaa. 
Tarvitaan hyvin paljon osaamista, jotta saadaan aikaan kunnollista luonnonkosmetiikkaa. Pitää osata viljellä näitä raaka-aineita, niistä pitää osata ottaa esiin vaikuttavat aineet ja pitää vielä ymmärtää, miten ne ihoon vaikuttavat ja mitä vaikutusaineita iho tarvitsee. Yhdenkään tuntemani luonnon- tai luomukosmetiikan takana ei ole tätä kaikkea osaamista.
Olen koko ikäni ollut osa-aikainen maanviljelijä ja meillä on viljelty kokeiluluontoisesti vähän erikoisempiakin kasveja, esimerkiksi kuminaa, kitupellavaa, camelinaa, hunajakukkaa ja auringonkukkaa. 
Luomuviljelyä meillä ei ole koskaan ollut, koska sen kustannukset ovat valtavat ja tuotto huono. Ennen kuin edes voi aloittaa luomuviljelyä, maan pitää olla kolme vuotta ilman apulantoja, kivennäisaineita ja kasvinsuojeluaineita. Luomuviljelyn tuoma tulos on noin 20-50% siitä, mitä se on normaaliviljelyllä. Pitää myös huomioida, että  kaikki maatalous on säätilojen armoilla viljellään kasveja sitten kosmetiikkaa tai ruokaa varten. Luonnonkosmetiikka ei koskaan ole tasalaatuista, koska joka vuosi kasvi on erilainen riippuen säätilasta. Myös maaperä vaikuttaa kasvin laatuun. Esimerkiksi meillä Hyvikkälän savimailla kumina on eri makuista ja kokoista kuin Rengon hiekkamailla. 
Näin on myös niiden kasvien kohdalla, mitä luonnonkosmetiikkaan tarvitaan. Näinhän on myös kasvivärjäyksen kohdalla, että jokainen värjäyserä on omanlaisensa. Siinä se tuo mielenkiintoisen vivahteen työhön, mutta kosmetiikan kohdalla ei välttämättä ole hyväksi, että joka erä on erilainen. 

Tekisinkö omaa luonnonkosmetiikkaa

Olen vuosikymmenten aikana miettinyt alkaisinko tekemään omia luonnonkosmetiikkatuotteita. Ajatus on aina tyssännyt siihen, etten näe niillä olevan niin paljon myönteisiä vaikutuksia, että se peittoasi negatiiviset vaikutukset. 
Olen usein miettinyt, miten luonnonkosmetiikan öljyjä tehdään, koska harva yrtti tai kukka on öljykasvi. Ilmeisesti nämä öljyinä myydyt tuotteet on öljypohjaisia uutteita. Ranskassa Grassen alueella viljellään paljon kosmetiikan ja hajuvesien raaka-aineita ja olen joskus käynyt siellä parfyymitehtailla. Ruusun terälehtiä tarvitaan yksi kuorma-autollinen, jotta saadaan desilitra ruusuöljyä. Tämä selittää sen, miksi parfyymit ovat niin kalliita. 
Tämän takia olenkin ihmetellyt, miten kotimainen luonnonkosmetiikka on niin halpaa. Joku 30ml pullo laventeliöljyä voi maksaa 15-30€. Ilmeisesti öljyt tehdään niin, että edulliseen öljyyn, esimerkiksi oliivi-, pellava- tai auringonkukkaöljyyn uutetaan jotain kasvia, esim. laventelia. Uuttaminen on hitaampaa kuin puristaminen ja siinä voi mennä viikkoja. 
Sen jälkeen tuotteeseen pitää saada emulgaattori, joka sekoittaa perusöljyn ja laventelin yhteen. Tärkeintä on hyvä säilöntäaine. Luonnon omat säilöntäaineet, esimerkiksi E-vitamiini on epävakaa ja sen säilyvyys on lyhytaikaista ja se on kallista. Halpa ja tehokas säilöntäaine on barabeenit, mutta niille allergisoidutaan helposti. 
Olisiko sitten ihonhoitoöljy valmis, kun siinä on hyvälaatuinen perusöljy, vaikutusaineena laventeli, emulgaattori ja säilytysaine? Ei ole, koska se ei imeydy ihoon. Ihon tärkein tehtävä on estää ulkoapäin tulevia aineita imeytymästä ihon läpi verenkiertoon ja elimistöön. 
Tämä luonnonöljy ei imeydy, koska sen molekyylikoko on niin iso, että se jää ihon pinnalle. Siinä tarvitaan kemiaa, että öljyt ja muut vaikutusaineet pilkotaan niin pienimolekyylisiksi, jotta ne imeytyvät.
Äsken kuvaamallani tavalla on suurin osa luonnonkosmetiikkatuotteista tehty, joten niiden vaikutus jää ihon pintakerrokseen eli kuolleeseen solukkoon. Öljyllä voi olla ihoa pehmentävä vaikutus, kun se turvottaa kuollutta hilseilevää solukkoa. 
Tällaisen luonnonöljyseoksen negatiiviset vaikutukset ovat suuri riski. Kummassakin kasvissa perusöljyssä sekä laventelissa on jäljellä siitepölyt ja elleivät ne ole luomua, myös kasvinsuojeluaineet eli rikkaruohomyrkyt. Jokainen tämän öljyn aineosa on jo itsessään helposti ihoa ärsyttävä. Tällaista laventelipitoista öljyä yleensä tarjotaan herkälle ja punoittavalle iholle, mutta tällä tavoin tehtynä siinä on suuri ärsytysriski. Ruusufinniin ja rasvaiselle iholle tällainen öljyseos aiheuttaa lisää finnejä ja rasvaisuutta.


🧡 Osallistu Tähtiarvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja tässä blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa iS Clinicalin Environmental Protection Collection (arvo 197€) ja aikaa osallistua 6.3. asti.




Kommentit

  1. Aika moni kotimainen brändi tuntuu käyttävän kauraa tuotteissaan. Se varmaan kuulostaa monesta rauhoittavalta aineosalta, itsestä ainakin, kun kaura on ainut kotimainen vilja mitä voin käyttää ruokavaliossanl. Mutta onko sitten iholla hoitava ja tehokas, en osaa sanoa. Kokeilin kans muutamaa kotimaista luonnon kosmetiikka tuotetta ja ihan kiva oli arvosanani. Mutta aiemmin jo kirjoitin, että eihän ne Dermalocigalle pärjännyt mun ihonhoidossa mitenkään. Näin pakkas- aikana sai yölläkin herätä laittamaan lisää hoitovettä ja yönaamiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkeri00:38

      Kiitos hyvästä kommentistasi. Kaura on erinomainen raaka-aine rauhoittamaan punoitusta ja vähentämään herkän ihon ärsytyksiä. Se vaan on muistettava ettei se sovi keliaatikolle. Varsinkin ihokeliaatikot voivat saada ärsytystä kaurasta, mutta joillekin suolistosairaalle kaura vaikutusaineissa sopii.

      Inkeri

      Poista
    2. Anonyymi15:18

      Olet Mari voittanut 7.3. arvonnassa iS Clinicalin Environmental Protection Collectionin (arvo 197€). Paljon onnea! Laitatko tähän sähköpostiosoitteesi, niin Inkeri voi viestiä kanssasi palkinnon lähettämisestä. Yt. Kaisa (Inkerin somevastaava)

      Poista
  2. Informatiivinen kirjoitus Inkeri :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...