lauantai 25. helmikuuta 2023

Vaikeuksien kautta voittoon!

Ei olisi pitänyt alkuviikosta kehuskella, miten mukavaa työhön palaaminen oli talviloman jälkeen. Heti tuli vaikeuksia kasapäin ja tunnetusti ”lyhyttä pinnaani” koeteltiin. Hoitolan sähköposti ja verkkosivut olivat kiinni ja posti oli lakossa. 



Huonoa asiakaspalvelua

Olen todella pahoillani, että asiakkaani ovat saaneet huonoa palvelua ja asiat ovat mutkistuneet. Jonkinlainen verkkokatkos sulki sähköpostin ja verkkokaupan ja meni koko alkuviikko ennen kuin tilanne korjaantui. Onneksi torstain aikana 23.2. kaikki alkoi taas pelittämään ja tällä hetkellä ongelmat ovat ohitse. 
Toinen ongelma oli tämä Postin tukilakko, joka pysäytti pakettiliikenteen. Asiakkaat odottivat verkkokauppaostoksiaan, eikä monikaan tullut ajatelleeksi tämän lakon vaikutuksia. Sitten asiakkaat olivat ihan ihmeissään, kun sähköpostiviestit palautuivat lähettäjälle ja moni tuttu asiakas jo soitteli ja kyseli mitä minulle oli tapahtunut. 
Loman jälkeen työpäiväni olivat todella täynnä ja pääkaupungin hiihtolomien vuoksi asiakkaita poikkesi ostoksilla ja tekemässä ajanvarauksia tavallista enemmän. Enkä tietenkään ollut enää varautunut, että tavaraliikenne olisi jumissa, eikä tuotteita saanut lisää. 
Itse en mitenkään olisi ehtinyt soittelemaan ja chattailemaan puhelinyhtiön kanssa, mutta onneksi taas nettipäällikkö Kaisa Kaisavisiosta tuli apuun. Nyt valjastin jo miehenikin tekemään töitäni, jott saatiin sähköposti auki ja työruuhka purettua. Olen tosi kiitollinen tästä avusta ja ongelma olisi pitkittynyt paljon, jos olisin sitä yksin hoitanut. 
Mieleeni tuli, että jos minulla olisi ollut vielä työntekijöitä, he olisivat heti kieltäytyneet hoitamasta mitään selvittelyä puhelinyhtiön kanssa. Kaikki tämän tyyppiset asiat oli minun pakko hoitaa itse, vaikka olisin ollut kuinka kiireinen. Vieläkin ihmettelen, miten jaksoin sietää sitä, että niin monesta tehtävästä kieltäydyttiin. Onneksi tilanne on nyt toinen, kun Kaisa tarjoaa apuaan ripeästi ja yleensä saa asiat luistamaan sujuvasti. Tämä on erityisen ilahduttavaa, kun olen niin pitkään kärsinyt siitä, etten saanut apua missään. Voin kyllä suositella, että jos joku tarvitsee apua nettisivujen uudistamisessa, visuaalisessa suunnittelussa yms. niin kannattaa ottaa yhteyttä Kaisavisioon

Per aspera ad astra

Onneksi päädyin vaikeuksien kautta voitoon eli latinaksi per aspera ad astra. Toivon, ettei tämän tyyppisiä työpäiviä enää tulisi ja saisin rauhassa tehdä omaa työtäni. 
Ärsyyntymiseni kyllä nousi pilviin tämän Postin lakon takia. Juuri taisteltiin kolme vuotta koronan tuomissa logistiikkaongelmissa ja luulin, ettei enää mitään tällaisia ongelmia tule. Olin jo purkanut ylitäydet varastoni, koska ne kuormittavat yrityksen taloutta kovasti, joten jouduin alkuviikon myymään ei-oota, kun hyllyt tyhjenivät. Keskiviikkona 22.2. kun posti alkoi taas kulkemaan, tilasin uudestaan varastot täyteen, ettei tavaran puute enää yllätä. :)
Näiden harmillisten takaiskujen jälkeen on kiva rauhoittua tekemään kasvohoitoja ja palvelemaan asiakkaita. Olen kyllä onnekas, kun saan tehdä sitä työtä, mitä haluan ja mikä tuottaa minulle mielihyvää. Työmotivaationi on korkealla ja mietin mitä uutta voisin asiakkailleni tarjota.


🧡 Osallistu Tähtiarvontoihin kommentoimalla hoitolan julkaisuja tässä blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa iS Clinicalin Environmental Protection Collection (arvo 197€) ja aikaa osallistua 6.3. asti.




1 kommentti:

  1. Anonyymi10:08

    Osallistun arvontaan :). silja.sundqvist@luukku.com

    VastaaPoista